Siirry sisältöön
Lapsemme-lehden kuva, EI KÄYTETÄ MUUSSA YHTEYDESSÄ.

Anna on ollut 30 kouluviikkoa kotona koronarajoitusten vuoksi

Tuusulalainen Anna Varonen, 17, on viettänyt lähes lukuvuoden lukioajastaan kotona. Mitä hänelle kuuluu nyt?

Rintamamiestalon harjakaton tuntumassa kouluviikko alkaa olla lopuillaan. Englannin tunnilla on tehty suullinen harjoitus, jonka lukiossa toista vuotta opiskeleva Anna äänitti saunassa. Rauhalliset tilat ovat viiden hengen taloudessa harvassa.

Kodin yläkertaa jakaa Annan kanssa kaksi pikkuveljeä. Eero, 15, seuraa oven toisella puolen äidinkielen tuntia läppäriltä. Vain 10-vuotias Aapo on ollut tänään lähiopetuksessa koululla. Vanhemmat hääräävät alakerrassa. Meneillään on tyypillinen päivä koronaepidemian saartamassa perheessä.

– Opiskellaan, syödään, opiskellaan, syödään, kuvaa Anna arjen kulkua.

Viikot imitoivat toisiaan. Lukiolaisen työtaakka on mittava. – Arkisin istun kahdeksasta kymmeneen tuntia omassa huoneessa. Koulupäivät ovat pitkiä, ja kotitehtävät tulevat siihen päälle, hän selittää.

Annan lukiossa koronapolitiikan sanelemaa etäopetusta on jatkunut joulukuun alusta huhtikuulle saakka. Hän laskee olleensa kesään mennessä yhteensä 30 kouluviikkoa kotona. Se on melkein puolet kahden vuoden lukiotaipaleesta.

koristeellinen
Anna on tunnollinen ja pitää siitä, että asiat ovat järjestyksessä ja tapahtuvat ajallaan.

– Minun pitäisi olla nyt Yhdysvalloissa, sanoo Anna apeana ja selaa kalenteria. – No, en ole.

Äänestä kuulee, että kärsivällisyys alkaa olla vähissä. Sinnittely kaventuneessa elintilassa on käynyt aikuistuvalle nuorelle raskaaksi. Vaihto-oppilasvuosikin on peruttu.

– Pandemian alussa rajoitukset eivät tuntuneet niin epäreiluilta, koska ne koskettivat kaikkia, Anna tuumii.

Kun yhteisen tsemppauksen jälkeen viime syksynä palattiin lähiopetukseen, aika tuntui taas kulkevan. Nyt aika matelee. Negatiiviset tunteet lisääntyivät talvella, kun komento toisen asteen etäopetukseen tuli uudelleen.

Annan mielestä lukioikäiset ovat jääneet keskustelussa muiden jalkoihin. Tuntuu, kuin heidät olisi huoletta unohdettu koteihinsa.

– Olemme kuitenkin vain pari vuotta yläkoululaisia vanhempia. Heidän kohdallaan rajoitusten riskit tunnistetaan, Anna pohtii.
Pettymykset alkoivat kasautua, kun alkuvuoden suunnitelmat lähiopetukseen paluusta eivät toteutuneetkaan. Lupaus normaalimmasta arjesta siirtyi aina vain kauemmaksi.

– Tällä hetkellä vallitsee täydellinen epäluottamus päättäjiin, Anna toteaa.

koristeellinen
Joskus alakerrasta löytyy lounasseuraa. Tänään kahvitauolle sattui Annan äiti Hanna Nuorviita.

Pienessä huoneessa on muutama neliömetri tilaa, sänky ja pöytä. Yksin oleminen turhauttaa, kun pitäisi nauttia vapaudesta ja harjoitella itsenäistymistä ikätovereiden kanssa.

Annan lukio sijaitsee Helsingissä, joten opiskelukaverit ja monet parhaista ystävistä asuvat kaukana. Viimeisestä kohtaamisesta kurssikavereiden kanssa on noin kolme viikkoa.

– En oikein tiedä, missä joidenkin kavereiden kanssa mennään, Anna sanoo harmissaan. – Tutustuminen on jäänyt kesken.

Lukioaika on äkkiä ohi, ja elinikäisiä ystävyyksiä jää solmimatta. – Onneksi on serkku, jonka kanssa vietimme hiljattain hauskan vuorokauden kahdestaan.

Pääosin 17-vuotiaan sosiaalinen piiri on rajoittunut omaan perheeseen. Toisinaan kotioloissa jurnuttaminen on rankkaa eikä yhteenotoilta voi välttyä. Väsymys lietsoo erimielisyyksiä.

– On tämä toisaalta opettanut myös kärsivällisyyttä toisia kohtaan, vaikka ei haluaisi myöntää, Anna livauttaa. Toki kaveritkin jakavat vertaistukea – jaksamisensa mukaan.

koristeellinen
Musiikki on tärkeä henkireikä. Piano-opinnot sujuvat etänä olohuoneesta.

Kun korona-aika on nakertanut nuoruudesta yli vuoden, lukiolaista huolestuttaa. Pöydän kulmalla on paksu, englanninkielinen opus, jota Anna tahkoaa koulutöiden ohella. Hänellä on suuri unelma. – Haen jatko-opintoihin Yhdysvaltaan.

Mutta tuleeko enää aikaa, jolloin elämällään voi tehdä, mitä haluaa? Riittävätkö valmiudet, jos koronatoimien seurauksena koko ikäluokan opiskelutaidot ontuvat? Epävarmuus hämärtää tulevaisuuskuvaa.

– Muistankohan enää edes, miten ihmisten kanssa pitää käyttäytyä, Anna ihmettelee ääneen.

Monet Annan tuntemat nuoret ovat menettäneet työnsä, eikä työelämästä kerry kokemusta. Nyt vaakalaudalla näyttäisi olevan koko toimintakyky.

– Ikäisteni kohdalla surettavat mielenterveysongelmat, Anna jatkaa vakavana.

Toisilla on masennusoireita, toisia ahdistaa. Toivottomuus näkyy tuttavapiirissä väsymyksenä ja passivoitumisena. Viesteihin vastaaminen venyy.

Sitkeä väsymys on myös ensi syksyn abiturientin hallitseva tunne. Mikään ei oikein kiinnosta. – Eihän tämä syksyn kirjoitustenkaan kannalta hyvältä näytä, hän miettii.

Jotkut ovat venyttäneet lukiosuunnitelmaansa neljään vuoteen parempien aikojen toivossa. Niin tekisi Annakin, jollei visio tulevaisuudesta olisi niin vahva.

koristeellinen
Lukiolaisen kalenterista löytyy merkintöjä lähinnä koulutehtävistä. Odotetut nuortenleirit ovat jääneet pitämättä.

Huhtikuun puolivälissä tunnelin päässä siintää hailakkaa valoa. Koronatartunnat ovat laskussa, ja kevään viimeisellä jaksolla on luvassa lähiopetusta yhteensä noin kolmen viikon ajan.

– Tämä on erittäin tervetullut käänne, myöntää Anna, joka odottaa kavereiden ja opettajien tapaamista.

Lähipäiviä kertyy kuitenkin verrattain vähän, eikä muutos vaikuta ratkaisevan lukiolaisten tilannetta kokonaan. Annasta tuntuu, kuin aikuiset eivät olisi ymmärtäneet jotakin. – Ärsyttää, kun meitä ei kuunnella.

Hän yrittää olla valittamatta, mutta painottaa, että positiivisen asenteen ylläpitäminen ei voi tarkoittaa vaikenemista. Jos asetelmassa on epäoikeudenmukaisuutta, siitä pitää olla oikeus kertoa.

Nyt edessä on viikonloppu, joka jatkaa arjen viitoittamaa rataa. Nuoren odotukset ovat varsin kohtuullisia. – Toivon, että pääsen ulos ja ehdin katsoa jotain kivaa Netflixistä, Anna summaa.

koristeellinen
Ulkoilu on mukavaa, mutta lähteminen takkuaa. ”Hirveä homma saada itsensä ulos”, Anna tunnustaa.

Juttu on julkaistu Lapsemme 2/2021 -lehdessä Lasten mukana -palstalla.

Sanna Seppänen

Kirjoittaja

Anna Autio

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Aiemmin Lasten mukana -palstalla julkaistuja juttuja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös