Siirry sisältöön

MLL:n vinkit Mediataitoviikolle

Mediataitoviikkoa vietetään 8.–14. helmikuuta 2021. Kyseessä on mediakasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen. Mediataitoviikkoa vietetään aina helmikuussa, mutta viikkoa varten tuotettua materiaalia voi hyödyntää ympäri vuoden mediakasvatustyössä.

Teemaviikkoa koordinoi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI, jonka lisäksi mukana järjestelyissä on kymmeniä kumppaniorganisaatiota mukaan lukien MLL.

MLL:n tehtäväkorteista löydät valmiita oppituntimalleja Mediataitoviikon viettoon kouluissa. Hyvinvointia digiarjessa -oppituntimallin tavoitteena on tukea hyvinvointia edistävää mediankäyttöä sekä kiinnittää huomiota arjen hyvinvoinnin peruspilareihin, riittävään nukkumiseen ja liikuntaan. Mallia voi käyttää alakoulun 5.–6. sekä yläkoulun 7.–9. vuosiluokille. Se soveltuu myös tukioppilastoiminnan kummitunniksi.

Tehtäväkorteista löytyy myös yksittäisiä toiminnallisia harjoituksia, joita voi hyödyntää laajalti opetuksessa ja nuorisotyössä.

Koulujen ja esimerkiksi mediakasvatusta toteuttavan tukioppilasohjaajan työtä tukee juuri julkaistu uusi opas kiusaamisen ja nettikiusaamisen ehkäisemiseen kouluille. Oppaan nettikiusaamista käsittelevän osion avulla tukioppilaat voivat ohjata muille oppilaille monenlaisia toiminnallisia- ja ryhmätehtäviä, joissa keskustellaan nettikiusaamisesta ja empatiasta netissä.

Millaistahan on olla ihan pienenä digiajassa? Tämän päivän lapset syntyvät digitaalista mediaa tulvivaan maailmaan. Siksi mediakasvatusta ja perheen median käyttöä on syytä pohtia kodeissa alusta alkaen.

Pienten lasten perheiden tueksi on julkaistu kattava Vauvana ja taaperona digiajassa -sivusto Vanhempainnetissä. Sen avulla tulevat ja 0–3-vuotiaiden vanhemmat voivat pohtia perheen digitaalisen median käyttöä vauvan tai taaperon vinkkelistä. Sivusto koostuu tietoteksteistä, asiantuntijavideoista ja digitaalisista tehtävistä sekä Pienenä digiajassa -podcastista.

Alakoulu- ja yläkouluikäisten lasten ja nuorten mediakasvatuksen tueksi on julkaistu juuri päivitetyt lehtiset vanhemmille ja kasvattajille. Lapsi ja media – 7 vinkkiä digiajan kasvattajalle ja Nuori ja media – 7 vinkkiä digiajan kasvattajalle materiaalit kertovat lasten ja nuorten digitaalisesta mediakulttuurista ja vanhemman ja kasvattajan mahdollisuuksista opastaa turvalliseen ja hyvinvoivaan netin- ja mediankäyttöön.

Nuoren vanhemman tueksi on julkaistu uusi videosarja, joka käsittelee seksuaalista häirintää ja groomingia netissä, nettikiusaamista, pelaamista ja nuoren somen käyttöä. Neljäosaisessa sarjassa aiheita pohditaan vaihtuvien asiantuntijoiden kanssa.

Lisää perheiden mediakasvatukseen löytyy tukea myös Lapset ja media sekä Hyvinvointia digiajassa -kokonaisuuksista.

Mediataitoviikon aikana Nuortennetissä pohditaan, miten omaa hyvinvointia voisi tukea digiaikana ja treenataan digihyvinvointitaitoja Digifit-treenien parissa. Digifit-treenien avulla pääsee kokeilemaan erilaisia tapoja vähentää digitaalista kuormitusta ja opitaan tunnistamaan mediankäytön vaikutuksia itsessä.

Digihyvinvoinnista keskustellaan myös Nuortennetin ryhmächatissa torstaina 11. helmikuuta kello 16.00–17.30. Keskustelua ohjaa MLL:n mediakasvatuksen suunnittelija Noora.

Aiheeseen liittyvät

Ammattilaisille

Vanhemmille

Nuorille

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös