Siirry sisältöön

Jututtamo-ohjaajakoulutus järjestöjen vapaaehtoisille ja työntekijöille

  • 2.9.2023 - 28.11.2023
  • Verkossa

Kutsumme eri järjestöjen työntekijöitä ja vapaaehtoisia kouluttautumaan Jututtamo-vanhempainryhmän ohjaajiksi: syksyn koulutus alkaa verkossa 2.9.2023 (1,5 op).

Koulutus perehdyttää keskustelun virittämiseen ja vertaisryhmän ohjaamiseen

Jututtamossa vanhemmat kokoontuvat keskustelemaan lapsista, nuorista ja vanhemmuudesta. Ohjaajan kysymysten avulla vanhemmat voivat pysähtyä pohtimaan sekä lapsen että vanhemman näkökulmasta arjen tilanteita sekä pohtia oman toiminnan vaikutusta lapseen. Tavoitteena on vahvistaa vanhemman ja lapsen myönteistä vuorovaikutusta.

Ohjaajan ei tarvitse olla kaikki tietävä – kyky olla kuunteleva ja kyselevä on riittävää.

Jututtamo voi olla yksittäinen vertaiskeskustelu tai useamman tapaamisen vertaisryhmä. Jututtamo voi toteutua kasvokkain tai verkossa. Jututtamon voi ohjata itsenäisesti tai yhdessä jo aiemmin kouluttautuneen Jututtamo-ohjaajan kanssa.

”Koulutus oli kaikin puolin kiintoisa ja innostava. Ohjaajat olivat todella kannustavia ja inspiroivia. Itseään pääsi kehittämään siinä laajuudessa ja niillä resursseilla, mitä itsellä oli sillä hetkellä.” (Koulutuspalaute 2022)

Koulutus sisältää Jututtamon ohjaajanoppaan sekä kattavasti keskusteluaineistoja ohjaamisen tueksi. Syksyn 2023 koulutuksessa perehdytään erityisesti uuteen Voimaa vanhemmuuteen -keskusteluaineistoon, joka koostuu neljästä eri teemasta: perheen tukiverkot, perheen vahvuudet, vanhemman oma aika ja vanhemman voimavarat.

Ohjaajakoulutus toteutetaan verkossa. Haku on käynnissä 14.8.2023 asti. Koulutus on maksuton.

Koulutuspäivät ovat: la 2.9. klo 9.30–14 sekä arki-iltaisin ke 27.9. klo 18-20, ke 8.11. klo 18-20 ja ti 28.11. klo 18-20.

Koulutus koostuu neljästä lähiopetuskerrasta, välitehtävistä sekä ennen viimeistä kertaa toteutettavasta Jututtamo-harjoittelusta.

Jo koulutukseen hakuvaiheessa kannattaa selvittää, mitä mahdollisuuksia olisi saada tukea Jututtamo-harjoitteluun esim. alueesi MLL:n piiristä tai paikallisyhdistyksestä tai muusta alueesi lapsiperhejärjestöstä.

Pääset ilmoittautumaan hakijaksi Jututtamo-koulutukseen alla olevasta linkistä maanantaihin 14.8.2023 asti. Huomioi, että koulutukseen mahtuu 20 osallistujaa ja heille ilmoitetaan valinnasta hakuajan päätyttyä. Koulutuksen järjestää MLL:n keskusjärjestö.

Ilmoittaudu tästä hakijaksi Jututtamo-ohjaajakoulutukseen

Lisätietoja:
Anna-Maija Okker, anna-maija.okker@mll.fi, p. 050 9191 429

Takaisin ylös