Rajat eivät tee onnelliseksi  

Kuri, rajat ja rajoittaminen toistuvat keskusteluissa aina silloin kun aikuiset kohtaavat vaikeuksia suhteessa lapsiin tai nuoriin.  Toisinaan syyllistetään sukupolvellinen nuoria, joiden huonon käytöksen taustalla nähdään rintama uusavuttomia ja lapsiaan rajoittamaan kykenemättömiä aikuisia. Surullisempana ääripäänä kurikeskustelussa kuuluvat lasten nöyryyttämiset ja kaltoinkohtelukokemukset, jotka on naamioitu rajoittamisen raameihin. 

Oikeudenmukaisten rajojen asettaminen vaatii aikuisilta niiden mielen ja merkityksen ymmärtämistä. Tärkeintä on ymmärtää, että rajat eivät minkään ikäisen lapsen kanssa ole aikuisen mielivaltaa. Lapset eivät tule onnelliseksi rajoista itseisarvona. Nuorella on oikeus saada perusteluja rajojen asettamiselle. Jos aikuinen ei pysty määrittämään, miksi joku tietty kielto tai rajoitus on laadittu, on todennäköistä, että se vaatii uudelleen tarkastelua. 

Toimivien rajojen asettaminen vaatii aina toimivan suhteen nuoren ja aikuisen välillä. Ilman (tunne)suhdetta rajoja vetävään aikuiseen, rajat voivat näyttäytyä nuorelle pelkkänä mielivaltana. Aikuiselta, jonka taas tiedetään välittävän itsestä, sallitaan helpommin itseen kohdistuvaa kontrollia. 

Jotkut lapset tarvitsevat paljon aikuisen suojaa; omalta itseltään, omilta toiminnoiltaan. Nämä lapset tarvitsevat opastusta sen pohtimisessa, miten oma käytös toiseen vaikuttaa sekä keinoja oppia hallitsemaan ja tulemaan toimeen vaikeaksi koettujen tunteidensa kanssa. Kaiken opastuksen taustalla pitää väreillä aikuisen lämpö.  

Rajojen puute ei aiheuta lapselle pelkästään ulkoisia vaaratilanteita ja käyttäytymisen ongelmia, vaan myös sisäistä hätää; turvattomuutta, epämääräistä syyllisyyttä ja masennusta.  

Rajat ovat tärkeitä lapsen turvallisuutta suojelevia sekä persoonan rakennusta tukevia kehikoita, mutta minkäänasteinen aggressio tai nolaaminen ei ole kantava keino tukea ja/tai rajoittaa lasta. Epäreiluuden kokemuksella ei kannata kasvattaa.  

Jotta kysymys rajoista ja niiden asettamisesta asettuisi oikeisiin mittasuhteisiin ja niiden merkitys selkiytyisi, olisi hyvä luopua koko käsitteestä. Rajoittamisen sijaan olisi hyvä puhua lapsen ja nuoren kasvun suojaamisesta, johon kuuluu myös opastusta ja viitoittamista.  

On paljon vaikeampaa istuttaa väärinkäytöksiä toimintaan, josta rajoittamisen sijaan puhutaan suojaamisena.  Vai voiko lasta suojata ja kasvua tukea häpeän ja nolaamisen kautta? 

Tatjana Pajamäki

Tatjana Pajamäki

Auttavien puhelinten päällikkö

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *