Nuorten voimakirjojen kirjoittaja Jenni Pääskysaarelle isä oli tärkeä

Juontaja-kirjailija Jenni Pääskysaaren nuoruuden haave romuttui, mutta hän loi uran, jollaisesta ei osannut edes unelmoida. Pääskysaari kannustaa suosituissa voimakirjoissaan lapsia ja nuoria löytämään vahvuutensa.

JENNI PÄÄSKYSAARI kasvoi Korson Kulomäen lähiössä Vantaalla. Alue oli uusi, keskelle metsää rakennettu vuokralähiö. Jenni sai olla kahdeksan vuotta vanhempiensa silmäterä ennen kuin pikkuveli syntyi. Äitinsä mukaan hän oli reipas, iloinen ja mukautuvainen lapsi, joka viihtyi hyvin myös itsekseen.

Kotona oli pieni ruskea kirjahylly, josta löytyi aina luettavaa. Äiti luki Jennille paljon. Välillä he köröttelivät bussilla teatteriin tai elokuviin. Oranssissa keittiössä Jenni seurasi usein vierestä, miten isä paistoi perunoita voissa tai keitti makaronivelliä. Isä oli itseoppinut taitava rumpali-kitaristi, kuunteli Deep Purplea ja Led Zeppeliniä ja ajoi motocrossia. Jenni kulki hänen mukanaan motocross-montun reunalle ja kasvoi rakastamaan moottorin pärinää ja rumpujen jytinää.

NELJÄNNELLÄ luokalla Jenni löysi näytelmäkerhon ja lumoutui täysin, ei vain teatterin maailmasta, vaan myös kerhoa ohjaavan äidinkielen opettajan persoonasta.

– Tuli heti olo, että tänne kuulun.

Jenni huomasi pitävänsä esiintymisestä, vaikka ei niinkään esillä olemisesta. Hänestä oli hienoa olla välillä lehmä, pikku prinssi tai meren valtiatar, olla mitä vaan roolin takana ja kertoa tarinaa. 14-vuotiaana hän ”luuhasi” jo kaiken vapaa-aikansa harrastajateatterissa.

Ainekirjoitus oli Jennistä aina kivaa ja helppoa. Yhdeksännellä luokalla löytyi tädin kirjahyllystä Woody Allenin Sivuvaikutuksia, jossa on absurdeja, koomisia tarinoita. Nuoren tytön pää oli räjähtää: voiko näin kirjoittaa?

– Aloin kokeilla, millaisia maailmoja kirjoittamalla saa luotua, millaisia tunteita herätettyä.

Kallion ilmaisutaidon lukiossa oli kuitenkin niin paljon kirjallisia lahjakkuuksia, että alemmuudentunne sai vallan. Jennille ei tullut mieleenkään, että hänkin voisi joskus kirjoittaa työkseen. Sitä paitsi hän halusi palavasti näyttelijäksi. Hän haki teatterikorkeakouluun monta kertaa, mutta unelma romuttui. Hetken haavoja parsittuaan hän keksi: hän hakisi opiskelemaan radiotoimittajaksi.

MEDIAURA oli hyvässä vauhdissa, kun Jenni sai suru-uutisen. Hänen isänsä oli kuollut, vain 48-vuotiaana. Oli vaikea tajuta, ettei isää äkkiä ollutkaan, että hänen, kolmikymppisen piti selvittää kuolinpesää ja valita uurnaa, kun teki mieli vain huutaa ja tuupertua maahan.

Uniin isä tuli kuitenkin usein, eikä siinä ole mitään mystistä. Isä voi yhä pulpahtaa mieleen myös tietystä musiikista tai moottoripyörän kärystä.

– Ajattelen, että kuolleet läheisemme jatkavat elämää ajatuksissamme ja arjessamme. Pilkkoessani edellispäivän keitettyjä perunoita paistettavaksi saatan muistaa isän, koska teen sen juuri samalla tavalla kuin hän.

Isänsä kuolinvuonna hän tutustui työnsä kautta Mikko Kuustoseen, josta tuli pian läheinen ystävä, miltei kuin isoveli. He huomasivat keskustelevansa paljon isyydestä, onhan Kuustonen kahden tytön isä ja Pääskysaari isän tyttö. Heidän mielestään isän merkityksestä tyttärilleen oli puhuttu aivan liian vähän. Niinpä he päättivät kirjoittaa aiheesta kirjan, Isän tyttö, tytön isä.

Pääskysaari muistaa isänsä osoittaneen välittämistä monin tavoin: isä sai hänet tuntemaan itsensä erityiseksi, rakastetuksi. Mutta sitä hän olisi toivonut, että isä olisi rohkaissut häntä ilmaisemaan kaikenlaisia tunteitaan ja mielipiteitään enemmän. Se on hänen viestinsä nykyvanhemmille: rohkaiskaa tytärtä auktoriteettien haastamiseen ja pinttyneiden asenteiden ravistelemiseen.

– Kun isät istuvat olohuoneessa ja puhuvat politiikkaa pöydän ympärillä ja äidit häärivät keittiössä, mihin tyttölapsi saa mennä? Jos tyttö änkeytyy isien porukkaan, niin millä tavalla häneen suhtaudutaan? Kuunnellaanko häntä? Jos tyttöä on rohkaistu avaamaan suunsa ja hänen mielipiteitään on pidetty arvokkaina, tuskin hänelle kovin huonosti käy elämässä.

Idean kirjoihin Tyttö sinä olet… ja Poika sinä olet… Pääskysaari sai kuunneltuaan usein, millaisia negatiivisia mantroja ihmisen mieleen voi jäädä soimaan, kun aikuinen herkällä hetkellä sanoo lapselle ikävästi. Jonkun unelma rumpalinurasta oli murskattu, ja esimerkiksi kirjailija Tuomas Kyrölle oli sanottu, ettei hänestä tulisi koskaan yhteiskuntakelpoista.

Pääskysaari halusi kirjoittaa kirjan, joka kumoaisi haitalliset iskulauseet.

– Tiedän, että meillä kasvaa paljon lapsia ja nuoria, jotka saavat kuulla joka päivä kannustavia ja rakastavia sanoja. Kirjani on tarkoitettu sellaisille, jotka eivät saa kuulla niitä tarpeeksi tai koskaan.

Suoraa palautetta lukijoilta on tullut Sinä olet… -kirjoista paljon.

– Kerran kirjamessuilla ujonoloinen tyttö tuli kysymään: ”Oletko sinä kirjoittanut tämän?”, ja kertoi lukeneensa Tyttö sinä olet… -kirjan monta kertaa. Kun kysyin miltä se tuntui, hän sanoi ”kuin joku kehuisi koko ajan”.

Lasten ja nuorten parissa kriisityötä tekevät ovat kertoneet hänelle antavansa kirjan ensimmäisenä nuorille asiakkailleen. Usein sosiaalityöntekijät ovat ostaneet sen omilla rahoillaan.

– Kirjoissa on myös osioita, joita itseni olisi ollut hyvä lukea nuorena. Aina puhutaan, että pitää olla hyvä itsetunto, mutta mistä sitä saadaan? Voiko sitä käydä ostamassa? Miten sitä valmistetaan? Kirjoittaminen muistutti myös itseäni siitä, miten tärkeää on puhua itselleen ystävällisesti.

PÄÄSKYSAAREN synnyinvuonna, 1975, Islannissa tapahtui kummia. Naiset kieltäytyivät menemästä töihin vastalauseena miesten ylivallalle päätöksenteossa. Viisi vuotta myöhemmin saarivaltio valitsi maailman ensimmäisen naispresidentin, Vigdís Finnbogadóttirin. Tällaisista pienistä ja suurista, osin unohdetuistakin maailmaa mullistaneista tapahtumista Pääskysaari halusi kertoa viimeisimmässä kirjassaan Hetki ennen kuin maailma muuttui.

– Minua ovat aina kiinnostaneet tuntemattomat tarinat tunnettujen tarinoiden takana. Kun historian kirjoihin painetaan joku tärkeä tapahtuma, minua kiinnostaa, mitä on pitänyt tapahtua ennen sitä.

Uskon, että jos kurottautuu toisia ihmisiä kohti, yhdessä voi saada uskomattomia asioita aikaiseksi.

– Historiankirjoitus on täynnä miesten tarinoita. Halusin tässä kirjassa näyttää yhteistyön voiman, sukupuoleen, etniseen taustaan ja ikään katsomatta.

NUORUUDESSA Pääskysaari imi vaikutteitta otsatukkapermanenttinsa takaa Kummeleista, KISS:istä ja Aira Samulinin tanssitunneista. Oli lama. Välillä Pääskysaari hauskuuttaakin tyttäriään kertomalla omasta nuoruudestaan.

– Kunnon naurut saa jo sillä, kun kertoo miten juuri tietynmalliset levikset piti vetää syvälle pyllyvakoon, kääntää lahkeet sileästi sisäänpäin, rutata sukat millilleen tasaisille makkaroille ja suihkuttaa otsisheittoon pullollinen hiuslakkaa.

Hänen omat tyttärensä varttuvat nyt Snapchatin, Tiktokin, koronaviruspandemian ja ilmastokriisin aikana.

– Väittäisin, että tulevaisuus pelottaa nyt meitä aikuisia vielä enemmän kuin aikaisemmin. Totta kai asioista pitää puhua, mutta miten pitäisi pelon ja huolen pois katseestaan? Lapset ja nuoret joutuvat elämään ilmastonmuutoksen seurausten kanssa, epävakaassa maailmantilanteessa, perheen taloudellisten huolten ja jaksamisongelmien keskellä, mutta heidän on kuitenkin löydettävä elämän mielekkyys tämän keskellä. Aikuisen tehtävä on uskoa lapseensa, valaa häneen toivoa.

Pääskysaari itse aikoo kulkea nyt korvat ja silmät auki ja muistikirja laukussa, sillä seuraavan kirjan aihe voi pulpahtaa mistä tahansa. Silloin on aika taas kirjoittaa.


Kuka hän on?

JENNI PÄÄSKYSAARI

  • Kirjailija, televisiojuontaja, käsikirjoittaja, tuottaja.
  • Syntynyt 1975 Vantaalla.
  • Perheeseen kuuluu aviomies Henkka Hyppönen ja kolme tytärtä.
  • Kirjoittanut voimakirjoja lapsille ja nuorille sekä kolme tietokirjaa: Isän tyttö, tytön isä yhdessä Mikko Kuustosen kanssa (Otava, 2016), Elämän A ja Ö yhdessä Arno Kotron kanssa (Otava, 2017) ja Hetki ennen kuin maailma muuttui (Otava, 2019).
  • Kirjailijakeskustelusarja Pääskysaari ja Suomen parhaat (2020) kuunneltavissa äänikirjapalveluissa. Mukana mm. Kari Hotakainen, Paula Noronen ja Kjell Westö.
  • Juontaa ja käsikirjoittaa Pitääkö olla huolissaan -sarjaa.
  • Harrastaa tanssia, laitepilatesta ja lukemista.

Juttu on julkaistu Lapsemme 1/2021 -lehdessä Vieraana-palstalla.

Tuija Siljamäki

Kirjoittaja

Jani Laukkanen

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Aiemmin Vieraana-sarjassa julkaistuja juttuja

Kommentit

  1. Moi.
    En tiedä muistatko minua.
    Oltiin Korson yläasteella samaan aikaan. Olin vuotta vanhempi sinua.
    Olin ysi ja kymppiluokan. Sain stipendin, koska ka oli 8.4. Ja äidinkieli 9 ja 10. 🙈
    Muistan kuinka nolasin itseni tupakkapaikalla, kun kuittailin sinulle syntymämerkistäsi kaulassasi. 😔
    Tiedän myös Saaran, mutta en tiennyt että hän on sinua satuttanut. Olisin puuttunut asiaan.
    Saara, Susanna, Saila ym…
    Minä.. En ikinä satuttanut ketään, halusin olla vaan hyvä tyttö. Ja pärjätä.
    Pärjäsinkin. Minulla on 2 lasta, Sormusen Tonin kanssa. Jos muistat . 😀
    Poika valmistui logistiikkainsinööriksi tytär opiskelee yliopistossa tietotekniikkaa. 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.