Siirry sisältöön

Mediataitoviikko

Mediataitoviikkoa vietetään 6.-12.2.2023

Mediataitoviikko on mediakasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen.

MLL nostaa Mediataitoviikolla teemoja turvalliseen ja hyvinvoivaan digiarkeen. Olemme koonnet tälle teemasivulle MLL:n mediakasvatusmateriaalia opettajille, nuorisotyön ammattilaisille ja vanhemmille.

Tutustu Mediataitoviikon sivuihin

Mediataitoviikkoa koordinoi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.

Lapsi ja nuori uutistulvassa

Tänä päivänä pientenkin lasten voi olla vaikea välttyä meitä ympäröivältä uutistulvalta. Mannerheimin Lastensuojeluliiton mediakasvatuksen asiantuntija Rauna Rahja kertoo miten pelottavista, hämmentävistä tai ahdistavista uutisista kannattaa keskustella lapsen ja nuoren kanssa, milloin mediankäyttöä on hyvä rajoittaa ja miten aikuinen voi rauhoittaa ja luoda turvallisuutta lapselle ja nuorelle.

Tutustu myös lapsi ja nuori uutistulvassa tehtäväkorttiin

Mediataitoviikon verkkovanhempainilta

Pohditko lapsesi ruutuaikaa ja mitä hän puuhaa omalla laitteellaan? Huolestuttaako nettikiusaaminen, grooming ja lapsen turvataidot sosiaalisessa mediassa?

Osallistu verkkovanhempainiltaan Mediataitoviikolla 7.02.2023 klo 17.30-19.00! Aiheena ovat lasten ja nuorten medialukutaito, turvataidot netissä, nettikiusaaminen sekä pelikasvatus.

Tilaisuuden järjestävät Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset ry.

 

Ilmoittaudu vanhempainiltaan tästä

Vastapuhetta vihapuheelle -oppituntimalli

Oppituntimallin tarkoituksena on syventää tietämystä vihapuheen vaikutuksesta netissä ja luokassa ja antaa tapoja vastustaa vihapuhetta ja parantaa luokkahenkeä.

Oppituntimalli on suunnattu alakoulun viimeisille luokille ja yläkouluun. Materiaali sopii myös hyvin nuorisotyöhön.

Tutustu vastapuhetta vihapuheelle oppituntimalliin

Pienenä digiajassa -kirppu haastaa ajattelemaan media-arkea pienen lapsen näkökulmasta

Kaipaatteko tekemistä perhekahvilassa? Järjestä rupattelutuokio perheen mediankäytöstä Pienenä digiajassa kirpun avulla

MLL haastaa teidät tutkimaan mediankäyttöä ja hyvinvointia askarrellen ja pelaten Pienenä digiajassa -kirppua. Saatte keskustelun tueksi ohjeistuksen, joka pitää sisällään taustamateriaalia ja keskustelunherättäjiä aiheesta.

 

Tutustu Pienenä digiajassa kirppuun täältä

Miten pieni lapsi tai taapero elää digiajasssa? Mitä vanhemman on hyvä huomioida?

Näihin kysymyksiin vastaa Pienenä digiajassa -podcast. Sarjassa vierailee lapsuuden ja kehityksen asiantuntijoita, joten laita napit korviin ja kuuntele Pienenä digiajassa -podcastia!

Kuuntele Pienenä digiajassa -podcastia

Euroopan unionin osarahoittama -logo

Copyright 2020 Mannerheimin Lastensuojeluliitto

The contents of this publication are the sole responsibility of MLL and do not necessarily reflect the opinion of the European Union.

Takaisin ylös