Siirry sisältöön

Lasten ja nuorten puhelin vastaa jouluna päivittäin  

MLL:n Lasten ja nuorten puhelin on avoinna joulunakin joka päivä. Palvelussa vastataan puheluihin 23.12.2019–1.1.2020 päivittäin kello 14–17.  

Lasten ja nuorten puhelin vastaa yhteydenottoihin 23.12.–1.1. välisenä aikana sekä 6. tammikuuta kello 14–17. Muuten joululoman aikana puhelimessa on normaalit aukioloajat eli maanantaista perjantaihin kello 14–20 ja lauantaista sunnuntaihin kello 17–20.

– Valtaosa, yli neljä viidestä auttaviin puhelimiin ja nettipalveluihin yhteyttä ottaneista suosittelisi palvelua samankaltaisessa tilanteessa olevalle nuorelle, suunnittelija Heidi Holappa sanoo. Asia selvisi syksyllä 2019 toteutetussa lasten ja nuorten puhelimen tunnettavuuskyselyssä.

– Palvelun maksuttomuus ja aukiolo vuoden jokaisena päivänä ovat aina olleet lasten ja nuorten tärkeinä pitämiä asioita Lasten ja nuorten puhelimessa. Siksi onkin hienoa, että meidän vapaaehtoisten päivystäjien ansiosta palvelu on avoinna myös jouluna joka päivä, Holappa toteaa.

Säännöllisesti tehtävän tunnettavuuskyselyn avulla kartoitetaan lasten ja nuorten mielipiteitä sekä toiveita palvelun kohtaan. Kyselyn tulosten pohjalta palvelua kehitetään jatkuvasti.

– Kyselyn mukaan lapset ja nuoret arvostavat palvelussa sitä, että heidät otetaan tosissaan. Heille on tärkeää, että yhteydenottoon vastaava aikuinen on ymmärtävä ja ystävällinen sekä se, että aikuinen kuuntelee juuri kyseistä lasta tai nuorta, Holappa kertoo.

Lasten ja nuorten puhelin palvelee numerossa 116 111 ja sinne voi soittaa mistä tahansa aiheesta. MLL:n kouluttamat vapaaehtoiset päivystäjät keskustelevat lasten ja nuorten kanssa kiireettä ja luottamuksellisesti. Palveluun voi ottaa yhteyttä nimettömänä, eikä puhelu maksa soittajalle mitään.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vanhempainpuhelimessa on joulutauko 23.12.2019–6.1.2020. Nettikirjeen voi kirjoittaa myös tauon aikana ja päivystäjät vastaavat kirjeisiin tauon jälkeen. Vanhempainpuhelin ja chat palaavat normaaleihin päivystysaikoihin tiistaina 7. tammikuuta.

Viimeinen Vanhempainpuhelimen päivystys ennen joulutaukoa on torstaina 19. joulukuuta, jolloin vapaaehtoiset päivystäjät vastaavat puheluihin numerossa 0800 92277 kello 14–20.

Lisätietoja
auttavien puhelin- ja nettipalveluiden suunnittelija Heidi Holappa, heidi.holappa(a)mll.fi, p. 046 921 3092
tiedottaja Eveliina Kutila, eveliina.kutila(a)mll.fi, p. 040 580 2393

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös