Siirry sisältöön

Tuore raportti: alakouluikäiset lapset usein yksinäisiä ja kaipaavat aikuisen seuraan

Aikuisen kaipuu oli yleisin syy ottaa yhteyttä MLL:n Lasten ja nuorten puhelimeen vuonna 2022, kertoo tuore Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin vuosiraportti. Yksinolosta kertovat etenkin alakouluikäiset lapset, kun yli 14-vuotiaiden yhteydenotoissa puolestaan kuuluu huoli mielenterveydestä. Lasten pakotettu yksinolo on mielenterveysriski, ja huonosti voivien nuorten akuutin tuen järjestämisen lisäksi onkin keskityttävä myös nuorempiin lapsiin, jotta ongelmia voidaan ennaltaehkäistä.

Lähes 40 % alakouluikäisten lasten yhteydenotoista Lasten ja nuorten puhelimeen ja chattiin vuonna 2022 liittyi arjessa koettuun yksinäisyyteen ja aikuisen kiireettömän seuran puutteeseen. Aikuista kaivataan seuraksi tylsiin hetkiin, mutta myös turvaksi sekä kuuntelemaan huolia ja epävarmuuksia.

– Lapset, jotka jäävät yksin mieltä pohdituttavien asioiden kanssa, voivat jäädä sisäisesti turvattomiksi. Jos lapsi joutuu viettämään paljon aikaa yksin, vaikka ei vielä ole kehityksellisesti siihen valmis, on vaarana, että hän sisäistää ajatuksen, että on pakko pärjätä yksin. Yksin ollessa eivät kehity myöskään taidot puhua ajatuksia ja tunteita ääneen toiselle, sanoo MLL:n auttavien puhelin- ja digipalveluiden päällikkö Tatjana Pajamäki.

– Jotta voimme pitää huolta tulevaisuuden nuorista, on panostettava lapsiin. Pienten koululaisten yksin jääminen on yhteiskunnallinen ongelma, johon tarvitaan rakenteellisia ratkaisuja, Pajamäki jatkaa.

Jo vuosia nuorten yleisin syy ottaa yhteyttä MLL:n tukipalveluihin on ollut huoli omasta mielenterveydestä. Vuonna 2022 siihen liittyi yli neljännes (27 %) yhteydenotoista chatissa ja nettikirjepalvelussa.

Ahdistuneisuus, masennus, pelot ja sosiaalisten tilanteiden jännittäminen, väsymys elämään ja halu satuttaa itseä kuuluvat yhteydenotoissa joka viikko.

– Vakavien huolten taustalla on monenlaisia tekijöitä, mutta yleistä on, että riittävää apua ei ole saatu ja vointi on ollut huono jo pitkään, kertoo auttavien puhelin- ja digitaalisten palveluiden asiantuntija Anna Weckström.

MLL laajentaa myöhemmin tänä vuonna Lasten ja nuorten puhelimen aukioloaikoja avaamalla puoleen yöhön auki olevan tukilinjan, jossa mielenterveysongelmien tai muiden akuuttien huolten kanssa kamppailevat nuoret saavat tukea ja apua ammattilaisilta. Palvelu on maksuton ja luottamuksellinen.

Lasten ja nuorten kanssa keskustellaan usein myös seksuaalisuudesta, kasvusta ja kehityksestä. Alakouluikäiset lähestyvät aihetta tyypillisesti vitsaillen ja kysymysten kanssa, kun taas yläkouluikäiset haluavat puhua omasta kehostaan ja kokemuksistaan.

Yleisiä puheenaiheita ovat myös suhteet muihin lapsiin ja nuoriin, koulu ja vapaa-aika sekä kotiin ja perheeseen liittyvät aiheet, kuten vaikeudet vanhempien kanssa.

Vuonna 2022 Lasten ja nuorten puhelimessa, chatissa ja nettikirjepalvelussa vastattiin yli 17 000 lapsen ja nuoren yhteydenottoon. Chat-keskustelujen määrä kasvoi 32 % edellisestä vuodesta. Soittoja ja viestejä tuli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin mihin pystyttiin vastaamaan. Pelkästään soittoyrityksiä oli yli 125 000.

Puhelimeen soittavat etenkin alle 12-vuotiaat lapset, kun taas chatissa yhteydenottajat ovat usein hieman vanhempia.

Lasten ja nuorten puhelimessa, chatissa ja kirjepalvelussa voi jutella mistä tahansa aiheesta. Yhteydenottoihin vastaavat koulutetut vapaaehtoiset. Vapaaehtoisten tukena on aina MLL:n ammattilainen, ja tarvittaessa lapsi tai nuori ohjataan muiden ammattipalveluiden piiriin. Lapsille ja nuorille on tärkeää, että yhteyttä voi ottaa maksutta ja anonyymisti. Yli 80 % käyttäjistä suosittelisi palvelua ystävälleen.

  • Puhelin päivystää vuoden jokaisena päivänä numerossa 116 111. Päivystysajat ovat arkisin kello 14–20 ja viikonloppuisin kello 17–20. Juhlapyhinä puheluihin vastataan kello 14–17.
  • Chat päivystää jokaisena päivänä kello 17–20, juhlapyhinä kello 14–17. Chat-ajan ammattilaisten kanssa voi myös varata etukäteen. Nettikirjepalveluun voi kirjoittaa itselle parhaiten sopivana aikana. Chat ja nettikirjepalvelu löytyvät osoitteesta nuortennetti.fi.
  • Barn och ungdomstelefonen päivystää ruotsiksi maanantaista keskiviikkoon kello 14–17 ja torstaisin kello 17–20 numerossa 0800 96 116.
  • Lasten ja nuorten puhelin on auttanut ja kuunnellut lapsia ja nuoria Suomessa vuodesta 1980 lähtien.

auttavien puhelin- ja digitaalisten palveluiden asiantuntija Anna Weckström, anna.weckstrom@mll.fi, 050 4646 452
auttavien puhelin- ja digitaalisten palveluiden päällikkö Tatjana Pajamäki, tatjana.pajamaki@mll.fi, 050 5624 299

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös