Syyllisyys ja vihan tunteet kuuluvat vanhemmuuteen
Kasvatusoppaissa puhutaan harvemmin kielteisistä tunteista omaa lasta kohtaan. Uhmaikä, eskariuhma, murrosikä, sisarusten jatkuva nahistelu… Mihin katosi se lapsi, jonka tunsin? Tuntuu kuin lapsi olisi muuttunut pysyvästi tuoksi hankalaksi ja oikukkaaksi tyypiksi, jota ei enää osaa käsitellä.
MLL:n Vanhempainpuhelimen yleisimpiä yhteydenottoaiheita ovat syyllisyyden tunteet. On tärkeää, että syyllisyyden tunnetta voi käsitellä rauhassa, ilman pelkoa siitä, että joku tuomitsee tai kyseenalaistaa. Vanhempi, joka uskaltaa puhua epävarmuuden ja syyllisyyden tunteistaan sekä kielletyksi kokemistaan aiheista kuten epäonnistuneista hetkistään vanhempana, vahvistaa tietämättään omaa vanhemmuuttaan kasvavan itsetuntemuksensa kautta.
Meiltä kaikilta menee välillä maltti. Kaikki eivät huuda tai räyhää, joku on vain vihaisesti hiljaa. Kasvatusoppaiden ohjeet eivät pysy mielessä, kun pukee rimpuilevaa uhmaikäistä kiireessä hiki otsalla ja saa vahingossa potkun huuleen.
Vanhemmat kokevat usein, että kielteisistä ajatuksista ja syyllisyyden tunteista ei ole vielä tänäkään päivänä soveliasta puhua ääneen. Miten käsitellä vaikeita tunteita, kun lapsi raivoaa? Onko lapseni normaali, kun hän huutaa tunnin niin, että ikkunat tärisevät? Tällaisia kysymyksiä saattaa nousta mieleen varsinkin silloin, jos lähipiirin muut lapset ovat temperamentiltaan rauhallisempia tai kun ei ole ketään niin läheistä ystävää, kenen kanssa jakaa asioita. Helpointa on usein vaieta asiasta, ja niin mieleen jää kalvamaan syyllisyys ja epäonnistumisen tunne. Onko minussa jokin vanhempana vialla, tai lapsessani? Sisään padottu syyllisyys alkaa väsyttämään.
Entä jos ymmärtäisi, että omassa vanhemmuudessa tai kyvyssä rakastaa ei ole mitään vialla, vaikka lapsi tuntuisi välillä hankalalta, vieraalta tai rasittavalta. Äidin- ja isänrakkaus ei ole pohjatonta joka ikinen sekunti, vaan siinäkin tunteet voivat elää. Se on sallittua.
Vaikeiden tilanteiden varalta monia vanhempia helpottaa ymmärrys siitä, miten helposti tunteet siirtyvät ihmisestä toiseen, myös lapsesta aikuiseen. Jos lapsi saa raivokohtauksen läksyjä tehdessä, koska ei osaa, se on hänen turhautumisen tunteensa. Vanhempi syyllistyy turhaan miettiessään, mitä on tehnyt kasvattajana väärin tai pelästyy omia vihaisia ajatuksiaan lasta kohtaan. Tunteen voi pysäyttää niin, että aikuinen yrittää pysyä rauhallisena ja opettaa tällä tavoin lasta hallitsemaan tunteitaan. Se on taito, jota lapsi vasta opettelee. Joskus rauhallisen pysyminen onnistuu paremmin ja joskus huonommin.
Ei ole olemassa täydellistä vanhemmuutta, on vain vanhemmuutta, jossa jokainen yrittää tehdä parhaansa. Kukaan kasvattaja ei ole suojassa epäonnistumisen kokemuksilta ja hetkittäisiltä vaikeilta ajatuksilta lasta kohtaan. Mitä avoimemmin vanhemmuuden haasteista puhutaan, sitä helpompi niitä on arjessa sietää.
Laura Pilkama
Auttavien puhelinten päivystystyön koordinaattori