MLL jakaa ruokalahjakortteja ja auttaa kesälläkin    

Koronapandemian aiheuttaman poikkeustilan aikana lapsiperheiden tuen tarve on kasvanut. Koulujen kesälomien lähestyessä Mannerheimin Lastensuojeluliitto auttaa perheitä jakamalla ruokalahjakortteja, välittämällä lasten hoitajia, järjestämällä lapsille kesätekemistä ja pitämällä yllä auttavia puhelimia.

Koronapandemia on aiheuttanut perheissä monenlaisia toimeentulo-ongelmia kasvaneiden ruokakulujen, lomautusten ja irtisanomisten seurauksena. Mannerheimin Lastensuojeluliitto jakaa 50 euron ruokalahjakortteja lapsiperheille, joille koronakriisi on aiheuttanut vaikeuksia. Kortit jaetaan touko-kesäkuun vaihteessa, kun koulujen kesälomat alkavat.

– Koronakevät on kuormittanut lasten vanhempia ennen kokemattomalla tavalla. MLL on saanut eri puolilta maata paljon viestiä myös ruoka-avun tarpeesta. Kotien ruokamenot poikkeusaikana ovat kasvaneet koulu- ja päiväkotiaterian puuttuessa ja monien perheiden tulot ovat romahtaneet. Koulu- ja päiväkotiarkeen palaaminen on ollut tärkeä päätös, mutta kesätauko tulee valitettavan pian. Ruoka-apua tarvitaan silloin kipeästi, MLL:n pääsihteeri Milla Kalliomaa kertoo.

Tukea ja apua tarjolla monessa muodossa

Vaikka koronakriisi näyttää hiukan helpottuneen, perheissä tuen ja avun tarve jatkuu vielä pitkään. Ruokalahjakortit ovat yksi monista tukimuodoista, joilla satavuotias liitto auttaa perheitä poikkeustilassa.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on tarjonnut koko koronakevään ajan lapsiperheille monenlaista apua ja tukea. Kriisin alettua perhekahviloita ja vanhempainryhmiä saatiin siirrettyä nopeasti verkkoon ja auttavissa puhelimissa on koko ajan ollut tarjolla keskusteluapua niin lapsille, nuorille kuin vanhemmillekin. Lasten ja nuorten puhelin päivystää myös läpi kesän, juhannus mukaan lukien joka päivä.

Eri puolilla maata MLL:n piirit ja yhdistykset järjestävät mahdollisuuksiensa mukaan kesätoimintaa kuten puistotreffejä, retkiä tai kerhoja. MLL:n lastenhoitajavälitys palvelee suurimmassa osassa maata koko kesän osoitteessa elastenhoito.fi (linkki alla).

Ruokalahjakortteja eri puolille Suomea

MLL toimii koko manner-Suomen alueella mikä mahdollistaa lahjakorttien jakamisen koko maassa, erityisesti katveeseen jääneille alueille. Korttien toimittamisessa perheille hyödynnetään piirijärjestöjen ja yhdistysten laajaa kumppanuusverkostoa.

– Verkostomme tarjoaa meille arvokasta tietoa siitä, missä avulle on tarvetta. MLL:n ruokalahjakortteja jaetaan erityisesti siellä, missä muita ruoka-apujakeluja ei ole ollut. Lisäksi korttien alueellisessa jakamisessa on huomioitu alueiden lasten lukumäärä ja pienituloisuusaste, järjestöpäällikkö Arja-Liisa Mauno sanoo.

Kaikkiaan ruokalahjakortteja jaetaan 40 000 euron arvosta. Ruokalahjakorttien jako on osa MLL:n Autetaan yhdessä -keräystä, joka jatkuu toistaiseksi. Keräysvaroja käytetään ruoka-avun lisäksi erilaisten tukipalveluiden mahdollistamiseen kuten auttaviin puhelin- ja verkkopalveluihin. Keräykseen voi lahjoittaa nettilahjoituksella, MobilePaylla, tilisiirrolla tai tekstarilla. Lisätietoja osoitteessa lahjoita.mll.fi (linkki alla).

Lisätietoja
pääsihteeri Milla Kalliomaa, milla.kalliomaa(a)mll.fi, p. 040 838 6778
järjestöpäällikkö Arja-Liisa Mauno, arja-liisa.mauno(a)mll.fi, p. 040 584 5176
varainhankintapäällikkö Tiina Vienanlinna, tiina.vienanlinna(a)mll.fi, 050 4722 445

Aiheeseen liittyvät

Kommentit

    1. Hei,

      Kiitos kommentista. Lahjakortti on nimensä mukaisesti lahja. Sitä ei voi valitettavasti hakea. Lahjakorttien jako on valtakunnallinen ja tapahtuu kertaluonteisena. Jaamme niitä yhteensä 800 kpl.

      Lahjakortin saavien perheiden valinnoista vastaavat pääosin yhteistyökumppanimme: kunnan sosiaalitoimi, lastenneuvola ja seurakunnan diakoniatoimi. Kumppanuudet vaihtelevat paikkakunnittain.

  1. Hei,

    Kiitos kommenteista. Lahjakortti on nimensä mukaisesti lahja. Sitä ei voi valitettavasti hakea. Lahjakorttien jako on valtakunnallinen ja tapahtuu kertaluonteisena. Jaamme niitä yhteensä 800 kpl.

    Lahjakortin saavien perheiden valinnoista vastaavat pääosin yhteistyökumppanimme: kunnan sosiaalitoimi, lastenneuvola ja seurakunnan diakoniatoimi. Kumppanuudet vaihtelevat paikkakunnittain.

  2. Hei! Olen 3 alaikäisen ja 3 aikuisen lapsen yh-äiti,jolla eron jälkeen iso asuntolaina.Miten ruokalahjakorttia voi hakea ja mistä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.