Siirry sisältöön
Hyvä Joulumieli -keräyksen kuva, EI saa käyttää muussa yhteydessä.

Vanhempien vähävaraisuus kaventaa nuoren valinnan mahdollisuuksia – Hyvä Joulumieli -keräys käynnistyy

Perheen huono taloudellinen tilanne heikentää huomattavasti nuoren mahdollisuuksia vaikuttaa omaan koulutukseensa ja tulevaisuuteensa. Palvelut ja koulu eivät yksin pysty poistamaan taustoista johtuvia eroja, vaan lapsiperheköyhyyden poistamiseen ja nuorten tukemiseen tarvitaan tulonsiirtoja. Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä Joulumieli -keräys vähävaraisten kotimaan lapsiperheiden hyväksi käynnistyy torstaina 21. marraskuuta.

Lapsen kasvaessa nuoreksi perheen menot kasvavat muun muassa opintojen, liikkumisen ja harrastusten vuoksi. Tulonsiirrot eivät kuitenkaan kasva, vaan vähätuloiset äidit ja isät joutuvat kasvattamaan lapsensa aikuisiksi pienemmillä voimavaroilla kuin varakkaiden perheiden vanhemmat.

Erityinen käännekohta koittaa nuoren täyttäessä 17 vuotta. Silloin lapsilisät loppuvat juuri, kun ilmaisesta peruskoulutuksesta on siirrytty toisen asteen opetukseen, jossa valtaosa oppimateriaaleista on ostettava itse.

Köyhyys vaikuttaa voimakkaasti myös nuoren minäkuvaan, ammattihaaveisiin ja sosiaalisiin suhteisiin. Toimeentulo-ongelmien vuoksi vanhempien tuki nuorelle voi jäädä heikoksi.

– Tutkimusten mukaan lähes viidennes nuorista on joutunut kaventamaan opiskeluvaihtoehtojaan rahan puutteen vuoksi. Julkisessa keskustelussa jää huomiotta, että toisen asteen opintojen keskeytyminen voi johtua myös taloudellisista syistä, Punaisen Ristin Nuorten turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää huomauttaa.

Tutkimusten mukaan vanhempien vähävaraisuus hidastaa nuorten muuttamista omaan kotiin ja toiselle paikkakunnalle opintojen perässä. Toisaalta esimerkiksi asumisen ahtaus voi kiristää perheenjäsenten välejä niin, että kotoa on muutettava jo ennen kuin nuori olisi siihen itse valmis.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton johtava asiantuntija Liisa Partio muistuttaa, että ilman toisen asteen koulutusta toimeentulo kaventuu pysyvästi. Silloin köyhyys periytyy.

– Pienituloisten perheiden lasten mahdollisuuksia kouluttautua haluamaansa ammattiin on tuettava paljon nykyistä tehokkaammin. Se tarkoittaa oppilashuoltoon, opinto-ohjaukseen ja opetukseen satsaamista.

Partio ja Suurpää korostavat, että yhteiskunnalla on oltava valmius tarjota perheille oikea-aikaista tukea lapsen ja nuoren eri ikävaiheissa.

– Palvelujen lisääminen ei kuitenkaan riitä, ellei toimeentulo-ongelmiin puututa. On tuettava toimeentuloa korjaamalla perusturvan ja perhe-etuuksien, kuten lapsilisän, tasoa. Perusturvan pitää olla sillä tasolla, että se riittää kohtuullisiin menoihin. Nyt näin ei ole.

Suomen Punaisen Ristin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hyvä Joulumieli -keräys käynnistyy torstaina 21. marraskuuta. Keräys järjestetään 23:tta kertaa ja sen yhteistyökumppaneina toimivat Ylen aamu, Yle Radio Suomi ja Yle Radio Vega.

Keräyksen tuotolla hankitaan yhteensä 28 000 ruokalahjakorttia Suomessa asuville vähävaraisille lapsiperheille, jotta myös vähävaraisissa perheissä voitaisiin viettää hyvä joulujuhla.

Päätöksen lahjakortin saavista perheistä tekee kullakin paikkakunnalla kunnan sosiaalitoimi, lastenneuvola, koulun terveydenhuolto tai seurakunnan diakoniatoimi, joiden kanssa paikallinen Punaisen Ristin osasto tai Mannerheimin Lastensuojeluliiton yhdistys tekevät yhteistyötä. Arvoltaan 70 euron suuruisen lahjakortin voi käyttää kampanjaan osallistuvien K-ruokakauppojen, Lidlin ja S-ryhmän kaupoissa.

Keräys jatkuu jouluaattoon asti. Avajaispäivänä 21. marraskuuta Ylen aamu lähettää ohjelman Helsingin päärautatieasemalta, jossa pidettävissä avajaisissa esiintyy Saara Aalto. Yle kertoo Hyvä Joulumieli -keräyksestä lähetyksissään jouluaattoon asti.

  • Lahjoittamalla verkkosivujen kautta
  • Lahjoittamalla suoraan Hyvä Joulumieli -keräyksen tilille; IBAN FI33 5780 4120 0801 60. Viite: 5429
  • Soittamalla keräyspuhelimeen 0600 16555 (10,01 e + pvm/ppm)
  • Lähettämällä tekstiviestin HJM numeroon 16499. Viestillä HJM10 lahjoitus on 10 euroa, viestillä HJM20 lahjoitus on 20 euroa ja viestillä HJM30 vastaavasti 30 euroa.

Lupa nro POL-2015-12549/5.2.2016 ja POL-2016-12293/7.9.2016 sekä POL-2019-25503/11.6.2019. Keräysaika 5.2.2016–31.12.2020 koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Ålands landskapsregering, lupa nro ÅLR 2018/8366/9.10.2018. Vähävaraisten lapsiperheiden auttamiseen Suomessa.

Lisätietoja:

Suomen Punainen Risti
Nuorten turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää, p. 050 543 8251, leena.suurpaa(a)punainenristi.fi
Viestinnän asiantuntija Sari Häkkinen, p. 040 581 0346, sari.hakkinen(a)punainenristi.fi

Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Johtava asiantuntija Liisa Partio, p. 040 580 8984, liisa.partio(a)mll.fi
Tiedottaja Eveliina Kutila, p. 040 580 2393, eveliina.kutila(a)mll.fi

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös