Siirry sisältöön

Kyselyn mukaan lasten ja nuorten hyvinvointi on heikentynyt - MLL ja Arla kampanjoivat vahvistaakseen lasten itsetuntoa ja kaveritaitoja

THL:n Kouluterveyskyselyn (2023) tulokset herättävät huolen lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilasta. Isoa joukkoa lapsia ja nuoria kuormittaa yhä enemmän kiusaaminen, yksinäisyys, ahdistuneisuus sekä sosiaalisten tilanteiden pelko. Mannerheimin Lastensuojeluliitto MLL ja Arla kampanjoivat yhdessä, jotta jokainen nuori kokisi olevansa arvokas ja lasten kasvulle tärkeät kaveritaidot kehittyvät.

THL:n Kouluterveyskyselyn vastauksissa näkyy, että vähintään kerran viikossa kiusaamista kokeneiden määrä on kasvanut kaikilla opetusasteilla. Myös fyysisen uhan kokemukset ovat yleisempiä kuin aiemmin. Noin 20–26 prosenttia lapsista ja nuorista kokee itsensä usein yksinäiseksi. Ylipäätään elämäänsä tyytyväisten nuorten osuus on laskenut edellisiin vuosiin verrattuna.

– Olemme iloisia, että Arla on tarttunut kanssamme tähän haasteeseen. Haluamme yhdessä vahvistaa nuorten itsetuntoa ja sanoa nuorille, että vastoinkäymistenkin äärellä voi löytää itsestään sisäisiä supervoimia, joiden avulla pääsee yli vaikeista ajoista, MLL:n kouluyhteistyön ja digitaalisen nuorisotyön päällikkö Paula Aalto kertoo.

MLL:n ja Arlan yhteinen Sinä olet supervoima -kampanja muistuttaa nuoria siitä, että jokainen on arvokas juuri sellaisena kuin on ja että jokaisesta nuoresta löytyy vahvuuksia, supervoimia.

Sinä olet supervoima -kampanja näkyy muun muassa MLL:n Nuortennetissä, josta nuori löytää tietoa nuoruuteen liittyvistä teemoista kuten vertaissuhteista, seksuaalisuudesta, kiusaamisesta ja mielen hyvinvoinnista. Nuortennetissä on tarjolla vertaistukea ja ammattilaisten apua, ja sieltä voi löytää uusia kavereita. Näin kenellä tahansa nuorella on mahdollisuus saada tukea asuinpaikasta tai ajasta riippumatta.

Kaverit merkitsevät lapselle ja nuorelle iloa, leikkiä ja yhteistä tekemistä. Kaverin kanssa jaetaan ilot ja surut. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä merkityksellisemmäksi kaveritaidot tulevat. MLL:n ja Arlan yhteisellä kaveritaitotyöllä vahvistetaan empatiaa ja ryhmässä toimimisen taitoja sekä lisätään tietoisuutta kaveritaitojen tärkeydestä.

Kaveritaitotyötä tehdään ennen kaikkea lasten keskuudessa. Lisäksi MLL ja Arla järjestivät lokakuussa Suomen suurimmaksi vanhempainillaksi kutsutun webinaarin, jossa kasvatusalan huippututkijat ja erityisasiantuntijat tarjosivat sadoille vanhemmille konkreettisia vinkkejä lasten kaveritaitojen kehittämiseen sekä kiusaamisen ja yksinäisyyden ehkäisemiseen.

– MLL tekee merkittävää työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi, ja meistä on tärkeää olla siinä työssä mukana. Haluamme, että lasten uusille kavereille on porukassa aina tilaa ja että ihan kaikki nuorten luonteenpiirteet – ne tolkuttomatkin – nostetaan kunniaan. Tämä heijastaa juuri sitä, mikä Arlalle on tärkeää monimuotoisena ja inklusiivisena työyhteisönäkin, Arlan markkinointijohtaja Kati Janhunen kiteyttää.

THL:n Kouluterveyskyselyyn vastasi keväällä 2023 lähes 103 000 perusopetuksen 4. ja 5. luokan oppilasta (83 %), noin 91 000 perusopetuksen 8. ja 9. luokan oppilasta (73 %), noin 45 000 lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijaa (alustava arvio noin 70 %) sekä reilut 21 000 ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden alle 21-vuotiasta opiskelijaa (alustava arvio noin 30 %).

Sinä olet supervoima -kampanja näkyy osana nuorille ja heidän vanhemmilleen suunnattujen Arla Tolkuttomat -juustojen kampanjointia. Perheiden suosiossa olevien Arla Luonto+ -jogurttien 175 g pikareissa nostetaan esille kaveritaitojen merkitystä. Lue alta lisää Arlan tukemasta MLL:n työstä lasten ja nuorten hyväksi.

Paula Aalto, kouluyhteistyön ja digitaalisen nuorisotyön päällikkö, MLL
paula.aalto@mll.fi
Puh. 050 3096 229

Kati Janhunen, markkinointijohtaja, Arla Oy
kati.janhunen@arlafoods.com
Puh. 050 502 8351

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös