Pikku Kakkosen Veera on lasten oma ruutukaveri

Pikku Kakkosen juontajana tunnettu Veera Degerholm ammentaa työhönsä kaiken äidinsydämensä viisauden. Omien lasten kasvun myötä villikkotytöstä on varttunut vanhempi, joka on säilyttänyt yhteyden sisäiseen 5-vuotiaaseensa.

VEERA Degerholm muistaa hyvin, kun heille tuli väritelevisio 1970-luvulla. Miten hän ihmettelikään papukaijoista kertovan luontofilmin värejä! Pikku Kakkosen ensimmäinen ohjelma lähetettiin 11. tammikuuta 1977. Veera oli silloin 5-vuotias ja kuului ohjelman kohderyhmään.

Ensimmäisen ohjelman juonsi Pekka Salo, joka tuli myöhemmin tunnetuksi karvaisen koirakäsinuken, Ransu Karvakuonon juontajaparina. Eipä arvannut Veera, että Salon ja Ransun jutustelua kuunnellessaan, hän kuunteli tulevaa työtoveriaan.

Veeran lapsuudensankari oli Peppi Pitkätossu. Aina Peppi -sarjan alkaessa hän liimaantui lumoutuneena ruudun ääreen katsomaan, kuinka Peppi ja hänen hevosensa laukkasivat tunnusmusiikin tahdissa. Hän myös nauhoitti televisiosta tunnuslaulun nauhurillaan, jotta voisi laulaa mukana.

Pepissä vetosivat hulvattomuus ja epäkonservatiivisuus, ja Veera samastui itsenäiseen, omavoimaiseen tyttöön, jolla oli vilkas mielikuvitus. – Peppi on ollut minulle suuri inspiraation lähde!

Hevostytön lapsuuden unelma-ammatti oli hevoshoitaja, näyttelijähaaveet heräsivät vasta myöhemmin. Vaikka Degerholm on profiloitunut lastenkulttuuriin ja -teatteriin, on hän tehnyt draamaa myös aikuisille.

ÄITIYDESTÄ Degerholm haaveili jo pienestä pitäen. Hän ajatteli äitiyden kasvattavan häntä ihmisenä. Niin myös tapahtui. Ollessaan lähdössä synnytyssairaalasta esikoinen turvakaukalossa, hänen oli pakko kysyä sairaanhoitajalta, että todellako tämä pieni ihminen on nyt kokonaan hänen vastuullaan.

– Vastuu kolahti valtavana. Oli pieni järkytys huomata, että lapsen tarpeet ovat aina etusijalla. Että huuto loppuu vasta kun olen ratkaissut ongelman. Lapseni olivat pienenä tosi allergisia ja paljon sairaana. Äitiys kasvatti ainakin sisukkuutta, ongelmanratkaisutaitoa ja epäitsekkyyttä. Elämän ihmeellisin asia oli seurata heidän kasvuaan.

Oli sattumien summa, että hänestä tuli Pikku Kakkosen juontaja. Veera käytti tuolloin taaperoikäisiä lapsiaan Pekka Salon vaimon Maija Salon musiikkileikkikoulussa Tampereella. Siellä hän näki seinällä Pikku Kakkosen julisteen ja tuumi, että lastenohjelmien tekeminen voisi olla hänelle mieluisa työ. Tuota pikaa hän lähetti tuottajalle itsestään esittelyvideon, jossa lauloi hassuja lauluja ja kertoi hikisukkavitsejä.

Se toimi, ja Veera Degerholm nähtiin ensimmäistä kertaa tv-ruudussa 2006. Ensimmäisen lähetyksen kuvauksissa hän tajusi kauhukseen, että oli käsikirjoittanut itselleen monta sivua puhetta, kun puoli sivua olisi riittänyt.

– Jännitti hirveästi. Pikku Kakkosen juontaminen on oma tyylilajinsa. Ei siihen ole koulutusta, vaan jokainen oppii sen omalla tavallaan. Onneksi kameran takana oli empaattisia ihmisiä, jotka neuvoivat, kuinka olla.

Myös hänen omat lapsensa katsoivat Pikku Kakkosta – ja äitiään ruudussa. Kun kaikki meni hyvin, lapset unohtivat, että oma äitihän siinä juontaa. Mutta heti jos juontajan läsnäolo lipsui, lapset huomauttivat siitä.

– Äidin keskeneräisyys oli heille tuskallista katsottavaa. Studiossa, kameran edessä ihminen on kuin suurennuslasin alla. Täytyy olla läsnä itselleen ja sinut itsensä kanssa. Joskus virittäytymistä helpottaa, kun ajattelen jutellessani tuttuja pieniä lapsia.

PIKKU KAKKOSESTA on tullut suomalaisessa lastenkulttuurissa käsite. Vanhemmat luottavat, että sieltä tulee ohjelmaa, jonka huomaan lapset voi huoletta jättää hetkeksi.

– Pikku Kakkosessa on paljon ihmisiä, jotka työskentelevät pitääkseen huolta, että olemme turvallisia, luottamuksen arvoisia. Vanhempia kuunnellaan herkällä korvalla.

Nykyisin Veera Degerholm työskentelee Pikku Kakkosessa paitsi juontajana, myös näyttelijänä ja esiintyjänä erilaisissa live-tapahtumissa, joissa tavataan lapsiyleisöä. Pikku Kakkosen kantava ajatus on lapsen arvostava kohtaaminen. Juontaja on lapsen tuttu ja turvallinen kaveri, joka katselee ohjelmia hänen kanssaan.

Juonnoissaan Degerholm juttelee lapsille lempeän rauhalliseen tyyliinsä erilaisista teemoista, kuten vaikkapa tunnetaidoista, ihmisenä olemisen taidoista ja omien vahvuuksiensa tunnistamisesta.

– Omat arvoni kasvattajana siirtyvät myös juontoihini. Se mitä olen omille lapsilleni, olen myös juontajana. Itselleni tärkeitä teemoja on miettiä, kuka olen tässä maailmassa, miten tulen nähdyksi ja miten vaalin yhteyttä toiseen ihmiseen. Myös leikki, luonto ja tarinat ovat tärkeitä.

Degerholm näyttelee Pikku Kakkosen talo -ohjelmasarjassa, jossa esitetään teemallisia mininäytelmiä perheen pienimmille. Ei-loru -jaksossa Susanna haluaa lainata Veeran kirjaa kesken lukemisen. Veera joutuu kokoamaan rohkeutensa, jotta voi sanoa jämäkästi ”ei”.

– On tärkeää uskaltaa olla oma itsensä ja laittaa rajoja. Teemme myös yhteistyötä varhaiskasvatuksen ammattilaisten tai järjestöjen kanssa nostaaksemme esiin tärkeitä teemoja. Osallistuimme esimerkiksi Kehoni on minun -kampanjaan yhteistyössä Väestöliiton kanssa.

LASTENKULTTUURIN parissa työskennellessään Degerholmille on kasvanut erityinen suhde lapsiin ja lapsuuteen.

– Olen ymmärtänyt, miten arvokasta aikaa lapsuus on. Tuntuu hyvältä, että nykyisin lapsen kohtaamista ja hänen kokemuksiaan pidetään oikeasti tärkeinä. Riippuu aiheesta, mutta välillä esiintyessäni heittäydyn itse lapsen taajuudelle, välillä taas olen aikuinen, joka kohtaa 5-vuotiaan.

Degerholm on pystynyt säilyttämään yhteyden omaan sisäiseen 5-vuotiaaseensa, pienen tytön rikkaaseen mielikuvitusmaailmaan.

– Luovassa työssä on tärkeää löytää sisältään leikkivä lapsi. Silti luovan työn tekijänkin on kasvettava aikuiseksi, koska muuten meidän lapsemme eivät voi olla lapsia. Kaikilla meillä on kuitenkin sisällämme leikkivä lapsi, aikuisenakin.

Degerholmin mielestä myös aikuiset tarvitsisivat leikkiä. Hän on leikitellyt ajatuksella, että voisi alkaa järjestää Sisäinen lapsi -työpajoja yhdessä näyttelijäystävänsä kanssa.

– Aika moni meistä aikuisista on jäänyt silloin 5-vuotiaana vaille tarvitsemaansa huomiota. Lapsi meissä on tarvitseva, haavoittuva, spontaani ja tarvitsee huomiota aikuisenakin. Somemaailma taas houkuttelee jäämään ikuisesti 15-vuotiaaksi: etsimään identiteettiään ja keräämään tykkäyksiä.

Avain sisäisen lapsensa tunnistamiseen on Degerholmin mukaan itsetuntemus, ja sitä oppii sosiaalisissa suhteissa. – Itseään ei voi oppia tuntemaan ilman yhteyttä muihin. Vasta silloin tulee tietoiseksi omista toimintatavoistaan.

VANHEMMILLE Degerholm haluaa muistuttaa, miten tärkeää on pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja kasvustaan, sillä lapsilleen ei voi antaa mitään, mitä ei itsellä ole.

Hän harmittelee vallalla olevaa yksinpärjäämisen kulttuuria. – On tärkeää kertoa, ellei jaksa ja pyytää tukea, ennen kuin on myöhäistä. Ja tukea pitäisi myös olla tarjolla silloin kun sitä pyytää.

Degerholm on ollut äiti pian 20 vuotta. Hänet on yllättänyt tarve käydä läpi vanhoja valokuvia. Niitä katsellessaan hän harjoittelee luopumista menneestä maailmastaan, lapsiperhe-elämästä.

Aikuistuvat lapset lennähtävät pian tahoilleen. Hän voi äitinä iloita siitä, että yhteys on säilynyt.

– Meillä on hyvä suhde, vaikka monenlaista olemme käyneet läpi, esimerkiksi välillä työelämäni pirstaleisuus vapaana taiteilijana on tuonut äitiydelleni haasteita. Kumpikin lapsistani on kuitenkin kertonut haluavansa joku päivä äidiksi, joten ei tehtäväni ihan pieleenkään ole mennyt.

Kun lapset alkavat rakentaa omaa elämäänsä, luvassa voi olla ihania yllätyksiä. – Aikaisemmin minä olen ollut se, joka on järjestänyt. Nyt voinkin nauttia siitä, mitä rikkautta lapseni tuovat elämääni. Ehkä saan lapsenlapsia. Sukupolvi vaihtuu. Asemani keskiössä muuttuu ja se tuntuu kivalta.


Kuka hän on?

VEERA DEGERHOLM

  • Syntynyt 1971 Turussa.
  • Valmistunut teatteritieteen maisteriksi Tampereelta, jossa myös asuu nykyisin.
  • Työskentelee näyttelijänä, käsikirjoittajana ja juontajana.
  • Opiskellut myös hahmoterapiaa ja kehityspsykologiaa.
  • Perheeseen kuuluvat 16- ja 19-vuotiaat tyttäret, Ilona-koira sekä kumppani ja hänen lapsensa. Harrastaa tanssia, ratsastusta, musiikkia, laulamista sekä merenkulkua (saaristolaivurin tutkinto!).
  • Tekee vapaaehtoistyötä Tampereen Mielenterveysseurassa.
  • Haaveilee hirsimökistä meren rannalla, esi-isien mailla.

Juttu on julkaistu Lapsemme 2/2020 -lehden Vieraana-palstalla. 

Tuija Siljamäki

Kirjoittaja

Liisa Mäkinen

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Aiemmin Vieraana-sarjassa julkaistuja juttuja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.