Siirry sisältöön

Alle kouluikäisen mediakasvatus

Odottavalle tai pienen lapsen vanhemmalle mediakasvatus voi tuntua kasvatustyössä vielä kaukaiselta. Vaikka mediat eivät näyttelisikään vielä pienen lapsen elämässä suurta osaa, on mediakasvatuksen ja hyvinvoinnin välisiä suhteita hyvä tarkastella varhaisessa vaiheessa. Vaikka pieni lapsi ei itse digitaalisia medioita käyttäisikään näkee hän ympäristönsä tapoja käyttää mediaa.

Aikuisen esimerkillä on suuri merkitys, sillä lapsen mediankäytön tavat muodostuvat jo varhain lapsuudessa. Alle kouluikäisten mediakasvatuksessa tärkeää on kohtuullisen käytön lisäksi lapsen iän huomioon ottaminen ja lapsen ja aikuisen yhteinen tekeminen, yhdessä medioihin tutustuminen ja niistä nauttiminen.

Tältä sivulta löydät tietoa pienen lapsen mediakasvatuksesta ja siitä miten mediankäyttö vaikuttaa lapsen kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen.

Pienenä digiajassa -kirppu tarjoaa hyvinvointia perhearkeen

Pienenä digiajassa -kirppu on suunnattu pienten 0-3 -vuotiaiden lasten vanhemmille mediakasvatuksen tueksi. Kirppua voi pelata yksin, kaksin tai ryhmässä, vanhempien tai lasten kanssa työskentelevien kesken.

Tulosta pienenä digiajassa -kirppu tästä

Vauvana ja taaperona digiajassa -sivusto

MLL:n Vanhempainnetin sivuille on koottu uusi tietopaketti tulevalle tai pienen, 0-3-vuotiaan vanhemmalle, miten huomioida vauvaa ja taaperoikäistä lasta omassa somen ja digitaalisen median käytössään ja vahvistaa koko perheen digihyvinvointia. Sivuilta saa tietoa varhaisen vuorovaikutuksen tukemisesta digiajassa, median vaikutuksista pieniin lapsiin ja vauva- ja taaperokotien mediakasvatukseen.

Siirry Vauvana ja taaperona digiajassa -sivustolle tästä

Pienenä digiajassa -podcast

Pienenä digiajassa on Mannerheimin Lastensuojeluliiton neliosainen podcast-sarja tuleville ja pienten 0-3-vuotiaiden lasten vanhemmille, jotka haluavat huolehtia perheen digihyvinvoinnista. Podcastissa MLL:n mediakasvatuksen asiantuntijat Rauna Rahja ja Paula Aalto kokoavat parhaat vinkit tietoiseen ja pientä lasta huomioivaan median käyttöön yhdessä vaihtuvien asiantuntijavieraiden kanssa.

Kuuntele Pienenä digiajassa -podcastia tästä

Vanhempi mediakasvattajana

Videolla professori ja aivotutkija Minna Huotilainen kertoo vanhemman roolista mediakasvattajana sekä vanhemman tehtävästä säädellä lapsen mediankäyttöä. Pystyykö pieni lapsi säätelemään omaa mediankäyttöään? Miten 4000 avonaista karkkipussia liittyy lapsen mediankäyttöön?

Katso Vanhempi mediakasvattajana -video tästä

Merkkejä liiallisesta ruutuajasta

Tietoa medialaitteiden äärellä vietetyn ajan vaikutuksista lapsen kehitykseen, fysiologiaan sekä vinkkejä miten tunnistaa liiallista ruutuaikaa. Jokainen vanhempi on oman lapsensa paras asiantuntija. Lasta tarkkailemalla, myötäelämällä ja havannoimalla voi nähdä mediankäytön vaikutuksia lapseen. On erilaisia tapoja käyttää medioita ja erilaisia sisältöjä. Mitkä niistä tuo iloa omalle lapselle? 

Lue lisää liiallisesta ruutuajasta tästä

Lapsen ensimmäinen älylaite

Lapsen ensimmäisen oman digilaitteen hankkiminen tulee perheissä ajankohtaiseksi eri aikoina. Toiset kokevat kännykän hyvin tarpeelliseksi ensimmäisen kouluvuoden lähestyessä, toisissa perheissä lapselle hankitaan oma puhelin vasta paljon myöhemmin. Kiirettä omille laitteille ei ole, mutta mitä tulee ottaa huomioon, kun lapsi saa ensimmäisen oman digilaitteen? Lue miten turvallista puhelimen ja netin käyttöä voi harjoitella lapsen kanssa.

Lue lisää lapsen ensimmäisestä kännykästä tästä

Ruutujen lumo -uutiskirje

Ruutujen lumo -uutiskirje on MLL:n mediakasvatuksen uutiskirje hyvinvoinnin teemoista digiarjessa vanhemmille, ammattikasvattajille ja nuorisotyöntekijöille.

  • Miten medioiden käyttö vaikuttaa lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin?
  • Miten valjastaa digi iloksi ja hyödyksi?
  • Miten toteuttaa mediakasvatusta kotona, koulussa ja kerhoissa?
Tilaa Ruutujen lumo -uutiskirje tästä

Euroopan unionin osarahoittama -logo

Copyright 2020 Mannerheimin Lastensuojeluliitto

The contents of this publication are the sole responsibility of MLL and do not necessarily reflect the opinion of the European Union.

Licensed under the Apache License, Version 2.0 (the ”License”);
you may not use this file except in compliance with the License.
You may obtain a copy of the License at http://www.apache.org/licenses/LICENSE-2.0

Unless required by applicable law or agreed to in writing, software
distributed under the License is distributed on an ”AS IS” BASIS,
WITHOUT WARRANTIES OR CONDITIONS OF ANY KIND, either express or implied.
See the License for the specific language governing permissions and
limitations under the License.

Creative Commons -lisenssi

Takaisin ylös