Ville opettaa digitaitoja nelosille
Digitutkijat -työpajoissa tutkitaan mediaa tarinallistaen ja vahvistetaan lasten mediaosaamista. Seurasimme MLL:n mediakasvatuksen asiantuntija Ville Välikankaan päivää.
Tänään oli aika tavanomainen kouluvierailuaamu, lähdin kotoa bussilla kohti Pasilaa ja sieltä junalla Tapanilaan Hiidenkiven peruskoululle. Vierailupäivinä aamut menevät usein liikenneruuhkassa, mutta niiden vastapainoksi olen osan toimistopäivistä etätöissä.
Ohjaan aamupäivästä kaksi Digitutkijat-työpajaa nelosluokkalaisille. Työpajat ovat osa MLL:n ja Suomen Kulttuurirahaston yhteishanketta, jonka tavoitteena on tukea lasten, perheiden ja koulujen mediaosaamista. Pääasiallisena toimintana ovat nelosluokkalaisille pidettävät työpajat, joita on tavoitteena pitää 75 prosentissa Suomen kouluista.
Työpajoissa puhutaan turvallisesta median käytöstä, digihyvinvoinnista, kaveritaidoista mediassa ja kriittisestä medialukutaidosta. Lisäksi pidämme työpajoja yläkouluikäisille tukioppilaille ja tarjoamme materiaaleja sekä koulutuksia opettajille ja vanhemmille.
Aamun ensimmäinen työpaja sujui hyvin, oppilaat olivat innokkaita ja mahtavasti mukana. Heillä oli myös jonkinlainen Ari-teemapäivä tänään, niin se oli kiva spesiaali juttu, josta lapset olivat innoissaan. Teemapäivään kuului, että lapset olivat pukeutuneet ari-päätteisiin ammatteihin, kuten maalariksi tai futariksi.


Tulin MLL:ään töihin reilut kaksi vuotta sitten, jolloin Digitutkijat-hanke käynnistyi.
Aikaisemmin työskentelin Helsingin kaupunginhallinnossa kouluille suunnatussa digitaalisen osaamisen kehittämisprojektissa. Aloitin työurani luokanopettajana Helsingissä ja olen iloinen, että kouluympäristö on vieläkin tiivis osa arkea.
Ryhmä ja luokka vaihtuvat. Joudun soveltamaan työpajan kulkua lennosta, kun luokan videotykki reistailee. Päätän keskittyä työpajan alkupuolella aiheeseen tutustumiseen pienryhmäkeskusteluiden kautta, joissa oppilaat ovat hienosti mukana.
Luokassa kuuluu innostunut puheensorina, kun oppilaat pääsevät keskustelemaan erilaisista mediatyypeistä. Nelosluokkalaiset valikoituivat työpajojen kohderyhmäksi, koska 10-vuotiaat ovat hyvässä iässä – lapsuuden ja varhaisteini-iän välimaastossa. He ovat vastaanottavaisia ja osallistuvia, mutta he ovat ehtineet jo kerätä kokemusta median käytöstä. He osaavat kertoa kokemuksistaan, mutta ovat vielä valmiita vastaanottamaan tietoa ja muokkaamaan tapojaan.

Oppilaat lähtevät lounaalle ja jään luokkaan käymään läpi seuraavan osuuden ohjelmaa. Saan myös videotykin vihdoin toimimaan. Digitutkijat -työpaja on rakennettu digitaaliseen mediaan liittyvien tarinoiden ympärille, joissa seikkailee Vimma-niminen hahmo. Tarinallistaminen auttaa lapsia keskittymään aiheeseen ja herättää keskusteluja, kun käymme yhdessä läpi tarinan tapahtumia. Opettajat usein kiittelevät, että työpajan aihe on tärkeä ja se on rakennettu lapsilähtöisesti.
Nelosluokkalaisten työpajojen lisäksi järjestämme yhtenäiskouluissa työpajapäiviä, joissa niitä pidetään tukioppilaille ja nelosluokkalaisille. Tukioppilaiden työpajoissa puhutaan samoista teemoista, mutta erityisesti digihyvinvoinnista ja median käytön määrästä. Myös nettikiusaamisesta puhutaan paljon, sillä tukioppilaat pyrkivät edistämään koulun myönteistä ilmapiiriä. Olisi tärkeää, että he osaisivat puuttua asioihin myös verkossa. Yläkouluikäiset usein pohtivatkin, miten heitä nuoremmat pärjäävät turvallisesti sosiaalisessa mediassa.
Lähden työpajan päättymisen jälkeen junalla kohti keskustaa ja MLL:n toimistoa. Syön lounasta ja ehdin vaihtaa muutaman työkaverin kanssa kuulumiset kahvihuoneessa ennen päivän palavereja.
Tänään on vähän erikoinen päivä, kun olen mukana illalla järjestettävässä verkkovanhempainillassa. Vanhempainilta on osa mediakasvatushanketta, jonka teemana on uudet digilaitteiden vapaa-ajan käytön suositukset. Valmistaudun palaverien lomassa omaan puheenvuorooni, joka käsittelee lapsiperheiden mediankäytön tottumuksia lasten näkökulmasta.
Työssäni parasta on ehdottomasti monipuolisuus. Suuri osa työstä kuluu kouluilla ja pääsen juttelemaan lasten kanssa, mikä on mukavaa. Sitten toisaalta pääsen tekemään asiantuntijatyötä: koordinoimaan työpajoja MLL:n piirijärjestöjen kanssa, kirjoittamaan erilaisia tekstejä ja vastaamaan lausuntoihin. Viime viikkoina toimistopäivät ovat menneet pitkälti mediataitoviikon materiaalien parissa, olemme nostaneet aihetta erityisesti sosiaalisessa mediassa.
Pidän työssäni myös siitä, että en istu joka päivä toimistolla, vaan näen työn tulokset konkreettisesti. Koen työni todella merkitykselliseksi ja näen, että nämä asiat ovat tärkeitä lasten ja perheiden arjessa. Tähän mennessä ei ole ollut sellaista päivää, etten olisi halunnut tulla töihin.

Illan vanhempainiltaan oli ilmoittautunut tuhansia vanhempia ympäri Suomen. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Opetushallituksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä MLL:n ja muiden järjestöjen kanssa. Pidimme yhteispuheenvuoron kollegani Rauna Rahjan kanssa perheiden median käytöstä ja kotien mediakasvatuksesta.
Lasten digisuositukset puhututtavat nyt paljon ja tuntuu, että median käytön vaikutuksiin on nyt herätty yhteiskunnan tasolla, mikä on mielestäni hyvä asia. Toivon, että vanhemmat saivat illasta irti konkreettisia vinkkejä ja rohkaisua kodin mediakasvatukseen.
Pitkän työpäivän jälkeen oli mukava päästä kotiin ja ottaa rennosti. Vapaa-ajalla käyn pelaamassa sulkapalloa ja seuraan intohimoisesti kotimaista jalkapalloa sekä muuta urheilua. Tykkään myös olla rauhassa kotona ja tehdä ruokaa sekä tavata kavereita. Kiva tekeminen auttaa palautumaan työpäivistä.
Digitutkijat on MLL:n toteuttama ja Suomen Kulttuurirahaston käynnistämä ja rahoittama hanke, jonka tarkoitus on tukea koulujen ja kotien mediakasvatusta. Tarjoamme alakouluihin maksuttomia mediakasvatuksen työpajoja nelosluokkalaisille ja yhtenäiskouluihin työpajapäivä, joissa työpajat pidetään tukioppilaille ja nelosluokkalaisille.
Iiris Jouhilampi
Kirjoittaja
Jani Laukkanen
Valokuvaaja