Mikä neuvoksi, kun lapsen kanssa kilahtaa?

Raivostuminen omalle lapselle pelästyttää ja hävettää. Tilanteeseen havahtuminen on kuitenkin aina mahdollisuus muutokseen.

Kuinka omalle lapselleen voikaan raivostua niin tulisesti? Hänhän on tärkeintä elämässäni! Enkä minä oikeasti ole tällainen, vaan tyyni ja empaattinen. Ystävien ja työkaverien joukossa olen se, joka vasta aivan viimeisenä menettää malttinsa.

– Jokainen raivostuu joskus lapselleen. Ei sellaista vanhempaa olekaan, joka ei koskaan olisi suuttunut, lohduttaa asiantuntija Emma Laine Maria Akatemiasta.

Mutta miksi omalle lapselle? Sille rakkaimmalle?

Syy löytyy ihmissuhteen läheisyydestä, Laine selittää. Oma lapsi tai puoliso pääsee kaikkein lähemmäksi sinua, siksi hän myös herättää voimakkaimmat tunteet, hyvässä ja pahassa.

– Suojukset ovat alimpana kaikkein läheisimpien kanssa.

Lisäksi vanhemmuus herättää muistot omasta kasvuhistoriasta lapsuudenperheessä. Sen tunneilmastoa muistelemalla voi löytyä selitys sille, miten vanhempana toimii. Jos tunteet kuumenevat liikaa, voi miettiä esimerkiksi, onko lapsena saanut näyttää tunteita ja kuinka ne on otettu vastaan.

Suuretkin tunteet ovat sallittuja

Tunteena viha tuntuu pelottavalta, mutta Emma Laine muistuttaa, että se on vain tunne muiden joukossa. Viha sinänsä ei ole paha. Se on tarpeellinen tunne, joka auttaa meitä asettamaan rajoja ja pitämään puoliamme.

– Viha ei ole vaaraksi. Huomio kannattaa kiinnittää siihen, kuinka tunne muuttuu toiminnaksi, toteutuuko se turvallisella tavalla.

Jos aina pyrkii olemaan tyyni, vaikka pinnan alla kuohuu, tekee itselleen ja myös lapselleen karhunpalveluksen.

– Viha ei häviä tukahduttamalla savuna ilmaan. Se jää kytemään ja purkautuu ennemmin tai myöhemmin jollain tavalla, joskus hallitsemattomastikin.

Suurten tunteiden peittely on Laineen mukaan osin perua äitimyytistä, joka pitää naisia kiltteinä ja pehmeinä hoivaajina, elämää suojelevina hahmoina. Naisille ei ole sallittua samanlainen aggression näyttäminen kuin miehille.

Tätä äitimyyttiä moni toteuttaa edelleen, oman itsensä kustannuksella. Jo kotona on opittu, että naisen pitää aina olla kiltti, hillitty ja reipas.

– Isoja tunteita ei tarvitse pelätä. Tärkeintä, että tunnistaa ja oppii sanoittamaan suuttumuksensa jo silloin, kun se vasta nostaa päätään. Tällöin tunteella ei ole tarvetta kasvaa jättimäisiin mittasuhteisiin.

Toiveet poikkeavat toisistaan

Ristiriitatilanteita tulee väistämättä olivat lapset minkä ikäisiä tahansa. Kiukunpurkaukset eivät kuulu vain uhmaikäisen kanssa vääntämiseen.

Tyypillisiä pinnaa kiristäviä tilanteita ovat erilaiset siirtymätilanteet: kun valmistaudutaan lähtemään ulos, pitäisi tulla syömään tai iltatoimet painavat päälle.

Vanhempien lapsien kohdalla vaikeita ovat erityisesti puhelin- ja peliajan rajoittaminen ja kotiintuloajoista kiinnipitäminen. Teinien kanssa eripuraa aiheuttaa myös järkevän unirytmin ylläpito.

– Vanhemmalla on toive siitä, kuinka asioiden tulisi mennä, eivätkä ne sitten menekään niin.

Aikuinen ajattelee asioita ketjuna: Olisi hyvä, että lapsi lopettaa television katselun, jotta ehtii rauhoittua ennen nukkumaanmenoa. Olisi hyvä, että lapsi nukahtaa ajoissa, jottei tämä ole väsynyt huomisaamuna päiväkotiin lähtiessä.

Lapsi ei osaa ajatella samoin. Hänestä on tylsää lopettaa lastenohjelmien katselu tai keskeyttää kivat leikit iltatoimien takia.

– Aikuisen ja lapsen ajatukset eivät kohtaa, Emma Laine toteaa.

Mieti arkeasi

Vanhemman kiukunpuuska ei tule tyhjästä. Sen taustalla on usein joukko kuormitustekijöitä, jotka vaikuttavat jaksamiseen ja tunteidensäätelyyn. Väsyneenä ja stressaantuneena ärsytyskynnys madaltuu ja räjähdysherkkyys kasvaa.

Koronan takia päällä oleva poikkeustilanne on tuonut arkeen lisää stressitekijöitä. Oma tila on kaventunut etäkoulun tai -työn sekä liikkumis- ja tapaamisrajoitusten takia.

Hengähdystaukojen järjestäminen arkeen on entistä vaikeampaa. Isovanhempia ei voi pyytää lastenhoitoavuksi. Taloudelliset huolet tai oma tai läheisten sairastelu tuovat nekin lisähaasteita.

Yksittäiset kiukunpuuskat eivät vahingoita lasta, mutta jos ne toistuvat usein, tulisi pysähtyä.

– Ensin kannattaa miettiä, millaisia oma perusarki ja vaatimukset itseä ja vanhemmuutta kohtaan ovat. Aika usein vanhempi on laatinut arkeensa tiukat raamit. Jos niistä ei pysty pitämään kiinni, soimaa itseään ja turhautuu.

Pitäisi olla armollinen ja laskea rimaa, etenkin jos on joutunut valvomaan, joku perheessä on sairastunut tai on rahahuolia.

– Pienet asiat saavat suuret mittasuhteet, kun omat voimavarat ovat vähissä. Aina ei tarvitse suoriutua yhtä hyvin. Toisena päivänä riittää vähempikin.

Järjestä hengähdyshetkiä

Usein vanhemmat tinkivät omista tarpeistaan perheen hyväksi. Lentokoneesta tuttu happinaamarivertaus on kuitenkin hyvä ohjenuora: ensin pitää laittaa happinaamari omille kasvoille, jotta voi auttaa muita.

– Omalle lapselle räjähtäminen kertoo keinottomuudesta. Vanhempi kokee, ettei tilanne ole hänellä hallinnassa.

Usein taustalla on pitkäaikaista stressiä. Monen asian tekeminen yhtä aikaa kiristää pinnaa. Suutahdus tulee, kun jokin tapahtuma ylittää vanhemman sietokyvyn.

Järjestä siis itsellesi hengähdystaukoja. Niiden ei tarvitse olla pitkiä irtiottoja – etenkään nyt korona-aikana, kun harrastukset ovat hyllyllä ja ystävien tapaamista on vaikea järjestää.

Jo viisikin minuuttia omassa rauhassa riittää. Kahvikuppi ilman keskeytyksiä, lempilehti tai mukava musiikki korvanapeista lataa akkuja sen verran, että jaksaa taas eteenpäin.

Anna tunteelle muuta mietittävää

Kun päreet palavat, tai mieluummin jo hieman ennen sitä, on tärkeää pysähtyä ja rauhoittaa tilanne. Tunnekuohun aikana on vaikea ajatella järkevästi ja nähdä tilanteen eri puolia. Tunteen vallassa reagoimme tunteella. Se voi johtaa ylilyönteihin, joita jälkikäteen katuu ja häpeää.

Itsensä voi rauhoittaa esimerkiksi hengittämällä nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Tämä voi tuntua liian helpolta, mutta se toimii ensiapuna.

Tiukassa paikassa hengitys muuttuu huomaamatta pinnalliseksi. Se on kuin hätähuuto keholle, joka reagoi muun muassa erittämällä stressihormoneita. Keskittynyt ja hidas hengitys laskee sykettä ja elimistö rauhoittuu.

Myös poistuminen hetkeksi toiseen huoneeseen tai ulos lievittää kaikkein voimakkaimpia tunteita.

Huomionsa voi kiinnittää muualle myös voimakkaalla aistiärsykkeellä, kuten lasillisella kylmää vettä tai vahvalla pastillilla. Kasvopesu tai lumen pyörittely käsissä saattaa toimia.

– Kun saa katkottua voimakkaimmalta tunteelta terän, pystyy palaamaan lapsen luo astetta rauhallisempana.

Käy tilanne läpi

Jälkikäteen tilanne tulee käydä yhdessä lapsen kanssa läpi ja pyytää anteeksi. Lapselle kerrotaan, mikä aikuista tilanteessa hermostutti ja vakuuttaa, että tästä mennään uusin eväin eteenpäin.

Pelkkä anteeksipyyntö ei riitä. On tärkeää, että vanhempi todella tarkoittaa sitä ja käy tilanteen läpi lapsen kanssa. Jos lapsi jää epätietoiseksi, hän saattaa luulla tapahtunutta omaksi syykseen. Hän alkaa ehkä kulkea tuntosarvet pystyssä ja yrittää mukauttaa omaa käytöstään sellaiseksi, ettei tilanne uusiutuisi.

Lapselle voi sanoa vaikka: ”Olen pahoillani, kun äiti raivostui. Se oli väärin.”

Lapselle ei saa jäädä sellaista kuvaa, että vika oli lapsessa. Hän kenties toimi raivostuttavasti, mutta teko ei ole sama kuin lapsi.

”Sinä olet rakas. Me selviämme tästä”, on se viesti, joka lapselle tulisi välittyä.

Etsi toisia näkökulmia

Apua kannattaa hakea, kun oma käytös yhtään mietityttää. Huoli on viesti jostakin, ja sitä kannattaa kuunnella. Parasta on havahtua ennen kuin mitään vakavampaa ehtii tapahtua, muistuttaa ehkäisevän väkivallan asiantuntija Laine.

– Kaikilta palaa pinna joskus, se ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa. Tärkeintä on, että ottaa vastuun tekemisistään ja pyrkii muuttamaan käytöstään.

Lapsen reaktiota tilanteeseen kannattaa tarkkailla. Syytä huoleen on, jos lapsi pelästyy kovasti tai vetäytyy. Vanhemman käytös ei saisi herättää lapsessa pelkoa eikä hän saisi kokea oloaan nöyryytetyksi. Silloin kohtuullisuuden raja on ylittynyt.

– Aikuinen yleensä tunnistaa, milloin oma käytös on mennyt yli. Asian tunnustaminen itselleen ei aina ole yhtä helppoa.

Perheen yleistä ilmapiiriä voi myös miettiä. Onko meillä aina kireää vai mahtuuko joukkoon hyviäkin hetkiä? Tunnetilat perheessä siirtyvät ja tarttuvat herkästi. Jos hankala ilmapiiri on jatkunut pidempään, perheenjäsenet herkistyvät aistimaan toistensa tunnetiloja ja saattavat reagoida pieniinkin ärsykkeisiin.

Yksin huolensa kanssa ei pidä jäädä. Puhumattomuus vain lisää taakkaa, etenkin kun ajatuksilla on tapana jäädä kiertämään samoja ratoja.

Lähipiiristä saattaa löytyä keskustelukumppani, joka avaa uusia näkökulmia. Liika hienotunteisuus saattaa vesittää tarkoituksen, jos vanhempi kaunistelee tekemisiään tai läheinen pyöristelee mielipiteitään. Silloin kannattaa hakea ulkopuolista näkökulmaa.

Monet järjestöt, kunnat ja seurakunnat tarjoavat keskusteluapua vanhemmille. Pienten lasten kanssa pääsee helpoiten liikkeelle kertomalla huolistaan neuvolassa. Koululaisten vanhemmat voivat kääntyä koulupsykologin tai -kuraattorin puoleen.

– Se hetki, kun havahtuu miettimään käytöstään, on arvokas. Siinä on mahdollisuus muutokseen.


Kun lapsen kanssa kihahtaa

Tärkeintä on pysähtyä, rauhoittua ja käydä tilanne läpi.

  1. Osta lisäaikaa laskemalla kymmeneen. Tuntuu ehkä mitättömältä, mutta mieli ja keho ehtivät hiukan rauhoittua.
  2. Hengitä keskittyneesti. Vedä rauhallisesti nenän kautta sisään ja puhalla suun kautta ulos. Vireystila ja syke laskevat ja kehosi ymmärtää, ettei ole hätä.
  3. Siirrä huomiosi muualle voimakkaalla aistiärsykkeellä. Juo kylmää vettä, huuhtele kasvosi tai ota käsiin lunta. Myös voimakas pastilli tai wasabi voi toimia.
  4. Poistu tilanteesta pieneksi hetkeksi. Ehdit rauhoittaa suurimmat tunteet vaikka vessassa, parvekkeella tai ulkona.
  5. Pyydä anteeksi. Selitä lapselle, miksi suutuit ja kerro, että oli väärin raivostua. Kysy, kuinka lapsi koki tilanteen.
  6. Mieti, miten saisit hengähdystaukoja arkeesi. Jo viiden minuutin kahvihetki lempimusiikin tai -lehden parissa tai lämmin suihku kaikessa rauhassa lisää jaksamistasi.
  7. Puhu rohkeasti ulkopuoliselle. Keskustelu läheisen kanssa antaa uusia näkökulmia, joskus on parempi hakea ulkopuolista apua.

Vinkit antoi ehkäisevän väkivaltatyön asiantuntija Emma Laine.


Kehitysvaiheet haastavat, mutta sinä onnistut

Aamukiireessä riuhtaisin ulkovaatteet lapsen päälle liian rajusti. Lapsi säikähti ja jälkikäteen oloni oli karmea.

Tämän kaltaisia vanhemman yhteydenottoja tulee MLL:n auttaviin palveluihin paljon. Oman lapsen kanssa tulee sanottua tai tehtyä asioita, joita säikähtää ja katuu.

Väsyneenä tulee karjuttua lapselle. Hänen ja oman mielen rauhoittamiseen menee pitkään. Kamala syyllisyys. Mutta silloin en vain pysty toimimaan toisin.

Haasteita tunteiden hallinnan kanssa on kaikenikäisten lasten vanhemmilla, aina lapsen kulloisenkin kehitysvaiheen mukaan.

– Pinnan palaminen välillä on luonnollista. Kenelläkään ei ole rautakuorta, joka kestäisi mitä vain, muistuttaa suunnittelija Anna-Maija Okker Vanhemmuuden verkkotuki -hankkeesta.

Vauvan jatkuva itku voi aiheuttaa epätoivoa, kun lasta ei saa millään rauhoittumaan. Myös rintaraivarit saattavat tuottaa pettymyksen, kun imetys ei onnistu. Vanhempi tuntee epäonnistuneensa.

– Neuvottomuus voi herättää ahdistusta, jollaista vanhempi ei ole aiemmin kokenut.

Uhmaikäisen kanssa pahimpia ovat siirtymätilanteet, kun puetaan ulkovaatteita tai aloitellaan iltatoimia. Vanhempaa helpottaa, kun hän muistaa uhman kuuluvan lapsen kehitykseen: hän vasta opettelee löytämään omaa tahtoaan.

Koululaisen vanhempi kohtaa uusia haasteita, kun lapsella on kodin rinnalla koulunsa ja kaverinsa. Joskus vanhempi alkaa odottaa liiankin ison lapsen käytöstä, vaikka harjoiteltavaa vielä on.

Murrosikäisen tunteet ovat pinnassa. Joskus talossa helisevät ikkunatkin, kun nuori osoittaa olevansa asioista eri mieltä vanhempansa kanssa. Siinä nousevat vanhemmankin kierrokset, tulee huudettua, joskus jopa tuupittua.

– Murrosikäisessä tapahtuva muutos voi olla vanhemmalle hämmentävää. Mihin se avoin ja kaikesta innostuva lapseni katosi?

Omista tunteista ja hankalista tilanteista kertominen ja keskustelu toisen aikuisen kanssa helpottavat. MLL:n puhelin- ja chattipalveluihin voi ottaa yhteyttä anonyymisti. Tarvittaessa kannustetaan kasvokkain tapahtuvaan ammattilaisapuun.

– Monia helpottaa jo se, että ymmärtää, ettei ole raivonpurkauksineen yksin. Sekin auttaa, kun kuulee, ettei ole huono vanhempi, vaikka tunteet välillä kuohuvat.

Yhdessä voidaan miettiä niitä keinoja, joiden avulla onnistuu ensi kerralla. Joskus apu löytyy muistilistasta, jonka toimintaohjeisiin voi tiukoissa tilanteissa tukeutua.

Kaikissa kehitysvaiheissa vanhemman olisi tärkeintä löytää keinot pysyä rauhallisena, Okker muistuttaa.

– Vain tyynenä vanhempi pystyy rauhoittamaan lapsen.


Hae apua tunteidensäätelyyn

  • neuvola ja perheneuvola
  • koulukuraattori ja -psykologi
  • MLL:n Vanhempainpuhelin, p. 0800 922 77 ja Vanhempainchatti
  • Maria Akatemian avoin linja p. 09 7562 2260 ja Naisen väkivalta -chatti

Juttu on julkaistu Lapsemme 1/2021 -lehdessä.

Nina Riihimaa

Kirjoittaja

Elina Manninen

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.