Siirry sisältöön

Lasten Päivän Säätiö jakoi 4,5 miljoonaa euroa lastensuojelujärjestöille

Lasten Päivän Säätiö on lahjoittanut 4,5 miljoonaa euroa lastensuojelutyöhön. Linnanmäen Huvipuistoa ylläpitävä ja kehittävä Lasten Päivän Säätiö jakoi lahjoitukset kuudelle perustajärjestölleen, joita ovat MLL:n lisäksi Lastensuojelun Keskusliitto, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto, Parasta Lapsille ja Pelastakaa Lapset. Kaikkia kuutta järjestöä yhdistää työ lasten edunvalvonnan ja hyvinvoinnin eteen.

– Lasten Päivän Säätiön avustus merkitsee meille mahdollisuutta pitää yllä valtakunnallisia palveluja, joita laaja yhdistyskenttä sekä lapset, nuoret ja perheet tarvitsevat. Mannerheimin Lastensuojeluliitolla on 558 yhdistystä ja niissä lähes 30 000 vapaaehtoista. Heille suunnattu tuki ja sen kehittäminen on meidän ydintehtävämme. Tänä vuonna kärkihankkeenamme on ollut kiusaamisen vastainen työ, jossa teemme ennaltaehkäisevää toimintaa. Kehitämme koko ajan uudenlaista tukea ja apua käytännön tilanteisiin. Lasten Päivän Säätiön avustus on meille keskeinen tuki, jotta voimme ylläpitää näitä tärkeitä toimintoja, Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Milla Kalliomaa kertoo.

Lahjoitus luovutettiin järjestöjen edustajille Linnanmäki Gaalassa marraskuun lopulla.

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös