Siirry sisältöön
Lapsemme-lehden kuva, EI käytetä muussa yhteydessä.

Suunnittele loma yhdessä kaikkien toiveita kuunnellen

Lomalla kannattaa unohtaa kellontarkat aikataulut. Tämän kesän lomavaihtoehdot saattavat poiketa normaalista kesästä, mutta silloinkin on hyvä muistaa, että lapsen muistorikkain matka tehdään ehkä telttailemalla lähimetsikössä.

Vanhemmat joutuvat usein lomailemaan vuorotahdissa, joten koko perheen yhteistä loma-aikaa ei välttämättä olekaan kovin paljon. Siksi lomaa on hyvä miettiä jo etukäteen ja kuunnella kaikkien toiveita vaikkapa niin, että koetetaan toteuttaa jokaiselta ainakin yksi toive.

Suunnitelmiin kannattaa jättää joustonvaraa ja miettiä korvaavia vaihtoehtoja.

Ihmiset, sen paremmin aikuiset kuin lapsetkaan, eivät muutu toisiksi lomalla. Tulee kiukuttelua ja pettymyksiä, jotka täytyy vain käydä läpi. Realistinen asenne isolla ripauksella huumoria riittää jo pitkälle.

Lapsi saattaa joutua olemaan lomalla myös yksin. Vanhemmat osaavat arvioida, miten oma lapsi selviytyy yksin kotona olemisesta. Jutelkaa yhdessä, miltä yksinolo tuntuu ja mikä lasta ehkä pelottaa tai askarruttaa. Alakouluikäiselle koko pitkä päivä yksin ei kuitenkaan voi olla jatkuva käytäntö.

Ruoan ja välipalan voi valmistella etukäteen vaikka yhdessä lapsen kanssa.

On hyvä, jos lapsella olisi henkilö, jonka puoleen voi kääntyä – vaikkapa naapuri, aikuinen ystävä tai isovanhempi. Kannattaa myös mahdollistaa se, että lapsen kanssa voi jutella kesken työpäivän. Myös etätyön mahdollisuus on hyvä vaihtoehto.

Liian paljon toimintaohjeita lapselle ei kannata sälyttää: on todettu, että hätätilanteessa lapsi pystyy muistamaan annetuista ohjeista alle puolet.

Yhteinen, väljä arki rennoissa lomatunnelmissa on mukavaa ja tekee mahdolliseksi sen, että asioita voi tehdä yhdessä. Aina ei tarvitse olla mihinkään menossa, sillä loma-aika on tarkoitettu myös lepäämiseen.

Kotona arjen askareet ovat koko ajan lähellä, mutta niissäkin kannattaa madaltaa rimaa ja katsella omia rutiineitaan uudesta vinkkelistä. Voi lähteä lounaalle vaikka omalle pihalle, puistoon, rannalle tai lähimetsään. Tai voi tehdä lettutaikinan valmiiksi ja paistaa letut ulkoilualueen keittokatoksessa.

Lähialueiltakin löytyy usein paikkoja, joihin ei ole tullut tutustuneeksi ja lehdistä, kirjoista ja netistä löytyy vinkkejä tekemiseen. Jos on viitseliäs, voi kerätä vinkkejä etukäteen omaan lomatekemispankkiin.

Pitkä lomamatka lentokoneella on syytä miettiä ja suunnitella erityisen hyvin etukäteen. Lomakohteesta ja sinne matkustuksesta kannattaa jutella yhdessä jo ennen matkaa. Onko suunniteltu lomakohde sellainen, että jokainen perheenjäsen saa jotain toivomaansa? Onko lapselle sopivaa tekemistä? Myös ruokahuolto lomakohteessa on hyvä pohtia etukäteen, sillä lomamatka on myös vanhempien loma-aikaa.

Kannattaa pohtia myös se, miten matka sujuisi lasten kanssa joustavimmin, varsinkin jos lento on pitkä. Vaihdollinen lento on halvempi, mutta toisaalta stressaavampi kuin suora lento, jolloin ei tarvitse miettiä ruokailuja ja nukkumisia moneen kertaan. Lennolle kannattaa varata tekemistä ja pienelle lapselle turvallinen unilelu tai -peitto. Jokin pieni yllätystekeminenkin saattaa auttaa tiukan paikan yli.

Auto- tai junamatkalla on mainio tilaisuus jutella tai leikkiä yhdessä arvaus- tai ympäristöön liittyviä havainnointileikkejä. Kuka näkee ensimmäisen lehmän? Entä erikoisen värisen auton?

Ääneen lukeminen, äänikirjat, pelien matkaversiot, älylaitteiden mahdollisuudet, piirtäminen ja kirjoittaminen – valinnanvaraa on runsaasti sen mukaan, mitkä asiat lapsia kiinnostavat. Vanhemmalla voi olla mukanaan aarrelaatikko, johon on kerätty uusia tai jo unohdettuja leikkivälineitä. Kierrätyskeskuksista löytyy monenlaista ja mukaan voi koota etukäteen mukaan vaikkapa pääsiäismunien piperrykset. Perheen yhteinen soittolista, jossa soivat vuorotellen jokaisen lempikappaleet, voi sekin olla hauskaa ajanvietettä.

Pitkät matkat on hyvä tauottaa. Nopean etenemisen sijaan on tärkeää huolehtia ruokatauoista. Automatkoja varten voi miettiä mukavia taukopaikkoja tavanomaisten huoltoasemapysähdysten sijaan. Ja oli väline mikä tahansa, kannattaa varata riittävästi aikaa ja matkalaisille mukavat vaatteet.

Vinkit antoi MLL:n perhekeskustoiminnan päällikkö Tarja Satuli-Kukkonen.

Juttu on julkaistu Lapsemme 2/2020 -lehdessä.

Merja Räty

Kirjoittaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Lapsemme-lehden vinkkipalstalla aiemmin julkaistuja juttuja

Vinkkejä lomapäiviin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös