Siirry sisältöön

Joulun aika MLL:n palveluissa

Pyhät aiheuttavat muutoksia MLL:n palveluihin ja toimistojen aukioloaikoihin. Lasten ja nuorten puhelin ja chat ovat auki vuoden jokaisena päivänä numerossa 116 111, myös jouluna.

Katso lisäksi vinkkimme joululoman viettoon.

Lasten ja nuorten puhelin (p. 116 111) sekä chat ovat avoinna vuoden jokaisena päivänä, myös jouluaattona. 23.12.–1.1. yhteyttä voi ottaa joka päivä kello 17–20. Lisäksi nettikirjeen voi kirjoittaa itselleen parhaiten sopivana aikana. Nuorten tukilinja samassa numerossa on auki myös pyhäpäivisin maanantaista perjantaihin kello 20–00.

Ruotsinkielinen Barn- och ungdomstelefonen (p. 0800 96 116) on suljettu 22.12.–1.1.

Vanhempainpuhelin ja chat ovat joulutauolla 23.12.–1.1. Nettikirjeen voi kirjoittaa itselleen sopivimpana aikana myös joululomalla. Ajanvarauschateista löytyy aikoja keskusteluille ammattilaisten kanssa myös loma-aikaan.

Kaikki puhelin- ja chatpalvelut palaavat normaaleihin aukioloaikoihin 2.1.2024.

Hoitajavälitykset ovat suljettuina joulun ja vuodenvaihteen aikoihin. Hoitajan voi kuitenkin edelleen etsiä ja varata itse eLastenhoito-sivustolta. Voit myös olla suoraan yhteydessä esimerkiksi perheelle tuttuun hoitajaan.

Välityspisteet lomailevat näinä aikoina:

  • Hämeen välityspiste on suljettu 22.12.2023–7.1.2024
  • Järvi-Suomen välityspiste on suljettu 23.12.2023-7.1.2024
  • Kaakkois-Suomen välityspiste on suljettu 22.12.2023–7.1.2024
  • Kainuun välityspiste on suljettu 22.12.2023–7.1.2024
  • Lapin välityspiste on suljettu 22.12.2023–7.1.2024
  • Pohjanmaan välityspiste on suljettu 22.12.2023–7.1.2024
  • Satakunnan välityspiste on suljettu 22.12.2023–7.1.2024
  • Uudenmaan välityspiste on suljettu 22.12.2023–7.1.2024
  • Varsinais-Suomen välityspiste on suljettu 22.12.2023–7.1.2024

Siirry eLastenhoito-sivustolle

MLL:n henkilökunta piireissä ja keskustoimistolla joko lomailee tai työskentelee joulun aikoihin lähinnä etänä.

  • Hämeen piirin toimiston henkilökunta Tampereella lomailee tai tekee lähinnä etätöitä viikoilla 51, 52 ja 1, joten jos haluat asioida toimistolla silloin, otathan ennalta yhteyttä.
  • Järvi-Suomi – Jos haluat asioida vapaaehtoiskeskuksissa Jyväskylässä, Mikkelissä, Kuopiossa tai Joensuussa joulun ja vuodenvaihteen aikoihin, otathan ennalta yhteyttä.
  • Kaakkois-Suomi – Jos haluat asioida piirin toimistossa Kouvolassa joulun ja vuodenvaihteen aikoihin, otathan ennalta yhteyttä.
  • Kainuun piirin toimisto Kajaanissa on suljettu 22.12.2023–7.1.2024.
  • Lappi – Jos haluat asioida Lapin piiri toimistossa Rovaniemellä joulun ja vuodenvaihteen aikoihin, otathan ennalta yhteyttä.
  • Pohjanmaan piirin toimistot Vaasassa ja Seinäjoella ovat suljettuina 23.12.2023–1.1.2024.
  • Pohjois-Pohjanmaa – Jos haluat asioida piirin toimistossa Seinäjoella joulun ja vuodenvaihteen aikoihin, otathan ennalta yhteyttä. Lastentarvikevuokraamo on avoinna torstaisin (21.12., 28.12. ja 4.1.) klo 14–16.
  • Satakunnan piirin toimisto on suljettu 22.12.2023–7.1.2024.
  • Uusimaa – Jos haluat asioida Uudenmaan piirin toimistossa Helsingissä joulun ja vuodenvaihteen aikoihin, otathan ennalta yhteyttä.
  • Varsinais-Suomi – Jos haluat asioida piirin toimistossa Turussa joulun ja vuodenvaihteen aikoihin, otathan ennalta yhteyttä.

Lomatekemistä ja puuhaa vapaapäiviin löytyy Leikkipankista, jonne on koottu yli tuhat leikkivinkkiä. Vinkkejä voi rajata esimerkiksi leikkijöiden määrän, tilan tai leikin keston mukaan.

Tutustu Leikkipankkiin

Edullista talvitekemistä on koottu myös listaksi.

Halvat huvit talveen

Joulu on monesti iloista aikaa, mutta tiivis yhdessäolo ja perheen kanssa vietetty aika saattaa nostaa esiin myös monenlaisia tunteita. Vanhempainnetistä löytyy mm. vinkkejä erilaisiin tilanteisiin lasten ja nuorten kanssa sekä tietoa eri ikäkausiin kuuluvista kehitysvaiheista.

Tutustu Vanhempainnettiin

Nuorille voi vinkata MLL:n Nuortennetistä, josta löytyy nuorille suunnattuja lomavinkkejä sekä vilkas ja turvallinen keskustelupalsta.

Tutustu Nuortennettiin

Aiheeseen liittyvät

Apua ja tukea jouluna

Lastenhoitoapu

Tekemistä ja vinkkejä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Anna joululahja kotimaan lapsille

Tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan 20-26 % lapsista ja nuorista kokee itsensä usein yksinäiseksi. Joulun alla lasten ja nuorten yksinäisyys korostuu entisestään. Apuasi tarvitaan, jotta pystyisimme auttamaan kaikkia lapsia ja nuoria.

Sinä voit auttaa. Lahjoita nyt!

Takaisin ylös