Siirry sisältöön

Vihapuheen, kiusaamisen ja häirinnän vastustaminen on mediakasvatusta

Hei sinä aikuinen.  Tiesitkö, että jopa 64 prosenttia 16–24-vuotiaista nuorista on kohdannut häirintää ja vihapuhetta sosiaalisessa mediassa? Näin kertoo Tilastokeskuksen tekemä selvitys vuodelta 2020.

Vanhemmilla ikäpolvilla tämä on harvinaisempaa, mutta eipä ihme. Nuoret elävät vahvasti digitaalisessa maailmassa ja sosiaalisen median kanavissa, joissa kiusaaminen, vihapuhe ja häirintä rehottavat. Vihapuhe ei ole vain vihaista puhetta. Se voi näkyä esimerkiksi halventavana meemikuvana tai valemediasisältönä, jolla pyritään hiljentämään ja lyömään alas erinäisiä ihmisryhmiä. Vihapuhe osuu herkästi etniseen ryhmään, uskontoon, vammaan, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen.

Se oli vaan läppä? Usein kuulee väittämän, että sananvapauden nimissä pitäisi saada sanoa mitä vaan. Häirintä ja vihapuhe kuitenkin vaientaa ja kaventaa sananvapautta. Plan Internationalin (2020) Free to be online -kartoituksen mukaan varsinkin nuorten tyttöjen osallisuus ja äänenkäyttäminen on uhattuna nettihäirinnän ja vihapuheen takia. Kaikkein vaikein tilanne on vähemmistöryhmään kuuluvalla tytöllä. Vihapuheen vaikutukset näkyvät siinä, ketkä uskaltavat avata suunsa ja keitä me näemme yhteiskunnan parrasvaloissa. Planin mukaan turvallinen nettiympäristö on ennen kaikkea ihmisoikeusasia.

MLL:n teettämän nettikiusaamiskyselyn (2021) yhtenä tuloksena oli, että nuoret toivovat, että aikuiset ottaisivat nettikiusaamisen tosissaan. Lapset ja nuoret tarvitsevat tietoa ja taitoa tunnistaa kiusaamista, vihapuhetta ja häirintää ja toimintamalleja mitä tehdä, jos tulee kiusatuksi tai todistaa kiusaamista ja häirintää. He tarvitsevat siihen myös meitä aikuisia mukaan. Koska meidän tehtävämme on varmistaa, että digitaalisten alustat ovat turvallisia paikkoja lapsille ja nuorille.

Entä miten kasvattaja voi evästää nuoren käsittelemään nettihäirintää? Paras keino taata turvallisempi digiympäristö omalle lapselle on avoin ja myönteinen keskusteluyhteys kotona ja tiedot sosiaalisen median hyödyistä ja haitoista. Kysyä nuorelta onko hän kohdannut sosiaalisessa mediassa häirintää ja vihapuhetta ja millaista se on ollut. Nuorelle voi antaa toimintaohjeet, jos hän kohtaa somessa häirintää ja vihapuhetta. Ohjeet voivat olla seuraavat:

  • Kerro luotettavalle aikuiselle, jos epäilet kohdanneesi kiusaamista, häirintää ja vihapuhetta
  • Ota viesteistä kuvakaappaus
  • Ilmoita asiasta ylläpitoon
  • Estä kiusaaja sosiaalisessa mediassa
  • Tarvittaessa ole yhteydessä poliisiin

Nuorta voi kehottaa seisomaan uhrin puolella. Joskus yhdelläkin tsemppaavalla yksityisviestillä on suuri voima. Nämä ohjeet toki toimivat meille kaikille. Suurin vastuu toimia on meillä aikuisilla.

Meillä aikuisilla on myös vastuu sanoistamme ja teoistamme sosiaalisessa mediassa. Somea voi muuttaa inhimilliseksi tuottamalla vastapuhetta. Se tarkoittaa sitä, että täyttää sosiaalisen median myönteisellä puheella ja seisoo jokaisen ihmisen ihmisarvon puolella. Sosiaalisessa mediassa leviävät tunteet ja tarinat. Levitä siis hyvää! Tämä on haaste sinulle tarttua.

Sinä päätät, millaista puhetta lapset ja nuoret näkevät sosiaalisessa mediassa.

Tervetuloa kuulemaan mediakasvatuksen asiantuntija Inka Kiurun esitystä perjantaina 27.1.2023 klo 15.30 (Tila 201) Educa 2023 -tapahtumaan aiheesta Nettikiusaaminen rapauttaa luokan yhteishenkeä .

Lähteet:

Rauli Kohvalla ja Kaisa Saarenmaa 2021. Vihapuhe, nettikiusaaminen ja häirintä koskettaa erityisesti nuoria. Tieto&Trendi asiantuntija-artikkeli (Tilastokeskus)

Plan International 2020. Free to be Online? Girls and young women´s experiences of online harassment

 

Alkuperäinen blogi on ilmestynyt 9.2.2022 ja se on julkaistu Mediataitoviikolla. Blogi on päivitetty vastaamaan MLL:n kiusaamisen vastaista teemaa Educa-messuilla.

Inka Kiuru

Inka Kiuru

Mediakasvatuksen asiantuntija

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös