Jos äidillä olis itkutauti

”Onks Mannerheimin päivystäjä, mitä me tehään, pedarinaiset aikoo raiskata meidät”, huutonauravat pikkupojat Lasten ja nuorten puhelimessa. Toisessa puhelimessa lapsiporukka kuiskii joutuneensa Isisin kaappaamiksi ja aivopesu terroristeiksi on alkanut.

Päivystäjät puhelimessa eivät hermostu tai ojenna lapsia vakavilla asioilla pilailemisesta. Tärkeintä ei ole se, onko lasten tarina totta tai millä tavalla se esitetään. Merkityksellistä on, että lapsi saa keskustella valitsemastaan aiheesta, omalla tasollaan. Ikätasoinen tapa on monesti pilailua, termeillä leikittelyä ja provokaatiota. Huumori toimii lapsille sekä välineenä että suojana vaikeiden aiheiden käsittelyssä.

Monesti pilaillen käynnistynyt puhelu johtaa mielenkiintoiseen ja polveilevaan keskusteluun päivystäjän kanssa. Joskus taustalta paljastuu aito ja vakava tilanne. Tilastot kertovat, että ne ilmiöt, joilla lapset pilailevat, korreloivat vahvasti niiden aiheiden kanssa, joista puhutaan vakavassa mielessä ja jotka lapsia todellisuudessakin mietityttävät.

Poikkeuksen tekevät mielenterveydenongelmat. Sillä vaikka lapset pilailevat lähes kaikilla vakavilla ja ajankohtaisilla aiheilla, juuri kukaan ei pilaile esimerkiksi masennuksella. Lapset saavat hyviä ikätasoisia keskusteluja aikaan väkivallasta, alkoholista, kiusaamisesta, seksuaalisesta kaltoinkohtelusta, mutta mielenterveyden ongelmiin liittyvissä asioissa lapsilta puuttuvat sanat. Samanaikaisesti masennus on isoimpia kansanterveydellisiä huoliamme ja moni lapsi tuntee jonkun sitä sairastavan.

Monen lapsen perheessä asuu masennusta sairastava vanhempi. Tai sisarus. Jotkut lapset ovat tietämättään masennuspotilaiden omaishoitajia. Eläminen masennukseen sairastuneen kanssa lisää riskiä sairastua itse. Riski kasvaa, jos lapsi jää tilanteessaan yksin. Puhuminen ilman sanoja on kuitenkin vaikeaa.

Masennusta ennaltaehkäisevälle työlle on tässä ajassa äärimmäinen tarve. Yhdeksi työn painopisteeksi olisi nostettava lapset, jotka ovat sairauden kanssa kosketuksissa, mutta jäävät kokemustensa kanssa yksin, koska eivät tiedä mitä ja miten siitä puhuisivat. Vastuuta ei voi jättää vain sairastuneille itselleen, vaan on luotava kaikki lapset ikätasoisesti tavoittavaa tietoa ja tapoja puhua mielenterveydenongelmista. Tuotettava yhteistyössä lasten kanssa sanastoa, jonka lapset voivat ottaa omakseen ja josta keskustella kuten muistakin lapsia pohdituttavista ajankohtaisista asioista.

Lasten ja nuorten puhelimeen soittaa vuosittain kymmeniätuhansia alakouluikäisiä lapsia. Sinä päivänä kun lapset osaavat haastaa päivystäjiä keskusteluun ”ainaväsyttäätaudista” tai ”kaikki itkettää -päivistä”, ollaan otettu askel eteenpäin. Lapset opettelevat puhumaan masennuksesta, ikätasoisesti.

Tatjana Pajamäki

Tatjana Pajamäki

Auttavien puhelinten päällikkö

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *