Vanhemman psyykkinen tai fyysinen sairaus

Vanhemman vakava sairastuminen fyysisesti tai psyykkisesti koskettaa koko perhettä. Sairaus tuo perheen ilmapiiriin pelon ja surun. Vanhemman sairaus herättää lapsen mielessä monia kysymyksiä. Mikä vanhempaa vaivaa? Tuleeko hän ennalleen? Mikä häntä auttaisi? Voisinko auttaa jotenkin? Miten minun pitäisi olla? Mikä on syynä sairauteen? Olenko jotenkin aiheuttanut sen? Miten meidän perheen käy? Voinko minä sairastua?

Vanhemmilla on omat mietteensä. Ovatko perheen ongelmat vahingoittaneet lapsia? Mitä lapset ajattelevat? Mitä he tietävät sairaudesta? Miten sairaudesta pitäisi puhua? Onko lapsilla vaarana sairastua aikuisina? Vakaviin ja tärkeisiin kysymyksiin ei ole yksiselitteistä vastausta. Mitä avoimemmin kysymykset voidaan perheessä esittää, sitä vähemmän ne ahdistavat.

Ymmärrys vanhemman fyysisestä tai psyykkisestä sairaudesta ja vaikeuksista on edellytys toimivalle perhe-elämälle. Hyvin toimivat perhesuhteet tukevat lapsen kehitystä vaikeissakin perhetilanteissa. On myös mahdollista, että lapsi tai nuori välttelee kysymyksiä. Vanhempi voi itse ottaa sairauden esille ja kertoa lapselle, että asiasta kysyminen ja puhuminen on hyvä asia.

Vanhemman mielenterveysongelmat

Mielenterveyden ongelmat ovat hyvin tavallisia. Hoitoa vaativaa masennusta, ahdistusta, psykoottisia häiriöitä tai alkoholiriippuvuutta sairastaa lähes viidennes aikuisväestöstä. Psyykkisesti huonosti voivan aikuisen käytös muuttuu. Hän voi olla jatkuvasti allapäin, vetäytynyt, väsynyt, itkuinen, ärtynyt tai räjähtelevä. Hän voi vaatia lapselta kohtuuttomia, sanoa pahasti ja käydä joskus jopa käsiksi. Psykoottinen aikuinen voi puolestaan pelottaa lasta omilla harhoillaan.

Mitä avoimemmin vanhemman mielenterveysongelmasta puhutaan, sitä enemmän lapsen ymmärrys sairautta kohtaan lisääntyy. Perheterapiaistunto sairaalassa tai mielenterveyskeskuksessa voi olla ratkaiseva. Vanhemmat tekevät hyvin, jos puhuvat asioista ääneen ja hälventävät samalla mielenterveysongelmiin liittyvää häpeää. Lapsi saa viestin, että tästäkin sairaudesta voi puhua. Hän näkee, että omaa vanhempaa arvostetaan sairaudesta huolimatta ja että sairautta hoidetaan. Hän saa myös tietoa sairauden luonteesta ja ymmärtää mikä vanhempaa vaivaa.

Lapselle tulee kertoa vanhemman sairaudesta

Lapsen ja nuoren ymmärrystä ei pidä väheksyä ja jättää kertomatta hänelle vanhemman sairaudesta, on se sitten psyykkinen tai fyysinen. Lapselle tulee kertoa rehellisesti ja hänen kehitystasoaan vastaavalla tavalla sairaudesta ja sen seurauksista. Useimmiten vanhempi itse tietää, mitä voi lapselleen kertoa. Lapsen huolta tulisi yrittää keventää kertomalla, että vanhempi saa sairauteensa apua, kuten lääkitystä. Lapsi ja nuori tarvitsevat myös tiedon ja aidon kokemuksen siitä, että heistä pidetään huolta sairaudenkin aikana.

Jos kyseessä on pitkäaikainen, parantumaton fyysinen sairaus, kuoleman pelkoa ei kannata laskea varjostamaan lapsen elämää. Todellisuudessa kukaan ei varmasti tiedä sairauden tulevista käänteistä.

Vakavaa, ennusteeltaan huonoa sairautta potevan vanhemman lapselle tulee kertoa varhain, että toipuminen ei ole varmaa. Vaikka kaikki toivovat viimeiseen asti, lapsen tuskaa ei pidä lievittää väärillä kuvitelmilla. Jos vanhempi todennäköisesti kuolee lähiaikoina, se on syytä kertoa. Tieto synnyttää monia kysymyksiä ja niiden käsittely on tärkeä osa valmistautumisessa vanhemmasta luopumiseen. Kun lapsi tietää totuuden, hänellä on mahdollisuus vielä tehdä tai sanoa jotain tärkeää läheiselleen. Tämä on tärkeää tehdä vielä silloin, kun kuolevakin pystyy hyvästelemään.

Aiheeseen liittyvät