Siirry sisältöön

Kaveri, kaverimpi, kaverein

”Onpa kiva tutustua uusiin kavereihin!”
”Mutta sä olet mun paras kaveri.”

Kuulin tämän keskustelun, kun olimme pienten koululaisten kanssa matkalla uuteen harrastukseen.  Toinen lapsista oli innoissaan menossa hankkimaan uusia kavereita, ja toinen oli ajatellut, että he olisivat ryhmässä kahdestaan, parhaina kavereina.

Paras kaveri tuo turvaa, kun jo etukäteen tietää, millaiset leikit sujuvat ja mikä toista naurattaa. Aina voi jatkaa siitä, mihin viimeksi tavatessa jäätiin. Ryhmässäkin voi tuntua yksinäiseltä, jos paras kaveri puuttuu.

Jos taas menee seikkailumielellä yksin uuteen ryhmään, on mahdollisuus tutustua ihan uusiin kavereihin ja uudenlaisiin leikkeihin. Mutta ei se niin helppoa ole. Kaikki eivät uskalla aloittaa keskusteluja. Ja jos ryhmässä onkin vastassa pelkkiä ”paras kaveri” -pareja, yksin tullut jääkin yksin. Yksin jääminen on kova isku reippaallekin lapselle. Kun ryhmään tulee lapsi, hän tarvitsee aikuisen tukea muihin tutustumisessa. Eräs taitava opettaja ryhmäyttää ekaluokkalaisia vaihtelevissa pienryhmissä ja lähettää heidät silloin tällöin välitunnille pareittain, vaihdellen pareja niin, että lapset tottuvat leikkimään monien eri lasten kanssa. Näin lapset myös harjaantuvat tekemään leikkialoitteita ja vastaamaan niihin.

Valitettavasti ystävyyssuhteissa käytetään myös valtaa. Tuntemani lapsi sai ystävänpäiväkortin, jossa kerrottiin: ”Olet toiseksi paras kaverini. Olet mulle ikuisella kakkossijalla.” Mielenkiintoista kyllä, kirjeen kirjoittajan mielestä se oli ystävällisesti sanottu, ja kirjeen saajakin oli imarreltu kakkossijasta. Kun asiasta hieman keskusteltiin, kävi ilmi, että kyseinen kaveri hallitsi ryhmää vaihdellen kavereiden arvojärjestystä. Joskus ”paras kaveri” -asetelmaan liittyy kiristämistä, esimerkiksi: ”Jos et tee kuten haluan, et ole enää paras kaverini.”

Vanhempien ja koulun aikuisten kannattaa seurailla, onko molemmilla hyvä olla, jos kaksi lasta leikkii aina vain kahdestaan. Paras kaveri -suhde ei saisi sitoa kumpaakaan niin, että lapset eivät voisi leikkiä ja harrastaa myös muiden kanssa.  Osa lapsista myös välttää vain yhden parhaan kaverin nimeämistä, koska ei halua pahoittaa muiden mieltä sulkemalla heitä ulkopuolelle. Silloin voi nimetä muutaman parhaan kaverin.

Vanhemmat voivat auttaa lapsia hyväksymään monia lapsia kavereikseen esimerkiksi kutsumalla heitä kylään, synttäreille tai osallistumalla yhdessä tapahtumiin, joissa voi perheenä tutustua uusiin lapsiin. Kaverisuhteilla voi lapselle olla erilaisia merkityksiä. Yhden kaverin kanssa saatetaan keksiä viikonloppuna mielikuvituksellisia leikkejä, toisen kanssa jutellaan ja vietetään rauhallista iltapäivää koulun jälkeen, kolmannen kanssa harrastetaan. Monenlaiset myönteiset kohtaamiset oman ikäisten kanssa rohkaisevat aloitteellisuuteen. Aloitteiden tekeminen on tärkeä taito: jotta uusi ystävyyssuhde voisi syntyä, jommankumman täytyy uskaltaa aloittaa keskustelu.

Parhaat kaverukset eivät välttämättä ole ryhmän samanlaisimmat lapset. Joskus toisensa löytävät riehakas ja rauhallinen, tyttö ja poika, liikunnallinen ja lukutoukka. Yhdistävä asia voi olla jokin ajankohtainen kiinnostuksenkohde (avaruus, dinosaurukset, hevoset, koirat, pelaaminen, temppukerho), samanlainen huumorintaju tai yhteiset kokemukset.

Kysyin parilta ekaluokkalaiselta, millainen on hyvä kaveri:

  • Kannustaa, jos olet huonompi jossain, että hyvin menee. Eikä naura.
  • Ei valehtele, paitsi ehkä joskus vähän.
  • On vitsikäs.
  • On luotettava.
  • Keksii kaikkea kivaa tekemistä ja tykkää leikkiä.
  • Sen mielestä monet on sen hyviä kavereita, eikä pelkästään joku yksi.

Hyvää ystävänpäivää!


Vanhempi, muu tuttu aikuinen tai ammattilainen on lapsen tuki, kun hän rakentaa kaverisuhteita. Vanhemmille vinkkejä eri-ikäisen kaverisuhteiden tukemiseen löytyy MLL:n Vanhempainnetistä osiosta Lapsen kaverisuhteet. Vinkkejä koulujen ammattilaisille löytyy MLL:n verkkosivujen ammattilaiset osiosta.

Jenni Helenius

Jenni Helenius

Entinen kouluyhteistyön ja digitaalisen nuorisotyön päällikkö

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös