MLL

Haluanko vanhemmaksi -sivuston gallupiin on tullut paljon vastauksia, joiden mukaan moni ei ole varma, haluaako lapsia vai ei.

Mitkä ovat omat tunteesi puolesta ja vastaan? Mikä saa epäröimään lasten hankkimista?

TooSweet

Jos ajattelisin pelkästään itseäni ja mitä MINÄ haluaisin, niin kyllä, haluaisin lapsen. Haluaisin kokea vanhemmuuden, se toisi elämälleni merkityksen. Mutta.

En halua lasta tähän murenevaan, hajoavaan, tuhoutuvaan, kylmään ja epäinhimilliseen maailmaan. En halua lapseni joutuvan kokemaan kärsimystä, ahdistusta, pelkoa koko olemassaolon tulevaisuudesta. Tiedän myös sen, etten itse ole tarpeeksi vahva kasvattamaan vahvaa ja järkevää ihmistä tähän maailmaan, sillä olen itsekin vielä kesken, vaikka äidiksi tulemisen mahdollisuudet ovat iän puitteissa jo lopuillaan.

Omien tunteiden puolesta kyllä, järjen ja kaikkien osapuolten hyvinvoinnin kannalta en.

MaailmaOnPaha

Minulla on samankaltaisia ajatuksia. Tämä maailma, missä itsekin joutuu elämään, on liian paha. Ilmasto-ongelmat, kiusaaminen, väkivalta, saasteet… lista on loputon. Miksi haluaisin enää antaa jonkun toisen kärsiä tästä kaikesta. En siltikään osaa sanoa voisinko haluta lapsen. Olen kasvanut isossa perheessä, joten tunnen, etten olisi edes yksin, vaikka en lasta koskaan saisikaan. Jonkinlainen ajatus on, että lapsi voisi tuoda iloa elämään, mutta tämä maailma.. se on liian paha. En kestäisi, jos lapseni joutuisi kärsimään.

Vanna

Mä taas koen, että osaisin tukea vanhempana lasta erilaisissa haasteissa, koska itsellänikin on ollut haasteita. Mutta pelottaa, että entä jos en jaksakaan, kun pitää olla koko ajan lapsen/lasten kanssa. Entä jos väsyn ja alan inhota lapsen kanssa pakotetusti vietettyä aikaa?
Voi olla, että pelko johtuu siitäkin, etten usko nykyisen puolison pystyvän huolehtimaan tasaveroisesti lapsista – ja tukemaan minua. Ehkä aika siis ei ole nyt hyvä. Toisaalta kaipaisin omaa perhettä ja haluaisin lapsia, koska olen aina pitänyt lapsista.

Epävarma

Pidän lapsista ja vanhemmuus tuntuisi luontevalta. Olen kuitenkin aina ollut tekemisissä vain yli 7-vuotiaiden kanssa. Pelkään vauvoja ja pikkulapsia. Raskaus, synnytys ja imetys kuulostavat ihan hirveiltä asioilta. Myöskään en haluaisi luopua nykyisestä melko sukupuolineutraalista identiteetistäni ja tulla nähdyksi ensisijaisesti äitinä ja raskaana olevana naisena. Tuntuu että nämä ovat melko etuoikeutetun henkilön hölmöjä ajatuksia mutta niitä vaan päässä pyörii. Olen toki myös erittäin samoilla kannoilla muiden kanssa ilmastokysymyksistä. Myös kiusaaminen, netti ja ruutuaika hirvittävät… mulla on lapsettomanakin ongelmia jaksamisessa. Miten jaksaisin lasten kanssa? Menettäisinkö oman persoonani ja vapaa-ajan harrastukset?

Hanne

Minullakin on pelkoja jaksamisen suhteen. Hyvät yöunet ovat itselle todella tärkeät ja ilman niitä minulla esiintyy mm. ahdistusta ja masentuneisuutta.
Jonkinlaista vauvakuumetta itsellä esiintyy hetkittäin, mutta sitten myös negatiivisisa ajatuksia lapsiperhearjesta. Onko muilla tällaisia ristiriitaisia ajatuksia lastenhankintaan liittyen? En siis vain tiedä haluanko lapsia vai en.

Epävarma 2

Olen tavannut elämäni kumppanin, olemme suunnitelleet paljon tulevaa. Hän on alkanut puhumaan lapsien hankkimisesta, siis aidosta vauvakuumeesta. Olemme 30 vuotiaita. Olen kertonut kantani, että en ole ikinä tuntenut haluavani lapsia. Hän oli asian kanssa ok. Sovimme että etenemme rauhassa. Pelottaa silti kovasti että juttumme kariutuu tähän kysymykseen.

Omalta osaltani kysymyksiä ovat juuri jaksaminen perhe-elämässä, kun jaksaminen on koetuksella ilmankin lapsia. Miten selviydyn kasvatuksesta? Menetänkö omat harrastukseni? En ole juurikaan ollut tekemisissä lasten kanssa, joten kokemustakaan ei ole ennestään.

???

Rakastan lapsia TODELLA paljon ja olen aina kuvitellut itselleni perheen.
Juuri ennen koronan alkua täytin 31 ja ajattelin nyt olevan oikea aika perustaa perhe.
Kaikki rajoitukset ovat vaikuttaneet työhöni ja talouteen radikaalisti ja aiheuttaneet suurta stressiä. Lisäksi matkailun kaipuu on kasvanut niin suureksi, että kotimaa ja mökkeily ahdistaa.

En ole varma onko tämä vapauden kaipuinen tila pysyvä vai pelkästään olosuhteiden luoma tunne.

Samaistun yllä mainittuun maailman tuskaan ja vakavasti pohdin, että olisi vain ja ainoastaan itsekästä luoda uusi ihminen tänne.

Perheen perustamisen paine on ahdistavaa, sillä koen ajan loppuvan pian. Lapsia ei voi hankkia varmuuden vuoksi, mutta miten voin olla varma etten kadu 10 vuoden päästä etten yrittänytkään?

Yhden äiti

Itse en ollut varma haluanko vanhemmaksi. En koskaan ollut asiaa erityisemmin ajatellut. Ihastuin kuitenkin 30 vuotiaana mieheen, joka kertoi aina halunneensa lapsia. Jotenkin siinä ihastuksen ja kolmenkympinkriisin hulinoissa ajauduin ajattelemaan, että lapsi voisi olla hyvä idea. Pelkäsin että jään katumaan lapsettomuutta.
Ajatukseni oli, että lapsi saa tulla, mutta arvelin raskauden alkavan ehkä muutaman vuoden päästä.

Tulin ensimmäisestä kerrasta raskaaksi. Menin paniikkiin ja panikoin raskauden ensimmäiset kolme kuukautta ja koetin punnita, jatkaako raskautta vai ei. Mies halusi pitää lapsen. Lopulta, katumuksen pelosta, en uskaltanut raskautta keskeyttää. Sitten tuli korona. Vietin käytännössä vuoden kotona neljän seinän sisällä. Lakkasin saamasta unta. Vaikka lapseni nukkui hyvin, saatoin itse valoa öitä putkeen. Tällä hetkellä olen 1v 1kk vanhan lapsen äiti ja herään joka aamu valtavaan ahdistuksen ja katumuksen tunteeseen. Jokainen päivä toistaa itseään, vietän aikaani leikkipuistoissa ihmisten kanssa, jotka vaikuttavat nauttivan siellä vietetystä ajasta. En pidä lapsiasioista, leikkimisestä, lässyttämisestä, rutiineista enkä oikeastaan monogamiastakaan. En kokenut koskaam sitä valtavaa äidin rakkautta, jota monesti mainostetaan. Ajattelen että lapsi on söpö ja minulle rakas, mutta ei tämä mitenkään niin isolta tunnu, kuin on kerrottu. Jos olisin tiennyt, miltä vanhemmuus minusta tuntuu, olisin jättänyt lapsen tekemättä ja hankkinut korkeintaan kissan. Kaipaa vapautta. Kaipaan vastuuttomuutta, kaipaan spontaaniutta. Kaipaan sitä, että kumppanin voi laittaa vaihtoon sen kummempia miettimättä. En missään nimessä suosittele lasten tekemistä kellekään. Minusta tuntuu että pilasin elämäni.

Täälläkin epävarma

Ihanaa lukea toisten samanlaisia ajatuksia kuin itsellä. Rakastan lapsia ja ylipäätään melkein kaikkia ihmisiä, välillä poden vauvakuumetta ja kaipuuta olla äiti. Mutta lapsen hankkiminen tuntuu kovin itsekkäältä tälläiseen maailmaan, enkä kestäisi katsoa oman lapsen vaikeuksia rämpiä tässä toisinaan äärimmäisen julmassa paikassa. Tuntuu isommalta rakkaudelta olla saattamatta enää lisää lapsia tänne. Adoptio tuntuisi omalla kohdalla ehkä sopivimmalta, se onneksi onnistuu kai sittenkin vielä kun ei itse voisi enää saada lapsia.

X

Minulla se kun täytin 40 v tuotti ison kriisin lapsen saamiseen liittyen.Pidän paljon lapsista mutta en ole koskaan kaivannut äidiksi koska tiedostan miten hauras lapsi on ja miten vanhempi voi tiedostamattaan satuttaa lastaan.Kun on niin paljon rikkinäisiä ihmisiä elämässäni nähnyt niin ihmettelen miksi lasten saaminen on edelleen se ”must”joka tyyliin kaikkien pitäisi kokea.Samat ajatukset että kaikki voisi mennä hyvin mutta entä jos tulee se toinen vaihtoehto.Maailma on tosiaan niin paha ja pahenee koko ajan.Itse en pärjäisi täällä ilman uskoani Jumalaan.Mitä järkeä tänne enää lisää kärsiviä ihmisiä tehdä niin paljon.

Lintu vai kala

Niin…olen aina sanonut etten halua lapsia. Syitä varmasti riittää;
-omassa lapsuudessa oli ei niin mukavia hetkiä, ja
-ensimmäisen kunnon parisuhteen aikana jokainen tuputti kysymystä ”no milloins on teidän vuoro?” Ja tämä painostus lopulta sai minut ehdoton ei lapselle – linjalle. Emme tosiaan asiasta edes kunnolla ehtineet puhua kun olin oman mielipiteeni lyönyt lukkoon.
– raha on tietysti yksi murhe
– oma henkinen jaksaminen

Kuitenkin reilu parikymppisenä, luulen, että se surullisen kuuluisa biologinen kello alkoi tikittää.

Meni pitkään ennen kuin myönsit itselleni saati muille, että kyllä – haluan oman lapsen joku päivä. Välillä tuntuu että inhosin lapsia ja välillä taaperot olivat aivan mahtavia!
Pari vuotta sinkkuna ja päässäni mietin, että ei tässä mitään, jos ei miestä löydy niin teen sen sitten yksin. Silloin ei vielä paljon puhuttu itsellisistä naisista, mutta sama asia se oli.

Lintu vai kala

…viesti jatkuu

Tosiaan TOTTAKAI kun olin jo mielessäni hyväksynyt tämän, että lapsen hankin itsenäni, niin elämääni tupsahti mies ja kaupan päälle hänen lapsensa. Kaikki sujui mukavasti, kunnes pikkuhiljaa alkoi tulla selväksi ettei mies halua toista lasta. Kaikinpuolin ihana tyyppi, mutta monen monta kertaa tehty selväksi ettei enää ala vaipparumbaan. En tyhmyyksissäni sanonut mitään, enhän ollut itsekään 100% varma että haluan lapsen. Olin vain päättänyt, että jos haluan, teen sen tarvittaessa vaikka yksin.

Oma lapsi kun menee AINA kuitenkin kaiken muun ja muiden edelle. Ihan ymmärrettävää. Mutta jotenkin …haluaisin että joku rakastaa ihan ensiksi minua, valitsisi minut eikä jotakuta toista. Tämä on ehkä itsekästä, mutta näin koen asian tällä hetkellä. Haluan olla mummo, mutta ensin pitää olla äiti.

Tällä hetkellä mielentila on vähän kiikun kaakun ko.asian kanssa. Mies on luonteeltaan (useimmiten) ihana, mutta riittääkö se? Myös monen vuoden ikäero tuo oman twistinsä juttuun.

Haluan olla yhdessä, asua erillään ja haluan lapsen, mutten tiedä haluanko sen juuri _hänen_ kanssaan?

Jos tämä ei ole mielenvikaista niin ei sitten mikään.

Olen tottakai myös miettinyt suhteen lopettamista, mutta varsinaista ”hyvää” syytähän ei ole. Ja huomaan, että edellisessä suhteessani tein samalla tavalla – ensin otan etäisyyttä ja sitten tadaa, se on ohi. Jälleen ilman varsinaista syytä, ei väkivaltaa/juomista yms huonoja asioita.

Ja koska naisilla tämä lapsenteko ikä tulee hieman aiemmin vastaan kuin miehillä, niin pohdin, että löytäisinkö ketään muuta?

En usko, että mies pysyy mukana jos ilmoitan, että ”hei, haluan lapsen, mutta teen sen yksin, koska jos meille tulee ero, niin kumpikin jatkaa omille teilleen oman lapsensa kanssa…

En uskokaan, että kellään muulla on samanlaista ajatusta kuin minulla….

vanha äiti

Tulin äidiksi kuuden avioliittovuoden jälkeen, enkä koskaan katunut sekuntiakaan . Nyt kuitenkin tuo lapsi on aikuinen nainen ja on päättänyt olla hankkimatta biologista lasta samoista syistä pitkälti kuin tällä palstalla nuoremmat naiset ovat kirjoittaneet.Totta on se, että maailma on muuttunut hallitsemattomampaan suuntaan , vai onko niinkin, että media vaikuttaa käsityksiimme liian paljossa.Ilmastopuolueen puheenjohtajahan (vihr.) on pian tulossa äidiksi eli häntä ainakaan tunnu ilmastoahdistus estävän lapsenteolta.

Itse koen surua lapseni päätöksen edessä.En omasta puolestani sure, etten pääse isoäidiksi, eivät monet muutkaan pääse, mutta suren lapseni puolesta, kun en ole ihan varma, että hänen päätöksensä perustuu oikeisiin seikkoihin.Lapsen odotus,synnytys ja kasvatus ovat asioita jotka juurruttavat ihmisen itse elämään, mutta perustan pitää olla riittävä eli parisuhteen pitäisi olla kunnossa ja isän pitäisi olla yhtä kiinnostunut lapsestaan ja jakaa hoitovastuu naisensa kanssa.

Kaikki ne vuosikymmenet, kun olen seurannut lapseni kasvua pikkuihmisestä aikuisuuteen ovat olleet enimmäkseen riemullisia. Monia voittoja ja ilon hetkiä, myös tappiota,itkua ja mielipahaa.Onneksi terveenä on saanut kasvaa. Kutsun häntä elämäni valoksi, sillä sitä hän on ja sen vuoksi olisin toivonut, että hänkin olisi äitiyden saanut/halunnut kokea. Tiedän, että hänestä olisi tullut fantastinen äiti; hänen lempeytensä ja kärsivällisyytensä eläimiin ja toisiin ihmisiin on aina ollut ihailtavaa ja sen perusteella päättelen, että juuri hän olisi ollut äitinä suurenmoinen. Minun tehtäväni on vaan tukea häntä hänen päätöksessään ja yrittää kätkeä suruni. Kun on elänyt jo suurimman osan omaa elämäänsä, ajattelee, että mikä on ollut parasta omassa elämässä ja minulle se on ollut hän.Väistämättä mietin, mitä hän ajattelee silloin kun on ikääntynyt – mikä oli parasta?

Epävarma

Aivan ihanaa että löysin tämän keskustelun! Taistelen miltei päivittäin itseni kanssa siitä, että haluanko lapsen/lapsia vai en. Olen teinivuosista lähtien tiedostanut etten välttämättä koskaan voi saada lapsia (hyvin epäsäännölliset kuukautiset yms.) ja pitkään elin ilman parisuhdetta lapsuuden traumojen vuoksi.

Sitten elämään ilmestyi mies, sielunkumppani ja olin juuri täyttämässä 30 vuotta. Hän on minua 9 vuotta vanhempi ja yhtä lailla elänyt elämänsä pääosin ilman parisuhdetta (sopivaa ei ollut ennemmin löytynyt). Kumpikaan meistä ei ole puolesta tai vastaan lastenhankintaa. Käytännössä jos lapsi siunaantuisi, se koettaisiin kohtaloksi.

Mutta nyt tuskailen sen kanssa, että pitäisikö oikeasti yrittämällä yrittää. Kovin pitkälle en ole valmis lapsettomuushoidoissa menemään, sen verran helpolla tyytyisin lapsettomaan elämään.

Olen aina pitänyt lapsista ja myös he minusta. Kaikki tätä aina toistavat ja pitävät automaationa että olen hankkimassa lapsia. Tiedän myös että miehestäni tulisi mahtava isä. En kuitenkaan kestä ajatusta lapsen tekemisestä tähän kamalaan maailmaan ja tiedän millainen rasitus se olisi miehelleni ja minulle sekä meidän parisuhteellemme. Nautimme todella paljon kahdenkeskisestä ajastamme ja meillä on paljon suunnitelmia joiden toteutus tulevaisuudessa olisi helpompaa ilman lapsia.

Välillä tulee aikoja jolloin haaveilen lapsesta, söpöistä vaatteista, rattaista ja läheisten ihmisten onnesta asian vuoksi. Sitten pohdin asiaa tarkemmin, ja ymmärrän että kaikki nämä asiat ovat hyvin pinnallisia eivätkä oikeastaan sitä, että minä oikeasti haluaisin lapsen. Haluan vain vauvan mukana tulevia söpöjä juttuja ja sen vauvan ihanuuden. Kauhistuttaa tajuta aina kuinka pinnallisia omat haaveilut ovatkaan.

Välillä mietin myös että kadunko/kadummeko, kummin päin päätämme tehdäkään. Olemme kyllä asiaa pohtineet tältäkin kannalta, ja molemmat olemme sitä mieltä että molemmissa ratkaisuissa on puolensa. Lapsi olisi ihana ja rakas, mutta nauttisimme suunnattomasti elämästämme myös kaksin. Oikeaa vastausta tähän kysymykseen ei tietysti ole. Molemmat päätökset tuovat mukanaan omat positiiviset ja negatiiviset puolensa.
Kiitos että sain jakaa!

Vastaa aiheeseen: En ole varma haluanko lapsia

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.