Sopiva ruutuaika

Artikkelin on kirjoittanut yrittäjä, kouluttaja ja tietokirjailija Harto Pönkä.

Lapsen digitaalisen median käytön tulisi lähteä liikkeelle pohdinnasta, mikä on lapsen ikätasolle sisällöltään ja määrältään turvallista sekä lapsen kehitystä ja oppimista tukevaa. Mediankäytön tavat muodostuvat jo varhain ja on tärkeää pohtia, miten koko perhe käyttää medioita, minkälaisissa tilanteissa mediankäyttö on hyväksyttyä ja miten digitaalisia laitteita ja sisältöjä käytetään yhdessä lapsen kanssa sekä mitä muita aktiviteetteja lapsen päivään kuuluu.

Sopivaa ruutuaikaa on tutkittu laajasti lapsen kehityksen ja mediankäytön vaikutusten näkökulmasta. Vaikka tuntirajat voivat tuntua sopivaa ruutuaikaa pohdittaessa liian typistäviltä, ne auttavat käytännössä pelisääntöjen määrittelyssä.

Yleisiä virallisia ruutuaikasuosituksia on WHO:n (World Healt Organization) suositus, jossa 2–4-vuotiaille suositellaan ruutuaikaa alle tunti päivässä ja THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) suositus, jossa suositeltu ruutuaika kouluikäisille on alle kaksi tuntia päivässä. Alle 2-vuotiaille ruutuajan hyötyjä on tutkimuksissa vaikea todentaa ja yleinen linjaus on, että alle 2-vuotiaat hyötyvät eniten digimedioiden sijaan kasvokkaisista vuorovaikutustilanteista ja liikunnasta, joissa lapsi voi harjoittaa kielen kehityksen lisäksi tunne- ja vuorovaikutustaitojaan ja motorisia taitojaan.

Digilaitteet ja -sisällöt vievät helposti aikaa elämän muilta osa-alueilta. Siksi on hyvä miettiä, mikä on lapselle sopiva ruutuaika ja miten se jaksottuu esimerkiksi tavalliseen arkipäivään kuuluvien muiden asioiden kanssa kuten koulun, läksyjen, aterioiden, perheen yhteisen ajan, ulkoilun, leikin, liikunnan ja muiden harrastusten kanssa. Lapsen päivään tulisi kuulua riittävästi ulkoilua ja liikuntaa sekä unta.

Aktiivista vai passiivista ruutuaikaa?

Ruutuaika-käsitettä tulee tarkastella monesta eri näkökulmasta ja kiinnittää huomiota myös siihen, mitä ruudun ääressä tehdään, eikä ainoastaan käytettyyn aikaan. Yksi tapa lähestyä ruutuaikaa on tiedonkäsittelyn aktiivisuuden näkökulmasta. Mitä lapsi tai nuori tekee medioiden äärellä? Edistääkö hän kaverisuhteitaan, oppiiko uusia taitoja, saako onnistumisia?

Kun digitaalinen tiedonkäsittely on luonteeltaan aktiivista sisältöjen hakua, tuottamista ja muokkausta tai keskustelua, ei tällaisen ruutuajan määrää ole yleensä tarpeen rajoittaa. Tärkeää on, että lapsen tai nuoren arki on muuten monipuolista ja sujuvaa. Sen sijaan digitaalisten sisältöjen kuluttaminen (kuuntelu, katselu, lukeminen) ja rutiininomainen samoja toimintamalleja toistava pelaaminen ovat luonteeltaan passiivista tiedonkäsittelyä, jonka liiallisesta määrästä on tutkitusti haittaa.

Aiheeseen liittyvät