Siirry sisältöön

Yhdessä koulutielle – MLL tukee koulujen alkaessa

Ensimmäisen luokan aloittaminen ja yläkouluun siirtyminen ovat suuria asioita lapselle ja koko perheelle. Myös kouluun paluu kesäloman jälkeen voi jännittää lasta. Vanhemman tuki on tärkeää.

MLL on mukana koulujen alkaessa tukemalla ja kuuntelemalla vanhempia, lapsia ja nuoria, turvaamalla kouluteitä ja julistamalla Koulurauhan. MLL:n tukioppilaat rakentavat yhteisöllisyyttä valtaosassa Suomen yläkouluja.

Jos koulun alku mietityttää, älä jää yksin.  MLL:n Vanhempainpuhelin ja -chat tarjoavat kuuntelevaa tukea arkeen.


Koulun alku on jännittävä vaihe sekä lapselle että koko perheelle. On hyvä muistaa, että koululaiseksi kasvetaan vähitellen. Kukaan ei ole heti valmis, eikä tarvitsekaan olla.

Osoitteesta  mll.fi/alakouluun löydät tietoa koulutiensä aloittavien lasten vanhemmille, mm.

Tutustu koko lukupakettiin

Koulun alkaessa lasta ja vanhempaakin voi jännittää, saako luokalta kavereita ja miten kaverisuhteet ovat mahdollisesti muuttuneet loman aikana.

Kaverit tuovat koululaisen arkeen iloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Heidän kanssaan harjoitellaan myös tärkeitä sosiaalisia taitoja.

Vanhemman tuki on tärkeää: kiinnostus lapsen kaverisuhteisiin, kuunteleminen ja kannustaminen auttavat lasta luottamaan itseensä ja solmimaan ystävyyksiä.

Katso konkreettiset vinkit koululaisen kaverisuhteiden tukemiseksi

Tai kuuntele  podcast lapsen kaverisuhteiden tukemisesta

Yläkouluun siirtyminen on iso askel. Vaikka nuori kasvaa nopeasti ja kaipaa tilaa, hän tarvitsee silti vanhemman aikaa, huomiota ja hyväksyntää.

Murrosikä voi haastaa myös vanhempaa, mutta perusasiat pysyvät: läsnäolo, kuunteleminen ja myötätunto kantavat tässäkin elämänvaiheessa pitkälle.

Tietoa yläkoululaisen vanhemmalle


Yli 90 %:ssa suomalaisista yläkouluista ja osassa alakouluja toimii tukioppilaita, jotka tukevat koulun yhteishenkeä ja vahvistavat kiusaamisen vastaista ilmapiiriä. Monissa kouluissa tukioppilaat eli tukarit auttavat seiskoja tutustumaan kouluun ja toisiinsa.

MLL on kehittänyt tukioppilastoimintaa jo yli 50 vuotta. Vuosittain mukana on noin 11 000 nuorta.

MLL tarjoaa kouluille myös koulutuksia ja vanhempainiltoja sekä maksuttomia materiaaleja.

Tutustu MLL:n toimintaan ja palveluihin kouluille

MLL ja yhteistyökumppanit ovat jo yli 30 vuoden ajan julistaneet lukuvuoden alussa koulurauhan kaikkiin Suomen kouluihin. Tällä kertaa koulurauha julistetaan torstaina 28.8. klo 10 Harjavallasta teemalla Yhdessä rohkeammin. Julistusta voi seurata kouluissa ja kodeissa suoraan Yle Areenasta.

Lue lisää Koulurauhasta


Ensimmäisinä koulupäivinä MLL:n vapaaehtoiset koulutien turvaajat päivystävät yli 200 koululla eri puolilla Suomea. Huomioliiveihin pukeutuneet vapaaehtoiset muistuttavat suojateiden läheisyydessä autoilijoita ja muita teillä liikkujia hiljentämään vauhtia, kun sadat tuhannet lapset ilmestyvät liikenteeseen kesäloman jälkeen.

Lue lisää koulutien turvaajista

Kuva: MLL / Krista Luoma

Aiheeseen liittyvät

Vinkkejä ala- ja yläkoulun alkuun

Koululaisen vanhemmalle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös