Siirry sisältöön
Lapsemme-lehden kuva, EI KÄYTETÄ MUUSSA YHTEYDESSÄ.

Parasta puutarhaleirillä on perunannosto ja omasta sadosta nauttiminen

Koronakevään jälkeen koululaisten riemu oppia ja leikkiä ikätovereiden kanssa ulkoilmassa kukoisti viljelyleirillä. 

On aurinkoinen aamu, ja parikymmentä alakouluikäistä lasta on kerääntynyt piiriin helsinkiläiselle viherkeitaalle. Ympärillä on nurmikenttiä, viljelypalstoja, hedelmäpuita ja metsämaata 4,3 hehtaarin alueella. Lasten ja nuorten puutarhaleirejä on järjestetty Kumpulan koulukasvitarhalla jo lähes sadan vuoden ajan, ja tarkoituksena on tuoda kaupunkilapsille elävä kosketus kasvien maailmaan.

Leiriohjaajat Anna Carlson ja Sanna Miettinen tarkistavat, että kaikilla on muistissa yhteisesti laaditut leirisäännöt: ketään ei saa kiusata ja kasveja ei saa vahingoittaa. Tänään leirillä tavataan aivan uusi tuttavuus, kun eräs leiriläisistä on tuonut mukanaan lemmikkikotilo Totoron. Kotilo mönkii nurmikolla lasten ihailtavana, ja nilviäisen tukeva vartalo ihmetyttää: voiko eläin todella mahtua kotilonsa sisään?

 Eilen nähtiin etana kasvimaalla, mutta se oli paljon pienempi, huomioi 10-vuotias Oula Hyvönen.

Meneillään on koulukasvitarhan kesän viimeinen puutarhaleiri, viikkoa ennen koulun alkua. Tuhannet pääkaupunkiseudun lapset ovat vuosikymmenien ajan tutustuneet alueella kasvien hoitoon. Kun toiminta alueella alkoi vuonna 1928, puutarhan merkitys oli paitsi sivistää ja virkistää koululaisia, myös rikastaa kaupunkilasten ruokavaliota terveellisillä kasviksilla. Nykyisinkin puutarha tarjoaa satoa, mutta ennen kaikkea se antaa mielekästä, ohjattua tekemistä vehreässä ympäristössä. 

koristeellinen
Kasvit tulevat tutuiksi myös satoa keräämällä. Kumpulan koulukasvitarhan muhkeista marjapuskista saa nopeasti poimittua viinimarjoja piknik-eväiksi.

Puhtaan luonnon ja ulkoilman merkitys on korostunut koronakevään jälkeen. Pandemian aiheuttamat rajoitukset olivat estäneet monen lapsen harrastuksia ja sosiaalisuutta.

 Lasten riemu touhuta ikäkavereiden kanssa vapaana ulkoilmassa on ollut tänä kesänä erityisen suurta, kertoo Lasten ja nuorten puutarhayhdistyksen toiminnanjohtaja Eeva-Maija Bergholm.

Viljelyleireillä tutustutaan kylvöön, istutukseen, kasvimaan hoitoon ja sadonkorjuuseen. Puutarhanhoitoon yhdistetään myös ympäristötaidetta, seikkailua ja tiedettä.  Jo viiden päivän mittaisella leirillä lasten luontosuhde syvenee nopeasti, kertoo Bergholm.

Tänään ympäristötaidepainotteisella viljelyleirillä lähdetään tekemään omakuvia viereiseen metsikköön. Mukaan kottikärryyn lastataan paperia, liimaa ja sakset – muut elementit saadaan maastosta. Pian kallion päälle ilmaantuu kasoja eri materiaaleja: on kasvien lehtiä, kaarnan paloja, oksan pätkiä ja kuivuneiden kukkien höytyvää, joista leiriläiset muodostavat realistisia tai kuvitteellisia omakuvia.

Joku lapsista liimaa vihreistä lehdistä taidokkaan dinosauruksen, toinen muotoilee erilaisista ruskeista kasvinosista veikeän oravan. Näkyy hymynaamaa, surunaamaa ja nimikirjaimia, joku päätyy tekemään lennokkeja. Tärkeintä on mielikuvitus.

 Yhdessä on päätetty, että leirillä ei käytetä kännyköitä, kertoo 10-vuotias Ensi Möttönen.

 On ihan hyvä, että kännykästäkin voi olla lomalla, kommentoi ikätoveri Ulpu Ranta 

Perunannosto on mielipuuhaa viljelyleirillä. Siihen tarvitaan voimaa ja oikea tekniikka.

Leirillä ollaan koko päivä ulkona ja liikutaan paljon. Se näkyy lounastauolla: kaikki syövät hyvällä ruokahalulla pastakastiketta, johon on käytetty oman puutarhan sipulia ja porkkanaa. 7-vuotiaiden kaverusten, Saimi Raasakan ja Seela Tuomivaaran, tunnelma ja ruokahalu on korkealla. He ovat saaneet leiriltä uusia ystäviä ja oppineet lisää kasveista. Kiinnostavinta oli perunannosto.

 Koko kasvi kaivetaan kuokalla juurineen maasta ja siinä tarvitaan paljon voimaa. Täällä oppii laittamaan kädet reilusti multaan, kertoo Saimi.

Oula Hyvönen nauttii kasviksista myös ruokalautasella.

 Meillä on kotonakin kasvipalsta, ja siellä autan äitiä syömällä mansikoita ja vadelmia, tunnustaa Seela.

Lounaan jälkeen kasvitarhalta etsitään timantteja  alkaa Kumpulan tähti -peliKyseessä on juoksuleikki, jossa etsitään ryhmissä timantteja puutarhan alueelta. Pian kuuluu kirmausta marjapuskista, omenapuiden juurelta ja perunapellosta, kun ryhmät saalistavat paperitähtiä. Viimein odotettu ilmoitus kuuluu tarvikevaraston luota.

 Kumpulan tähti on löydetty!, kajauttaa voittajajoukkue Vesiletkut megafoniin.

Sitten on aika marjastaaKumpulassa on runsas marjapensaikko, joissa valkoiset, punaiset ja mustat viinimarjat ovat juuri parhaimmillaanKaikki pujahtavat keruukippoineen marjapensaiden sekaan, ja vanhemmat leiriläiset neuvovat auliisti nuorempiaan parhaista marjapensaista.

 Luonnossa leiriläisten ryhmäytyminen tapahtuu kuin itsestään, kiittelee ohjaaja Anna Carlson. 

koristeellinen
Välillä leirillä leikitään. Puutarhassa on tilaa juosta ja etsiä timantteja Kumpulan tähti -pelissä.

11-vuotias Nenna Nakari on eräs leirin konkareita, mukana jo viidettä kesää. Hän on oppinut arvostamaan kasveja, eikä pelkää enää ampiaisiakaan. Pelasta pörriäinen -kampanja on hänelle tärkeä.

 Tahdon, että mehiläiset eivät kuole sukupuuttoon. Kotonani on kaksi omenapuuta ja paljon kukkia, koska se on hyväksi pörriäisille, Nenna kertoo.

Kesät viljelyleirillä näkyvät myös koulutyössä: Nenna on saanut ympäristötiedon kokeissa aiempaa parempia arvosanoja.

Poimintaurakan palkkio koetaan piknikillä omenapuulehdossa, jossa marjojen lisäksi nautitaan jäätelöt. Keskustellaan leirin emyksistä. Yllättäen monen suosikkipuuhaa on ollut perunan nosto ja rikkaruohojen kitkeminen. 

Oula esittelee ylpeänä eilisen päivän satoa, omatekemiään perunasipsejä.  Perunat viipaloidaan juustohöylällä, sitten ne kuivatetaan, suolataan ja öljytään, ja lopuksi laitetaan uuniin, kertoo Oula reseptin salaisuuden.

Viimeinen leiripäivä on haikea, ja kaikki päättävät palata pian Kumpulaan sadonkorjuutapahtumassa.  Jonkunhan nämä kaikki kasvit pitää syödä, leiriläiset toteavat. 

Juttu julkaistu Lapsemme 3/2020 -lehdessä Lasten mukana -palstalla.

Maarit Piippo

Kirjoittaja

Jani Laukkanen

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Aiemmin Lasten mukana -palstalla julkaistuja juttuja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös