Siirry sisältöön

Arla-yhteistyö

Arla ja MLL ovat strategisia kumppaneita, jossa yhteistyön pääpaino on nuorten kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa.

Yhteistyössä halutaan kiinnittää huomiota kaikkiin niihin nuorten kannalta tärkeisiin seikkoihin, jotka tukevat nuorten kasvua henkisesti ja fyysisesti vahvoiksi ihmisiksi. Yhteistyössä tuotetaan verkkoon ja kouluille erilaisia sisältöjä ja tapahtumia niin nuorille kuin nuorten vanhemmillekin.

”Me Arlalla haluamme, että nuorilla on hyvä olla ja että heidän jaksamisestaan huolehditaan. On hienoa tehdä yhteistyötä MLL:n kanssa tämän kokonaisuuden parissa. THL:n kouluterveyskyselyn mukaan 8.–9.-luokkalaiset jättävät aamupalan yhä useammin väliin, ja siksi yhtenä teemana yhteistyössämme on ravinnon ja erityisesti aamupalan merkitys. Aamupalalla nuoren päivä lähtee hyvin käyntiin ja koulussakin jaksaa paremmin”, kertoo Arla Suomen markkinointijohtaja Kati Janhunen

 

Kuva: Arla

Aiheeseen liittyvät

Tutustu MLL:n yritysyhteistyöhön

Ota yhteyttä

Anne Johansson

Yritysyhteistyöpäällikkö

anne.johansson(at)mll.fi
050 470 9275

Takaisin ylös