Mitä nuoret ajattelevat tulevaisuudesta?
Kun kolme nuorta ja tutkija miettivät tulevaisuutta, näkyy edessä valoa, mutta myös pilviä.
– Ehkä sitä ajattelee, että omaan tulevaisuuteensa on helpompi vaikuttaa. Kun taas maailmalla tulee aina olemaan sotia ja konflikteja, emmekä välttämättä saa ilmastonmuutostakaan pysäytettyä, Katri Roininen pohtii.
Oululaiset Amruta Kodukula, Dora Kemppainen ja Katri Roininen saapuvat MLL:n toimipisteelle koulun jälkeen kävellen, nuorisotutkija, dosentti Tomi Kiilakoski taas sähköpyörällä. Tapaamisen tarkoituksena on miettiä, mikä vahvistaisi nuorten luottamusta tulevaisuuteen. Tutkimusten mukaan nuoret uskovat tulevaisuuteen kaikista ikäryhmistä vähiten
Aluksi vaikuttaa siltä, että 14-vuotias kolmikko näkee tulevaisuutensa valoisana. He uskovat, että koulutuksesta on heille hyötyä, ja että heillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa tulevaisuuteensa, kuten vaikkapa työn saamiseen.
– Minun tulevaisuuteni näyttää positiiviselta, mutta minulla ei ole hajuakaan, mitä haluan tehdä aikuisena, Kemppainen tarkentaa.
Kodukula pohtii, että hän kokee lievää painetta pyrkiä lääketieteelliseen opiskelemaan, sillä hänen siskonsakin pääsi sinne. Roininen taas kertoo, että häntä ei ole patistettu päättämään, mitä hän tulevaisuudeltaan haluaa, mutta on häneltäkin sitä jo kysytty.
Kiilakoski kuuntelee nuoria ja nyökkää hyväksyvästi.
– Miten paljon teille ylipäänsä puhutaan tulevaisuudesta? hän kysyy.
Roininen korostaa, että puhe tulevaisuudesta liittyy vain harvoin haaveammatteihin. Enemmän aikuisten kysymykset liittyvät konkreettisiin askeliin lähitulevaisuudessa. Kemppainen on samaa mieltä ja kertoo, että esimerkiksi tennisvalmentaja kyselee, mitä joukkue tavoittelee pelissä.
Kun keskustelu etenee, alun valo alkaa saada myös hieman varjoisia sävyjä. Kiilakoski ottaa esiin yhteisen tulevaisuuden käsitteen: sen, miten käy suomalaiselle yhteiskunnalle tai maapallolle. Hän kertoo myös, että ihmisen on usein helpompi suhtautua myönteisesti omaan tulevaisuuteensa, mutta ei välttämättä yhteiseen tulevaisuuteen.
– Totta. Ehkä sitä ajattelee, että omaan tulevaisuuteensa on helpompi vaikuttaa. Kun taas maailmalla tulee aina olemaan sotia ja konflikteja, emmekä välttämättä saa ilmastonmuutostakaan pysäytettyä, Roininen pohtii.
Kodukula lisää, että tavallisen arjen hetkinä ei osaa murehtia yhteistä tulevaisuutta. Sitten kuitenkin alkaa hieman huolettaa, jos alkaa miettiä, millainen maailma on esimerkiksi 50 vuoden päästä.
– Maantiedon tunnilla on puhuttu, kuinka uusiutumattomista luonnonvaroista osa loppuu siihen mennessä. Toivottavasti me ihmiset olemme silloin keksineet asiaan jonkin ratkaisun. Pitäisi miettiä myös, miten tulevat sukupolvet huomioidaan, Kodukula sanoo.
Kiilakoski kertoo nuorille Nuorisobarometrin tuloksia, joissa todetaan, että nuoret suhtautuivat tulevaisuuteensa kaikista ikäryhmistä pessimistisimmin. Kolmikolle ei tule yllätyksenä, että monet aiemmin myönteisesti tulevaisuuteen suhtautuneet ovat nyt alkaneet suhtautua kielteisemmin. Koulussa ja kotona puhutaan paljon maailman tapahtumista, ja nuoret tiedostavat ja ymmärtävät niitä. Kun tietää, mitä kaikkea voi tapahtua, tietää myös sen mahdollisuuden, että voi itsekin joutua huonoon asemaan.
– Kyllä kaikki nuoret varmasti toivovat ja ajattelevatkin parasta, mutta silti siellä on se ajatus, että mitä jos ei saakaan työtä tai sitä kotia. Monet ajattelevat, että mitä jos, Roininen kertoo.
Kiilakosken mukaan tutkijat ajattelevat, että ihmisen tulevaisuususkoa voi kohentaa sillä, jos saa parannettua hänen kokemustaan, että hän voi itse vaikuttaa tulevaisuuteensa ja hänen teoillaan on merkitystä. Edellisenä päivänä Roininen onkin ollut nuorisovaltuustossa kertomassa kaupungin johtohahmoille nuorten toiveita ja näkemyksiä. Hän nauttii omien sanojensa mukaan siitä, että hän pääsee kertomaan mielipiteensä ja vaikuttamaan asioihin. Kuitenkin yksi lisäys hänellä on:
– Olisi hyvä, jos seurattaisiin, onko nuorten toiveisiin reagoitu. Jos kuitenkin nuorisotiloja suljetaan, ei ainakaan tule sitä vaikutelmaa.
Kiilakoski on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijatyöryhmässä, joka on pohtinut keinoja nuorten tulevaisuususkon parantamiseksi. Ensinnäkin suosituksissa pidetään tärkeänä ajatusta, jonka Roininen esitti. Tulisi nimittäin seurata, onko nuorten ääntä kuultu ja onko nuoria hyödyttäviä päätöksiä tehty. Tästä tulisi olla todellista numerodataa ja mustaa valkoisella.
Yksi avaintekijä voisi Kiilakosken näkemyksen mukaan olla äänestysikärajan muutos 16 vuoteen. Jos tällainen muutos tehtäisiin, äänestäisivätkö Kemppainen, Roininen ja Kodukula?
– Joo, kolmikko vastaa yhdestä suusta.
Kodukula lisää, että kun lopputulokseen ei pysty vaikuttamaan, ei vaaleja tule paljon seurattuakaan.
Kiilakoski kertoo nuorille, kuinka äänestysikärajan laskusta on jo hyviä kokemuksia Virossa. Jos äänestäjissä olisi 16-vuotiaita, tämä pakottaisi puolueet miettimään 16-vuotiaita mahdollisia äänestäjiään saadakseen kannatusta.
Lisäksi Kiilakosken mukaan on otettava huomioon se, että oman mielipiteensä kertominen voi olla jollekulle hankalaa. Siksi nuoria tulisi opastaa oman mielipiteensä ilmaisemiseen. Ajatustensa kertomisesta pitäisi tulla arkipäivää.
– Tämä kuulostaa hyvältä. Mielipiteen kertomista voisi harjoitella jo päiväkodissa, Kodukula sanoo.
Kun nuoret kertovat mielipiteensä, tärkeää on myös, että aikuiset reagoivat asiallisesti ja myönteisesti.
Suoran vaikuttamisen lisäksi nuorille on tärkeää tulla nähdyksi ja kuulluksi oikein myös mediassa ja kulttuurissa. Olisi tärkeää, jos heitä itseään haastateltaisiin, jos tehdään esimerkiksi heihin liittyviä nettijuttuja. Se, miten nuoret esitetään lehtijutuissa, televisiosarjoissa ja kirjallisuudessa, vaikuttaa nimittäin muiden ikäryhmien näkemyksiin nuorista.
Kemppaisen, Roinisen ja Kodukulan mukaan varsinkin iäkkäämmät henkilöt tuntuvat ajattelevan, että nuoret vain laiminlyövät koulutyöt ja istuvat kaiket päivät yksin huoneissaan puhelimilla. Toisaalta ei saisi myöskään riekkua myöhään illalla kaupungilla ”pahanteossa.”
– Niinpä. Mitä sitten saa tehdä? Miten olla oikein? Kiilakoski miettii.
Kolmikko pohtii, kuultiinko nuoria riittävästi esimerkiksi koulujen puhelinkieltoa valmisteltaessa. Miten pitkälti päätös pohjasi todellisuuteen ja miten paljon päättäjien mielikuviin nuorista? Sen he ymmärtävät, ettei tunneilla voi käyttää puhelinta, mutta välitunneille ulottuva kielto tuntuu heistä kohtuuttomalta. He eivät itse käyttäneet puhelinta jatkuvasti välitunnilla, vaan viettivät aikaa yhdessä omassa porukassaan.
Yleinen suhtautuminen nuoriin on Kiilakosken mukaan kautta historiamme kulkenut tiettyä kaavaa: Vanhempi sukupolvi ilmaisee epäilyksiään, kun nuoret tekevät jotakin eri tavalla kuin on ennen totuttu. Tämä on pätenyt varsinkin teknisiin innovaatioihin, kuten radion ja videopelien tuloon. Kiinnostavaa kuitenkin on, että suunta saattaa olla muuttumassa. Nuoret nimittäin tuntuvat suhtautuvan tekoälyyn kriittisemmin kuin vanhempi ikäpolvi.
Kodukula, Kemppainen ja Roininen pohtivat, että tekoäly tulee tietysti muuttamaan työntekoa. On hyvä varautua tulevaisuudessa siihen, että esimerkiksi tietokoneella tehtävät hallinnolliset työt tapahtuvat entistä enemmän tekoälyllä. Kuitenkaan he eivät suuresti ihaile sen käyttöä.
– Maantiedon tunnilla on kerrottu, kuinka paljon vettä tekoäly kuluttaa. Somessa näkee, kuinka jääkarhut kuolevat, jos käyttää tekoälyä. Tämä on yksi isoin syy, miksi en vaikka ChatGPT:tä käytä, Kodukula kommentoi.
Kolmikko arvelee, että teknologian kehitys on merkinnyt tämän hetken aikuisille jotakin uutta ja ihmeellistä, jonka vuoksi sitä on pidetty hienona ja sitä on haluttu käyttää ”joka asiassa”. Nuoret taas ovat kasvaneet teknologian keskellä.
– Miksi koulukirjojen pitää olla sähköisinä? Aina pitää kirjautua uudestaan järjestelmään, että pääsee lukemaan kirjaa. Tulee hirveästi ruudun tuijottamista, ja alkaa sattua silmiin, Kodukula sanoo.
Kiilakoski ja nuoret keskustelevat, että monet nuoret kyllä uskovat tulevaisuuteensa, mutta samalla he tuntevat painetta, että sen eteen täytyy olla jatkuvasti valppaana ja tehdä oikeita valintoja. Viisailla valinnoilla tulee vaikuttaa omiin työmahdollisuuksiinsa. Siihen kolmikko ei luota, että yhteiskunta kannattelisi heitä, jos he esimerkiksi sairastuisivat ja joutuisivat työkyvyttömiksi.
– En jotenkin osaa nähdä vaihtoehtona, ettei minulla olisi töitä. On vaikea nähdä, että jos joutuisi siihen asemaan, niin miten sieltä pääsisi hyvin pois, Roininen sanoo.
Kouluun keskittyminen on Kemppaisen, Kodukulan ja Roinisen mukaan tärkeä valinta. Kielilinjalla opiskeleva kolmikko näkee, että esimerkiksi ranskan ja saksan osaaminen ovat kilpailuetuja tulevaisuuden työmarkkinoilla. Englannin kieli ei ole enää erityistaito vaan itsestäänselvyys, jonka melkein kaikki osaavat.
Kiilakoski kertoo ihailevansa nuorten tavoitteellisuutta. Monet aikuiset eivät huomaa maailman muuttuneen, vaan he pohtivat, mitä itse ajattelivat nuorena, eivät sitä, mitä tämän hetken nuoret kohtaavat nyt. Tee niin kuin minä tein ennen, niin pärjäät. Tätä kutsutaan ”käytetyksi tulevaisuudeksi”.
Siksi aikuisten ei pitäisi ajatella sitä, miten he voisivat vaatia nuorilta vielä enemmän. Sen sijaan paineiden vähentämiseksi Kiilakoski haluaisi, että nuoruus nähtäisiin tärkeänä elämänvaiheena itsessään. Se ei ole vain välivaihe, joka valmistaa lapsen aikuisuuteen. Nuorten täytyisi saada joskus erehtyä ja tulla hyväksytyksi silti.
– Niin. Nyt, kun sitä miettii, niin onhan elämä koko ajan valmistautumista. Ensin valmistaudutaan yläkouluun, sitten lukioon ja lopulta jatkokoulutukseen, Kodukula kiteyttää.
– Ja meitä nuoria kohdellaan kuin lapsia, mutta meidän odotetaan käyttäytyvän kuin aikuiset, Roininen lisää.
Kiilakoski toivoo, että kun nuori tulee esimerkiksi harrastukseen tai nuorisotalolle, aikuiset suhtautuvat häneen ajatuksella ”hyvä, kun tulit paikalle”. Tärkeintä ei ole, mitä nuori siellä suorittaa.
- Mielenterveys ja jaksaminen 22 %
- Pärjäänkö taloudellisesti 18 %
- Maailman sekava tilanne 16 %
- Hyvien ihmissuhteiden löytyminen 13 %
- Oma tai läheisen terveys 11 %
- Saanko töitä 9 %
- Ilmastonmuutos 5 %
- Pääsenkö opiskelemaan 4 %
- Miten perheeni pärjää 2 %
- Yhteiskunnan asenteet ja ilmapiiri 1 %
Nuortennetin gallupiin vastasi 100 nuorta maaliskuussa 2026.
Jaana Haapaluoma-Höglund
Kirjoittaja ja kuvaaja
