Lindström tukee MLL:n työtä koulukiusaamisen ehkäisemiseksi
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Lindström ovat aloittaneet kolmivuotisen yhteistyön, jonka tavoitteena on ehkäistä koulukiusaamista ja vahvistaa lasten ja nuorten kaveritaitoja.
Kumppanuus on esimerkki siitä, kuinka vastuullinen yritystoiminta ja järjestön asiantuntemus voivat kohdata yhteiskunnallisesti merkittävän aiheen äärellä. Yhteistyössä yhdistyvät Lindströmin arvolähtöinen vastuullisuustyö ja MLL:n pitkä kokemus kiusaamisen ehkäisemisestä kouluissa, kodeissa ja digitaalisissa ympäristöissä.
”On hienoa, että Lindström tukee meitä kiusaamista ehkäisevässä työssä. Tämä yhteistyö on hyvä esimerkki kiusaamisen ehkäisemisestä myönteisen ilmapiirin rakentamisen kautta. Kiusaaminen satuttaa ja jättää vakavat, usein elämänmittaiset jäljet kiusatun elämään. Kiusattu usein vaikenee. MLL:n Nuoret ja nettikiusaaminen 2025-selvityksen mukaan vain 9 % nuorista kertoi kiusaamisesta aikuiselle. Arvostamme sitä, että Lindströmin työntekijät ovat läsnä lasten arjessa kiusaamisen ehkäisyn merkeissä”, toteaa MLL:n viestintä- ja varainhankintajohtaja Leena Poutanen.
Lindströmillä koulukiusaamisen vastainen työ sai alkunsa henkilöstön aloitteesta. Pienimuotoisena liikkeelle lähtenyt idea on kasvanut valtakunnalliseksi Välitä!-kampanjaksi, jonka ytimessä ovat kaveruus ja toisista välittäminen. Nyt kampanja vahvistuu entisestään yhteistyön kautta.
MLL kouluttaa Lindströmin henkilöstöä koulukiusaamisesta ilmiönä sekä antaa käytännön vinkkejä ja ratkaisuehdotuksia haastaviin tilanteisiin aikuisten näkökulmasta. Marraskuussa Lindströmin työntekijät jalkautuvat kouluihin eri puolilla Suomea ja toteuttavat oppitunteja yhteistyössä opettajien kanssa. Oppituntien tavoitteena on keskustella lasten kanssa kiusaamisesta, sen muodoista ja ehkäisystä. MLL on tuottanut tunneille tukimateriaalin, joka sisältää esimerkkejä kiusaamistilanteista ja niihin puuttumisen keinoista.
Välitä!-kampanjan yhteydessä Lindströmin käsipyyheannostelijat saavat uuden roolin – ne toimivat nyt myös tärkeän tiedon välittäjinä. Koulujen käsipyyheannostelijoihin kiinnitetään tarroja, jotka kertovat Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavista palveluista. Tarrat ohjaavat suoraan Lasten ja nuorten puhelimeen sekä luottamukselliseen chat-palveluun, joista saa tukea esimerkiksi kiusaamiseen, yksinäisyyteen tai muihin mieltä painaviin asioihin.
Kampanjassa tuotetaan lisäksi sosiaalisen median vaikuttaja Laura Kiurun kanssa videoita, joissa kiusaamista käsitellään nuorten omalla kielellä.
Lindströmin Suomen maajohtaja Pasi Saarinen on ylpeä sekä kumppanuudesta, kampanjasta että niiden sanomasta. Hän puhuu mielellään yrityksen arvoista ja kokee koulukiusaamisen vastaisen työn tärkeäksi.
”Haluamme Lindströmillä vaalia innovatiivista kulttuuria, jossa jokaisen työntekijän yksittäiset arvot ja ideat voivat synnyttää jotain suurempaa. Meille tässä on kyse vastuullisuustyöstä, joka on määritelty osaksi Lindströmin merkitystä”, Saarinen kertoo.