Kiusaamistilanteiden vanhempaintukiryhmät: Surullisia tarinoita ja voimaannuttavaa vertaistukea
Yhtenä aivan tavallisena iltana selailin Facebookia. Tällä kertaa erityisesti yksi mainos kiinnitti huomioni. Siinä etsittiin vapaaehtoisia kouluttautumaan ohjaajiksi MLL:n vertaisryhmiin, jotka on tarkoitettu kiusattujen lasten vanhemmille. Pysähdyin ilmoituksen äärelle ja mietin, että tämä olisi niin minun juttuni.
Koko ala-asteen koin kiusaamista, joten aihe oli läheinen. Ajattelin, että koulutuksessa ja vapaaehtoisena pääsisin myös kehittämään ohjaajataitojani ja saisin uusia kokemuksia. Päätin saman tien ilmoittautua mukaan vapaaehtoiseksi.
Itseni lisäksi koulutuksessa oli mukana viisi muuta vapaaehtoista, Muut vapaaehtoiset olivat huipputyyppejä ja oli ihana tutustua uusiin ihmisiin.
Olen vanhempana ja kasvattajana yrittänyt tehdä oikein.
Ensimmäisessä tapaamisessa tunsin vanhempien tarpeen tulla kuulluksi, jakaa ja kertoa lapsensa tilanteesta. Läsnä oli paljon tunteita, joita vanhemmat ovat eläneet, kun omaa lasta kiusataan.
Vihaa, katkeruutta ja pettymystä koulua ja koulun henkilökuntaa kohtaan siitä, ettei kiusaamiseen ole riittävissä määrin kyetty puuttumaan. Surua ja pelkoa oman lapsen tilanteesta, kun lapsi voi huonosti ja oireilee. Pelko siitä, että lapsi sairastuu psyykkisesti. Syyllisyyttä ja keinottomuutta, kun tuntee, ettei saa riittävästi autettua lasta, otettua pahaa oloa pois tai ettei saa kiusaamista loppumaan. Jotkut tuntevat syyllisyyttä ja pelkoa siitä, etteivät itse tahdo jaksaa kaikkien näiden asioiden kanssa.
Jos yhteisö sallii kiusaamisen eikä yhteisölle tehdä mitään, ei sitä saada koskaan loppumaan.
Kodin ja koulun yhteistyö on puhuttanut tapaamisissa. Monet kertoivat, miten koulussa ei ole kyetty puuttumaan kiusaamiseen. Useampi kiusattu lapsi oli joutunut vaihtamaan koulua, jotta kiusaaminen on saatu loppumaan. Moni oli hämillään ja pettynyt siitä, ettei kiusaamiseen osata tai haluta puuttua tarpeeksi tehokkaasti.
Ryhmän ohjaajana mietin, että nämä vanhemmat, heidän lapsensa ja koko perheensä ovat olleet kiusaamisen vuoksi tilanteessa, jossa heitä ei ole kouluissa riittävissä määrin kohdattu.
Kiusaaja on ollut lomareissulla. Lapsi on saanut olla rauhassa eikä koulun jälkeen ole ollut tarvetta pitää palavereja.
Kiusaaminen ja siitä johtuva oireilu kuormittaa koko perhettä, mutta ryhmässä juttelimme myös siitä, mistä vanhemmat ovat saaneet tilanteessa voimaa ja iloa. Vanhempien oloa helpottaa se, kun saa puhua ja kun joku oikeasti kuuntelee ja ymmärtää.
Myös vertaisryhmään osallistuminen voimaannutti. Vanhemmat jakoivat toisilleen konkreettisia neuvoja lapsen tukemiseen ja rauhoittamiseen sekä kiusaamisesta puhumiseen. Jo toisten tarinoiden kuuleminen toi helpotusta omaan vaikeaan tilanteeseen. Ryhmässä jaettiin myös pieniä ja suurempiakin edistysaskeleita ja iloja, jotka loivat uskoa parempaan tulevaisuuteen.
Viimeisellä ryhmäkerralla vanhemmat saivat kirjoittaa kirjeen lapsensa koululle. Osassa vanhempien kirjeitä katkeruus ja myös epätoivo tilanteeseen nousi pinnalle, samalla, kun tärkeitä kehittämiskohtia nostettiin esille.
Kirjoitan entiselle opettajalle. Toivoisin anteeksipyyntöä siitä, etteivät he pystyneet rakentamaan turvallista hyvää luokkaa kaikille lapsille. Toivoisin anteeksipyyntöä, ettei meitä vanhempia otettu vakavasti. Toivon, että vanhemmat olisi otettu vahvemmin mukaan selvittämään asioita. On kamalaa, että kiusattu joutuu vaihtamaan koulua.
Ohjaajana koen olevani mukana näiden vanhempien ja lasten tarinoissa. Olen saanut kuulla hyvin surullisia tarinoita kiusaamisesta ja sen vaikutuksista koko perheen tilanteeseen. Olen itkenyt ryhmäläisten kanssa, mutta myös nauranut ja iloinnut, kun lapsen ja perheen tilanteeseen on saatu helpotusta.
Koen, että on tärkeää tukea vanhempaa, jotta hänen voimavaransa riittävät oman lapsen asioista taistelemiseen.
Kirjoittanut: Suvi Verlin / MLL:n vapaaehtoinen ohjaaja
MLL:n vapaaehtoinen kertoo kokemuksestaan vertaisryhmän ohjaajana.