Siirry sisältöön

Koko perhe kotona – miten organisoida arki?

Monet vanhemmat, suurin osa koululaisista ja osa varhaiskasvatusikäisistä viettää nyt aikansa kotona. Miten sovitetaan yhteen perheenjäsenten erilaiset tarpeet? Arjen sujumisesta on tärkeä keskustella yhdessä ja sopia miten toimitaan esimerkiksi perhepalaverissa.

Perhetilanteita on hyvin monenlaisia.  Tilanne on erikoinen, yhtäkkinen ja kaikille uusi. Nyt on tärkeää myös muistaa armollisuus meitä kaikkia kohtaan, ei vähiten itseä. Sinä tiedät, mikä on omalle perheelle mahdollista.

Keskustelkaa siitä, miksi ollaan tässä tilanteessa ja miltä se perheenjäsenistä tuntuu. Hyväksykää kaikkien tunteet, niin aikuisten kuin lastenkin. On luonnollista, että tilanne huolettaa, pelottaa, harmittaa. Keskustelkaa siitä mikä tilanteessa erityisesti harmittaa? Voiko siinä nähdä jotain hyvääkin?

On hyvä vielä perustella sitä, miksi ihmisten elämää nyt rajoitetaan. Tärkeä tavoite, ihmisten hengen ja terveyden suojaaminen, motivoi sopeutumaan. Työmatkojen, harrastusten ja muiden menojen jäädessä pois, perheellä on nyt enemmän aikaa olla yhdessä.

Keskustelkaa lasten kanssa koronan herättämistä ajatuksista ja huolista. Vinkkejä siihen löytyy aiemmin julkaisemastamme Lapset puhuvat koronasta, mitä aikuinen voi tehdä -tekstistä (linkki alla).

Sopikaa siitä, miten päivät aikataulutetaan ja organisoidaan. Päivän olisi hyvä muistuttaa koululaisen tai vanhempien perusarkea. Aloitetaan ja lopetetaan etätyöt/koulutyöt kuten normaalisti ja pukeudutaan päivävaatteisiin. Yhdessä kannattaa tehdä päivittäinen aikataulu ja lukujärjestys, josta näkyy, milloin tehdään töitä tai koulutehtäviä, milloin pidetään taukoja ja milloin vietetään vapaa-aikaa.

Myös ulkoiluhetket kannattaa merkitä lukujärjestykseen. On tärkeää saada välillä happea ja päästä liikkumaan. Voisiko perheen lukujärjestyksessä olla myös yhteisesti sovittu kivoja juttuja eri päiville, joita odottaa? Vaikkapa lettukestit, majanrakennusilta tai metsäretki.

Keskustelkaa siitä, kuka tekee etätöitä/koulutehtäviä missäkin, kun kotona yhtäkkiä on monta erilaisen työn tekijää, lapsia ja aikuisia. Myös tietokoneen käytöstä voidaan joutua sopimaan ellei kaikilla ole sellaista. Tarvittaessa voi sopia myös siitä, ettei toista häiritä, jos on työpuhelu tai keskittymistä vaativa tehtävä.

Jos perheessä on pieniä lapsia ja vanhempia arjessa kaksi, voivat vanhemmat esimerkiksi jakaa työpäivää, niin että molemmilla on keskittymistä vaativiin tehtäviin rauhallista aikaa ilman, että lapset jäävät yksin. Mitä pienempi lapsi, sitä todennäköisemmin hän tarvitsee vanhempien tukea koulutehtävissä. Siksi myös niiden tekemistä on hyvä aikatauluttaa. Itselleen kannattaa olla armollinen, etätyöpäivä lasten kanssa on väistämättä erilainen kuin normaali työpäivä.

Jatkuva yhdessä olo voi koetella suhteita ja kiristää pinnaa. Miettikää keinoja, joilla estetään suurimmat ristiriidat ja pelisääntöjä, jos ja kun niin tapahtuu. Jos pinna uhkaa palaa, voi mennä toiseen huoneeseen rauhoittumaan tai ulos kävelemään.

Tai voidaan sopia, että höyryä saa purkaa hetken, mutta sitten istutaan alas ja rauhoitutaan. Ei aina ihan helppoa, mutta nyt on tilaisuus opetella tunteiden säätelyä. Sisarusten välistä nahistelua tuskin pystyy kokonaan estämään. Vanhemman ajan varaaminen kunakin päivänä yhdessä lasten kanssa tekemiseen voi vähentää kinastelua.

Osan harrastuksista voi mielikuvitusta käyttäen toteuttaa kotona. Miettikää yhdessä lasten kanssa, miten kotona voi pitää yllä lapsen tai vanhemman harrastusta. Esimerkiksi muskarin voi toteuttaa perheen kesken kotona, netistä löytyy lastenlauluvideoita ja muskarivideoita. Balettia, voimistelua tai joogaa voi treenata kotona, myös videoita hyödyntäen.

Moni kuntokeskus tarjoaa poikkeusolosuhteissa ilmaisia verkkotunteja. Perheen kesken voidaan leikkiä, pelata lautapelejä, leipoa, askarrella tai kirjoittaa pitkästä aikaa kirjeitä. Ruoan laittaminen ja kodin siivoaminen on luontevaa yhteistä puuhaa. Ideoikaa yhdessä koko perheen kanssa, mitä kaikkea kotona voi tehdä.

Erityisesti lapset ja nuoret voivat kärsiä kaveriseuran puutteesta. Koululaisten keskustelut koulutehtävistä netissä ja somessa voivat vähän helpottaa tilannetta. Päiväkoti-ikäinen voi nauttia höpöttelytreffeistä kaverin kanssa videopuhelulla. Yllättäen aikaa pitää yhteyttä puhelimitse ja videoin saattaa olla enemmän kuin normiarjessa.

Lapsille on tärkeä perustella miksi isovanhempia ei ehkä voi tavata fyysisesti ja kannustaa olemaan muulla tavoin yhteydessä. Miettikää voisiko isovanhempien asiantuntemusta hyödyntää koulutehtävien tekemisessä. Mitä kiinnostavaa kerrottava isovanhemmilla onkaan kaikista niistä poikkeusajoista, joita he ovat eläneet. Mitkä ovat olleet heidän selviytymiskeinonsa?

Päivät pitkät kotona oleminen voi olla ajoittain ahdistavaa. MLL:n Vanhempainpuhelin, chat ja kirjepalvelu tarjoavat keskusteluapua. Lasten ja nuorten puhelin, chat ja kirjepalvelu tukevat lapsia ja nuoria. Molempiin palveluihin voi ottaa yhteyttä missä tahansa asiassa. Palvelut ovat maksuttomia ja anonyymejä.

Parasta kriisissä on yhteisen solidaarisuuden kasvu, pyydä rohkeasti apua, jos et pääse kauppaan tai apteekkiin.

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös