Siirry sisältöön

Tukea varhaiseen ja ennakoivaan vanhemmuuteen

Mannerheimin Lastensuojeluliitossa on huomattu, että lapsiperheiden vanhemmille tarkoitetuissa Vanhempainpuhelimessa, kirjepalvelussa ja chatissa nousee toistuvasti esiin pienten lasten vanhempien jaksamiseen ja parisuhteeseen liittyviä pulmia.

Vanhemmat puhuvat väsymyksestä, yksinäisyydestä, taloudellisista huolista, mielenterveyspulmista ja tukiverkoston puutteesta. Havaintoja tukee myös liiton teettämien kyselyjen tulokset.

“Pikkulapsiaika on ollut kautta aikojen haastavaa. Elämme aikaa, joka asettaa entistä enemmän vaatimuksia: pitäisi olla hyvä vanhempi ja työntekijä, jaksaa harrastaa ja olla vielä kiva puoliso”, sanoo Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohjelmapäällikkö Marie Rautava.

Vaatimukset aiheuttavat vanhemmille riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteita.

Siksi MLL suunnittelee nyt digitaalista Vanhempainneuvolaa, joka tarjoaa 0–6-vuotiaiden lasten vanhemmille vanhemmuus- ja parisuhdetaitoja vahvistavaa tukea ja ohjausta.

Rautavan mukaan neuvolan kaltaiset pikkulapsiperheille suunnatut palvelut keskittyvät lähinnä lapsen hyvinvointiin. Vanhempien hyvinvoinnin tukemiseksi ei neuvolassa ole ollut riittävästi aikaa eikä keinoja.

On selvää, että vanhempien hyvinvointi heijastuu myös lapsen hyvinvointiin. Varhainen vanhemmuuden tuki voi estää koko perhettä kuormittavan eron ja vanhempi, joka ymmärtää lapsensa tarpeita pystyy myös vastaamaan niihin paremmin.

Vanhempainneuvolan lisäksi MLL:lla on suunnitteilla toinen digitaalinen palvelu. Minustako vanhempi -neuvola on suunnattu nuorille aikuisille ennakoivan vanhemmuuden tueksi.

Toisin kuin Vanhempainneuvola, hanke ei perustu nykyisen asiakaskunnan lähettämiin signaaleihin. Rautavan mukaan hanke sai alkunsa kun MLL:ssa pohdittiin sisäisesti, miten liiton tulisi reagoida voimakkaaseen syntyvyyden laskuun.

“Syyt vauvakatoon ovat moninaisia. Määräaikaiset työsuhteet, ilmastonmuutos tai kumppanin puute eivät mitkään yksin riitä selittämään sitä, miksi nuoret aikuiset eivät enää hanki lapsia entiseen tapaan”, Rautava sanoo.

MLL:ssa tunnistettiin, että lasten hankintaan liittyvistä epävarmuuksista voi olla vaikea puhua omien vanhempien tai ystävien kanssa. “Joskus tuntuu, että ne jotka eivät hanki lapsia leimataan helposti itsekkäiksi”, Rautava pohtii.

Digitaalisesta Minustako vanhempi -neuvolasta pyritään luomaan turvallinen ja helposti lähestyttävä paikka lasten hankintaan liittyvien kysymysten pohtimiseen. Neuvolassa nuoret aikuiset voivat jäsentää omaa elämäntilannettaan, tarkastella toiveitaan ja tavoitteitaan suhteessa mahdolliseen parisuhteeseen ja luoda vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia lapsilla ja ilman. Keskustelut voi halutessaan toteuttaa myös nimettömänä.

Rautavan mukaan tarkoituksena ei ole ohjata nuoria aikuisia perustamaan perhettä, vaan auttaa heitä tekemään tietoisia valintoja. Hänen mielestään on tärkeää, että ihmisillä on hyvä ja luottavainen olo tekemästään päätöksestä – oli se lopulta mikä tahansa.

Palvelussa tarjotaan tukea myös lapsettomuudesta kärsiville ja pohditaan vaihtoehtoisia vanhemmuuden muotoja.

Sekä Vanhempainneuvola että Minustako vanhempi -neuvola perustetaan MLL:n suositun Vanhempainnetti-sivuston yhteyteen. Vanhempainnetissä jo olevaa tietovarantoa täydennetään vanhemmuuden ja parisuhteen teemoilla. Verkkosivuille kerätään tietotekstejä ja podcasteja sekä perustetaan chat- ja videotapaamisiin perustuva ammattilaisen vastaanotto.

Aiemmin MLL ei ole tarjonnut pienten lasten vanhemmille pidempiaikaista tukea, mutta nyt sitä kokeillaan Vanhempainneuvolassa.

Verkkosivuille kootut tekstit perustuvat asiantuntijatietoon ja chat- ja videotapaamisissa on paikalla koulutettu ammattilainen.

Sekä Vanhempainneuvola että Minustako vanhempi -neuvola ovat Vanhempainpuhelin- ja nettipalvelujen tapaan maksuttomia. Rautavan mukaan digitaalisten palvelujen merkitys MLL:n toiminnassa kasvaa jatkuvasti, sillä ne mahdollistavat MLL:lle matalan kynnyksen palvelujen tarjoamisen. Digitaalisuus mahdollistaa palvelujen saavutettavuuden asuinpaikasta huolimatta, mikä voi olla suuri helpotus pienten lasten vanhemmille, joiden on vaikea järjestää käyntejä kodin ulkopuolelle.

Rautava muistuttaa, että MLL:n palvelut tarjoavat ennen kaikkea psyykkistä ja sosiaalista tukea. Terveyteen liittyvissä ongelmissa neuvola tai terveyskeskus on paras paikka.

Tämä artikkeli on alunperin ilmestynyt Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön verkkosivuilla.

Emilia Mäenmaa

Kirjoittaja

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös