Lapsen kuvat somessa: vastauksia vaikuttaja Hanna Tikanderin kysymyksiin

Kannattaako lapsen kuvia julkaista somessa? Vastasimme vaikuttaja Hanna Tikanderin kysymyksiin.

Esikoistaan odottava media-alan yrittäjä ja vaikuttaja Hanna Tikander (@hannatikander) halusi ymmärtää, mitä lapsen näyttämisestä somessa tulisi ajatella. Kannattaako pienenkään lapsen kuvia julkaista? Mitä lapsen kuville voi tapahtua sen jälkeen, kun ne on julkaistu somessa? Mitä muuta olisi hyvä ymmärtää, jos haluaisi jakaa perhearkea sosiaalisessa mediassa?

MLL:n Paula Aalto vastasi Hannan kysymyksiin.

Paula: Täysin yksiselitteistä, kaikille sopivaa sääntöä ei ole eikä MLL anna ehdotonta kieltoa.

Lähtökohta on kuitenkin selkeä: YK:n lapsen oikeuksien sopimus antaa meille aikuisille selkeän kehyksen miten ajatella lasta somessa:

• lapsella on oikeus yksityisyyteen (16 artikla) ja omaan identiteettiin (8 artikla) siinä missä aikuisellakin,
• hänen näkemyksensä on otettava huomioon ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti (12 artikla),
• ja kaikessa häntä koskevassa päätöksenteossa, myös vanhemman somejulkaisuissa, on asetettava ensisijaiseksi lapsen etu (3 artikla).

Lapsella  on siis oikeus yksityisyyteen siinä missä aikuisellakin. Tärkeintä on, että tiedostamme ja ymmärrämme, että vanhempi ei omista lapsensa yksityisyyttä. Siksi tunnistettavien kasvokuvien julkaiseminen avoimessa, kenen tahansa nähtävissä olevassa somessa vaatii aina tarkkaa harkintaa. Ei siksi, että se olisi automaattisesti väärin, vaan koska seuraukset eivät ole vanhemman hallinnassa sen jälkeen, kun kuva on julkinen.

Käytännön nyrkkisääntönä voi ajatella: mitä avoimempi ja laajempi yleisö, sitä suurempi syy miettiä, tarvitseeko juuri tämän kuvan olla kasvot näkyvissä. Riittäisikö esimerkiksi rajattu kuvakulma, selkäkuva tai kuvaus ilman kuvaa ja muita henkilötietoja.

Paula: Lapsella on oikeus yksityisyyteen heti syntymästään alkaen. Vaikka vauva ei ole vielä tunnistettava kasvoiltaan pitkään, yksityisyys ei kuitenkaan tarkoita vain kasvojen tunnistettavuutta. Jo raskausajan ultraäänikuvasta lähtien kertyy digitaalinen jälki, joka on lapsen omaa elämäntarinaa, ei vanhemman.

Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei kannata ajatella ”kasvot eivät vielä näy, joten tämä on turvallista” vaan pikemminkin: ”tämä on lapsen oma tarina – kenelle ja missä laajuudessa haluan sitä jakaa? Onko lapsen edun mukaista, että hän näkyy kuvissa tai kuuluu sisällöissä?

Paula: Tässä kohtaa vastuu on kokonaan vanhemmalla, eikä sitä voi ulkoistaa lapselle.

Lainsäädännön näkökulmasta huoltajalla on lähtökohtainen päätösvalta lasta koskevissa asioissa, mutta huoltajan tulee huomioida lapsen itsenäinen oikeus yksityiselämän suojaan ja lapsen etu. Suostumus ei siis synny automaattisesti siitä, että vanhempi kokee toimivansa lapsensa puolesta parhain aikein. Vanhempi toimii lapsen edunvalvojana, ei lapsen suostumuksen sijaisena.

Kun lapsi ei vielä pysty ilmaisemaan mielipidettään, vanhemman kannattaa kuvitella tilanne lapsen tulevaisuuden näkökulmasta: Jos lapsi näkisi julkaisun 10 tai 15 vuoden kuluttua ja saisi silloin ensimmäistä kertaa päättää asiasta itse, mitä hän päättäisi? Tähän on miltei mahdotonta vastata, sillä emme voi tietää mitä lapsi toivoo itselleen.

Kun lapsi kasvaa, julkaisemisen harkintaan kannattaa ottaa mukaan myös lapsi itse: kysyä, saako kuvan tai sisällön julkaista, ja kunnioittaa vastausta, myös sitä kieltävää. On myös muistettava, ettei pieni lapsi ymmärrä suostumuksen merkitystä eikä aikuinen voi mennä sen taakse, että lapsi antoi suostumuksen kuvan julkaisemiseen, jos hän ei ymmärrä suostumuksen merkitystä.

Paula: Aina sekään ei riitä. Kasvojen ja nimen piilottaminen suojaa luonnollisesti vain osan yksityisyydestä. Arkaluonteisia tietoja kuten lapsen terveyteen, sairauteen, kehitykseen, yksityiselämään tai esimerkiksi lastensuojelun asiakkuuteen liittyviä asioita ei tule julkaista ylipäätään, oli kuva rajattu tai ei. Edes kasvojen sumentaminen ei riitä, sillä kun vanhempi postaa omalla nimellään, on lapsi kuitenkin tunnistettavissa.

Samaa periaatetta voi soveltaa arkisempiin tilanteisiin: persoonallisuuden piirteet, kiukkukohtaus, itku, häpeän tai avuttomuuden hetki tai hölmöilyt ja hassuttelut ovat lapsen omia, usein keskeneräisiä ja intiimejäkin tunnekokemuksia. Jos on mahdollista, että lapsi haluaisi pitää nämä hetket yksityisinä, on tärkeää, että me aikuiset kunnioitamme sitä.

Paula: Kyllä, ja tämä ero on merkittävä.

Kun lapsi näkyy silloin tällöin osana perheen arkea muun elämän ohella, kyse on tavallisesta elämän jakamisesta. Kun lapsesta itsestään tulee toistuvasti sisällön aihe, ikään kuin oma hahmo, tarinan kohde somessa, lapsen identiteetti alkaa rakentua osittain vanhemman julkaisemana. Sharenting-tutkimuksessa tätä kuvataan tilanteena, jossa lapsen minäkuva alkaa määrittyä sen kautta, mitä hänestä julkaistaan. Lapsi on tällöin sisällöntuotannon kohteena.

Tämä ero kannattaa tunnistaa erityisesti silloin, kun somenäkyvyyteen liittyy seuraajamääriä, aggressiivisten algoritmien suosimaa toistuvuutta tai kaupallisuutta: silloin lapsi ei enää vain näy vanhemman elämässä, vaan hänestä tulee, tahtomattaan, osa julkista roolia, johon hän ei ole voinut itse ottaa kantaa.

Paula: Digitaalinen yhteydenpito läheisten pienen piirin kanssa, kuvien ja kuulumisten jakaminen perheelle ja luotettaville läheisille, on tutkitusti hyvinvointia lisäävää ja lähisuhteita vahvistavaa. Se on eri asia kuin julkinen jakaminen laajalle, tuntemattomalle yleisölle.

Surullisimmat ja karmeimmat tarinat ovat niitä, joissa lapsen jaettuja tietoja on väärinkäytetty tai lapsi on voinut altistua kiusaamiselle, groomingille tai seksuaaliväkivallalle. Tekoälyaikakausi antaa tälle oman aivan erityisen luonteen. Vaikka et jakaisi lapsestasi muuta kuin kivoja kasvokuvia, voivat lapsesi kasvot päätyä mihin vain toisenlaiseen kontekstiin. Kuvien hallitsemisesta on nyt tullut jopa mahdotonta.

Mitä laajemmalle ja avoimemmalle yleisölle julkaisu menee, sitä vähemmän vanhempi pystyy hallitsemaan, kuka kuvan näkee, tallentaa tai levittää eteenpäin tai muokkaa sitä. Julkisilla profiileilla myös aihetunnukset voivat tehdä kuvista löydettäviä myös sellaisille, jotka etsivät lasten kuvia vahingollisessa tarkoituksessa. Siksi sama kuva, joka tuntuu viattomalta läheisten kesken, voi olla täysin eri tuntemattomien ulottuvilla.

Paula: Kun kuva on julkaistu avoimesti, vanhempi menettää käytännössä hallinnan siihen, mitä kuvalle tapahtuu. Sitä voidaan tallentaa, kopioida ja levittää eteenpäin sekä muokata alkuperäisestä yhteydestä irrallaan, eikä julkaisija voi enää perua sen leviämistä. Tämä koskee myös tilanteita, joissa profiili on yksityinen tai suljettu, yksityisyysasetuksetkaan eivät täysin takaa, ettei kuva päädy laajemmalle leviämään.

Kuten sanottua, tekoälykehitys on tuonut tähän uuden, vakavan ulottuvuuden: verkkoon avoimesti ladatuista lasten kuvista on mahdollista tuottaa tekoälyllä muokattuja, myös seksuaalisesti esittäviä kuvia, joita on käytetty muun muassa lasten ja perheiden kiristämiseen. Tämä on yksi keskeinen syy, miksi erityisesti kasvokuvien ja vähäpukeisten kuvien (esimerkiksi uimaranta-, kylpy- tai pottakuvien) julkaisemista avoimessa somessa kannattaa harkita erityisen tarkkaan. Aiemmin ajateltiin lähinnä kuvan väärinkäyttöä sellaisenaan, nyt myös sitä, että alkuperäinen kuva voi toimia raaka-aineena jollekin, mitä lapsesta ei ole koskaan otettu tai mitä hän ei ole koskaan tehnyt. Sama toki pätee lapsesta otettuihin videoihin tai ääniraitoihinkin.

Mitä vähemmän tunnistettavaa, henkilökohtaista, arkaluonteista tai vähäpukeista materiaalia lapsesta on avoimesti saatavilla, sitä pienempi riski on sen väärinkäyttöön nyt, kun teknologia kehittyy hurjalla, ennakoimattomalla vauhdilla.

Jos huomaat, että lapsesi kuvaa on jo käytetty väärin tai se on levinnyt hallitsemattomasti, toimi nopeasti: ota talteen todisteet tilanteesta (esimerkiksi kuvakaappaukset ja linkit), tee ilmoitus kyseisen palvelun omaan raportointikanavaan, ja tarvittaessa ilmoita asiasta myös  Nettivihje-palveluun ja/tai poliisille. Mitä nopeammin toimit, sitä paremmat mahdollisuudet on rajoittaa leviämistä.

Paula: Harkintahetki ennen julkaisua on tärkeää.

Pohdi kenen tarinaa tämä oikeastaan on, onko kyse minun vanhemmuuteni hetkestä vai lapseni omasta, henkilökohtaisesta kokemuksesta? Miltä lapsestani tuntuisi, jos hän näkisi tämän julkaisun myöhemmin, esimerkiksi teininä tai aikuisena, ja saisi silloin itse päättää, haluaako sen olevan julki? Kuka tämän oikeasti näkee, ja voinko enää hallita sitä sen jälkeen, kun olen jakanut sen? Onko tässä jotain arkaluonteista, joka kuuluisi vain lähipiirille tai ei oikein kenellekään? Jos lapsi on jo ikänsä puolesta siihen kykenevä (ja minkä ikäinen ylipäätään on kykenevä), olisiko tässä syytä kysyä asiaa häneltä itseltään?

Nämä kysymykset kiteyttävät sen, mistä lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklassa on kyse: Meidän aikuisten tehtävä on  a i n a  olla lapsen puolella ja pitää lapsen etu edellä kaikessa harkinnassa. Lapsen etu saa sisältönsä lapsen oikeuksista ja tarpeista.

Somessa on paljon tärkeää sisältöä lapsiperhearjesta ja vanhemmuuden koko kirjosta ja se on hyvä asia. Välillä eteen tulee myös vaikeita asioita, joihin voi tarvita vertaistukea, ja sen jakaminen on yhtä lailla tärkeää. Silti on ensisijaisen tärkeää miettiä, millä tavoin kertoo juuri oman lapsensa tai perheensä arjesta. Täytyy myös ymmärtää muuttuvaa toimintaympäristöOn mahdotonta ennustaa, miten lapsi jonain päivänä kokee rajan oman yksityisen ja julkisen elämänsä välillä. Tätä päätöstä emme saa tehdä lapsen puolesta. Ei ole kyse siitä, ettei lasta saisi näyttää tai hänen elämästään saisi iloita somessa. Vanhemman ylpeys ja ilo lapsesta on aito ja ymmärrettävä tunne ja ihana asia. Kyse on siitä, että pysähtyy hetkeksi miettimään asiaa lapsen, ei vain oman hetken, näkökulmasta. Se pieni tauko ja harkinta ennen julkaisua on usein paras tapa suojella lasta, jonka omaa ääntä ei vielä kuulla.

Kannattaa myös muistaa, ettei harkinta pääty julkaisuhetkeen. On hyvä silloin tällöin palata vanhoihin julkaisuihin yhdessä lapsen kanssa ja kysyä, onko jokin niistä hänestä nyt noloa tai epämukavaa ja tarvittaessa poistaa se. Lapsi kasvaa ja kehittyy. Vaikka jokin asia olisi hänen mielestään tänään ok, se voi olla toisena hetkenä hänen mielestään musertavan noloa ja kaduttavaa.

Samat velvollisuudet ja harkinta lapsen näkymiseen somessa tai muissa yhteyksissä koskee myös muita aikuisia kuin vanhempia: isovanhempia, sukulaisia, päiväkodin ja koulun henkilöstöä sekä harrastusten ohjaajia. Moni koulu, päiväkoti tai seura pitää omaa some-tiliä tai blogia, jossa jaetaan kuvia ja hetkiä toiminnan arjesta. Jos tili tai sivusto on kaikkien nähtävissä, kuvien tulisi olla sellaisia, ettei yksittäistä lasta voi niistä tunnistaa ja joka tapauksessa julkaisuun tarvitaan aina huoltajan suostumus. Samasta syystä kannattaa sopia etukäteen myös isovanhempien ja muiden lähisukulaisten kanssa, mitä he voivat julkaista omilla tileillään.

Tärkeää on muistaa, että vastuu ei rajoitu ainoastaan omaan lapseen. Jos kuvassa tai videolla näkyy myös muita lapsia, kavereita, sisaruksia, luokkakavereita, tarvitaan aina myös heidän huoltajansa suostumus ja lapsen oma suostumus, ennen kuin sisältöä julkaistaan.

On myös tilanteita, joissa vanhemmat eivät ole samaa mieltä julkaisemisesta, esimerkiksi erossa tai yhteishuoltajuudessa. Silloin kumpikaan vanhempi ei voi yksipuolisesti ohittaa toisen näkemystä lapsen edulla perustellen. Jos erimielisyyttä on, turvallisin ratkaisu on olla julkaisematta, kunnes asiasta on sovittu yhdessä. Tämä kannattaisi ottaa puheeksi jo silloin, kun huoltajuudesta ja arjen käytännöistä sovitaan.

MLL jakaa vinkkejä, vertaistukea ja tietoa vanhemmille Instagramissa tilillä  @mll_fi. Tietoa lapsen kehitysvaiheista ja vastauksia moniin perhearjen kysymyksiin löydät myös  MLL:n Vanhempainnetistä.

Hannan kuva: Hanna Tikander, taustakuva: Colourbox

Paula Aalto

Kehittämispäällikkö

Hanna Tikander

Media-alan yrittäjä ja vaikuttaja