Lohtupullia ja kadonneita reppuja

Arki on täällä taas. Meidän kotonammekin valmistauduttiin pitkin kesää tulevaan syksyyn ekaluokkalaisen kanssa. Nimikoitiin vaatteet, pakattiin jo eskarista tuttu reppu ja mietittiin pitääkö koulussa olla kynä mukana jo heti alkuun.

Koulu alkoi mukavasti: jännittyneenoloisia, mutta iloisia ja innokkaita lapsia ja vanhempia odotti koulunpihalla iso joukko. Vain muutamalla lapsella tai aikuisella näkyi kyyneliä silmissä. Hain silti itselleni lohtupullan kaupasta ja huokaisin, että tämähän meni helposti.

Koulupäivän jälkeen kysyin lapselta miten päivä meni. ”Oli kivaa”, sain vastaukseksi. Oli kuulemma halannut jotakuta toista oppilasta. Ketä, siitä ei ollut muistikuvaa. Kysymykseen mitä teki välitunnilla sain vastakysymyksen siitä, mitä ovat välitunnit? Suhteellisen kivutonta edelleen, ajattelin.

Illalla nukkumaan mennessä lapsi muisti yhtäkkiä, että oli hukannut repun koulussa päivällä. Ja eksynyt neljä kertaa väärään luokkaan. Sen kolmen tunnin koulupäivän aikana. Onneksi oli löytynyt, niin oma luokka kuin reppukin.

Toisena koulupäivänä päätettiin mennä kouluun pyörillä. Pyöräillessä lapsi kysyi: ”Suojeletteko iskän kanssa meitä kaikelta?” En tajunnut kysyä kysymyksestä enempää, vaan takellellen vastasin, että yritämme ainakin. En tiedä tarkoittiko lapsi liikennettä, vastoinkäymisiä vai vaikkapa ampiaisia, mutta kysymys pysäytti.

Koulun pihalla lapsi totesi, ettei näe ketään tuttua ja halusi syliin. Itkun keskeltä sai sanottua, että harmittaa, kun ei tunne ketään. Pohdittiin, että kohta varmaan opettaja tulee hakemaan luokkaan ja sitten on taas helpompi olla, kun kaikki menee yhteisen ohjeistuksen mukaan. ”Entä jos en enää muista miltä opettaja näyttää?” mietti lapsi. Onneksi yhteistuumin tunnistettiin opettaja ja päästiin jonoon, jo toista kertaa koulupolun aikana.

Toisen kouluviikon alkaessa keskusteltiin siitä, onko läksyjä liikaa, reppu liian painava, mitä jos ei muista opettajaa vieläkään ja entä jos kenenkään oppilaan nimi ei jää mieleen. Kysymyksiä riittää ja minä vanhempana yritän kaikin keinoin luoda turvallista ilmapiiriä, vaikka osaan kysymyksistä en itsekään tiedä vastausta tai vastauksena on vain antaa ajan kulua.

Koulunalku on usein iso harppaus henkisesti ja fyysisesti. Harjoitellaan itsenäistymistä koulumatkoissa ja kotona ollessa, tutustutaan uusiin ihmisiin ja uusiin toimintatapoihin. Opetellaan huolehtimaan repusta ja muista koulutavaroista. Ollaan jo koululaisia.

Joskus harppauksen ottaa samalla myös vanhempi. Ekaluokkalaiset näyttävät siellä koulunpihalla samalla pieniltä ja isoilta. He vielä harjoittelevat kaveritaitoja ja ryhmässä toimimista, unohtelevat tavaroitaan ja kaipaavat syliä. Miten sitä vanhempana tasapainoilee tämän kaiken keskellä? Suojella pientä koulutiensä aloittavaa, mutta samalla antaa mahdollisuuden kokeilla ja oppia, myös vastoinkäymisistä. Eihän tämä olekaan enää niin helppoa ja kivutonta kuin ajattelin.

Vanhemmalle löytyy onneksi monenlaista tukea. Opettajan kanssa voi käydä keskustelua mietityttävistä asioista, vertaistukea löytyy esimerkiksi erilaisilta keskustelupalstoilta ja oman lapsen koulukavereiden vanhempien kanssa monet perustavat oman whatsapp-ryhmänkin. Neuvoja ja vinkkejä on verkko pullollaan, kunhan ne löytää ja osaa hyödyntää.

Ekaluokkalainen ei kuitenkaan etsi vinkkilistoja itse tai osaa edes välttämättä sanottaa jotakin kummastusta aiheuttavaa asiaa. Tätä varten meidän vanhempien on syytä olla korvat höröllään ja tuntosarvet pystyssä ja aistia, vastaanottaa ja sanoittaa niitä tunteita ja ajatuksia, joita syksy kaikissa kummallisuuksissaan tuo lapsille. Ja meille aikuisillekin.

Muistetaan kysyä miten menee, mitä uutta on tänään oppinut tai mitä tehnyt välitunnilla. Pidetään mielessä, että ekaluokkalainen ja jokainen koulutiensä varrella oleva tarvitsee kannustusta, läheisyyttä ja selkeitä rutiineja ympäri vuoden. Joskus myös niitä lohtupullia.

Iloista, turvallista ja seikkailuntäyteistä koulunalkua kaikille!

Kirjoittaja on ekaluokkalaisen äiti ja työskentelee teemojen parissa Ilolla eskarista ekalle -toiminnan koordinaattorina. Toimintaa kehitetään vuoden 2020 Yhteisvastuukeräyksen tuella.

Liisa Kilpiäinen

digitaalisen nuorisotyön asiantuntija