Rajojen asettaminen lapselle

Miksi rajoja tarvitaan?

Rajoja tarvitaan, kun lapsi haluaa jotakin, jota ei voi saada, tai hän joutuu odottamaan sitä. Lapsi oppii vanhemman opastuksella vähitellen ottamaan huomioon toisten tarpeita ja yhteisiä pelisääntöjä ja hoitamaan yhteisiä velvollisuuksia ikä- ja kehitystasonsa mukaisesti. Rajoja tarvitaan lapsen suojelemiseksi asioilta, joita hän ei voi vielä käsitellä ja ymmärtää, kuten väkivallan, seksin tai pornon näkeminen.

Rajat toimivat sekä vanhempien että lapsen parhaaksi. Rajoilla vanhempi mm.

  • Suojelee lapsensa kasvua ja kehitystä.
  • Varmistaa sekä omien että lastensa tarpeiden tyydyttymisen.
  • Luo lapselleen fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta.
  • Tukee lapsen sisäistä, kypsymätöntä itsesäätelyjärjestelmää, kun lapsi ei vielä itse kykene säätelemään omaa toimintaansa.
  • Opettaa, mikä elämässä on sallittua ja mikä ei, mikä yleisesti hyväksyttyä ja mikä ei.
  • Asettaa lapselle ikä- ja kehitystasoon sopivia vaatimuksia ja odotuksia.
  • Opettaa lapselle itsehillintää ja -hallintaa, tärkeitä elämän taitoja.
  • Auttaa lastaan rakentamaan totuudenmukaista kuvaa itsestään ja kyvyistään, mikä luo pohjaa terveelle itsetunnolle.

Vanhemman on tärkeä ymmärtää, että rajat suojelevat eivätkä vahingoita lasta. Tällöin uskaltaa asettaa rajoja ja pitää niistä kiinni hermostumatta ja tuntematta syyllisyyttä.

Vanhempi voi joskus tuntea riittämättömyyttä ja epävarmuutta siitä, kuinka ja missä tilanteissa asettaa lapselle sopivia rajoja. Lapsensa parhaaseen pyrkivä vanhempi haluaa kunnioittaa lapsensa mielipiteitä, ajatuksia ja toiveita ja antaa matkaeväiksi tulevaisuuteen mahdollisimman paljon onnen, ilon ja onnistumisen tunteita, ei turhautumista, kiukkua ja pettymyksiä.

Lapsen elämänkokemus ja tiedot eivät kuitenkaan riitä siihen, että tämä pystyisi aina tekemään itsensä kannalta turvallisia ja järkeviä ratkaisuja. Vanhempi vastaa mm.

  • lapsen päivittäisestä ulkoilusta
  • terveellisestä ruokavaliosta
  • sopivasta vaatetuksesta
  • riittävästä levosta ja unesta
  • puhtaudesta
  • harrastusten ja kotiin kutsuttavien ystävien määrästä
  • mediankäytön rajoista (laatu ja aika)
  • perheen raha-asioiden hoitamisesta.

Vanhempi, joka ei koskaan rajoita lastaan tai vaadi tältä mitään, tekee lapselleen karhunpalveluksen: kenenkään on vaikea sietää pikku-tyrannia, joka ei ole oppinut ihmisten välisen kanssakäymisen pelisääntöjä, vaatii kaiken itselleen, ei huomaa toisten tarpeita eikä malta odottaa tarpeidensa tyydyttymistä. Sisäisesti tällainen lapsi, joka joutuu jatkuvasti tekemään liian suuria itseään ja perhettäänkin koskevia päätöksiä, on turvaton ja voi kokea syyllisyyttä ja masennusta.

On tietysti hyvä, että lapsi saa opetella myös tekemään itse päätöksiä ja valintoja, mutta ne pitää sovittaa perheen rajoihin ja lapsen ikä- ja kehitystasoon. Lapsen on usein helpompi totella, jos hän saa samalla myös päättää tai valita jotakin itseään koskevaa: ”Nyt meidän on aika pukea päälle. Haluatko laittaa lelut odottamaan laatikkoon vai tähän pöydälle?”

Erilaiset ja eri-ikäiset lapset

Rajat vaihtelevat lapsen eri ikäkausina. Pienelle vauvalle aletaan luoda vähitellen rajoja sillä, että hänelle luodaan päivärytmi. Kun lapsi oppii liikkumaan, rajoilla ja valvonnalla pyritään varjelemaan lasta vaaroilta ja estämään tapaturmia. Vähitellen lapsi saa liikkua itsekseenkin lähiympäristössä siten, että yhdessä määritellään, missä lapsi saa missäkin iässä kulkea. Leikki- ja kouluiässä rajat liittyvät edelleen mm. turvalliseen päivärytmiin: tiettyyn aikaan mennään nukkumaan ja syödään ja pestään hampaat.

Rajojen asettamisen tapaan vaikuttaa lapsen synnynnäinen temperamentti. Joku lapsi tarvitsee enemmän hillitsemistä ja muistuttamista, toinen rohkaisua ja tukea. Rajojen asettamisen tapa muuttuu myös lapsen kasvaessa. Pikkulapsivaiheessa se on ehdottomampaa ja toiminnallisempaa. 1-vuotias on sanallisen kiellon lisäksi napattava syliin vaarallisesta paikasta ja raivoavan leikki-ikäisen joutuu joskus nostamaan rattaisiin ja kuljettamaan huutavana kotiin.

Lapsen kasvaessa kielestä tulee entistä enemmän väline: lapsen kanssa voi keskustella, ja hän ymmärtää aiempaa paremmin perusteluja ja kompromisseja. Isomman lapsen kanssa voidaan harjoitella päätöksentekoa keskustelemalla erilaisista vaihtoehdoista ja niiden seurauksista.

Iän karttuessa lapsi ryhtyy myös kyseenalaistamaan rajojaan. Kouluikäinen saattaa verrata oman kodin ja kavereiden kotien rajoja ja vanhempi saa kuulla kuinka ”kenenkään muun ei tarvitse” tai ”kaikki muut saavat”. Keskustelu ja yhteistyö muiden vanhempien kanssa on tässä vaiheessa hedelmällistä.

Johdonmukaisuus helpottaa lasta

Rajojen asettaminen ei ole käytännön tilanteissa aina helppoa tai palkitsevaa. Lapsi suuttuu, pettyy ja turhautuu, kun hän ei saa haluamaansa tai hänen tekemisiään rajoitetaan tai häneltä vaaditaan jotain.

Lapsen temperamentti vaikuttaa pitkälti siihen, miten voimakkaita pettymyksen ilmaukset ovat: huutoa, kiemurtelua, jalan polkemista, sätkimistä, uhkailua, sättimistä, paiskomista, esineiden heittelyä tai mököttämistä. Lapsen on tärkeää saada ilmaista pettymystään, mutta se ei saa pelästyttää tai saada vanhempaa peräytymään perustellusta vaatimuksesta. Pettyneenäkään lapsi ei saa vahingoittaa muita tai rikkoa tavaroita.

Lapsen on tärkeää voida luottaa vanhemman arvostelukykyyn ja kykyyn huolehtia hänestä. Kun tietyistä asioista tulee lapselle itsestään selviä kodin toimintatapoja, esim. karkkipäivästä kiinni pitäminen, hänen ei tarvitse nousta kapinaan joka kerta ja tuntea pettymystä.

Lapsen pettymys voi herättää vanhemmassa syyllisyyttä ja epävarmuutta: onko minulla sittenkään oikeutta rajoittaa lastani? Vanhempi ei ehkä pystykään olemaan johdonmukainen, vaan antaa lapselleen periksi. Joskus vanhempi antaa periksi, jotta pääsisi tilanteessa helpommalla.

Jos tämä toistuu usein, se on lapsen kannalta vahingollista. Lapsi oppii, ettei vanhempi tarkoita mitä hän sanoo, ja on vain lapsen sinnikkyydestä kiinni milloin hän saa tahtonsa periksi. Vanhemman uskottavuus hapertuu lapsen silmissä. Kun vanhempi on epävarma, hänen on vaikea asettaa rajoja rauhallisesti. Hän saattaa suuttua kohtuuttomasti lapselle, joka ”pakottaa vanhemman kurjan rajoittajan rooliin”.

Vanhemman vaativa läksy on se, että tuottaa pettymyksiä ja vastaan ottaa seuraukset. Myös epävarmuuden, riittämättömyyden ja väsymisen tunteet rajojen asettamisessa ovat normaaleja riittävän hyvän vanhemman tunteita.

Ladattavat aineistot

Aiheeseen liittyvät

Muualla Vanhempainnetissä