Vapaaehtoinen ryhmänohjaaja auttaa eläytymään toisen mielenliikkeisiin

Jututtamossa pohditaan vanhemmuuden haasteita ja ilonhetkiä. Kun kuulee toisten kokemuksia, oma näkövinkkeli avartuu.

Vanhemmuudessa tulee eteen jatkuvasti uusia ja välillä hämmentäviäkin tilanteita. Vertaistuki auttaa usein eteenpäin. Joskus yhden askeleen, joskus isonkin loikan.

Yhteisöpedagogi Jenni Hanka on ehtinyt tehdä MLL:n Evijärven piirissä yhtä ja toista, ja nyt Hangalla on taskussaan myös Jututtamo-ohjaajan koulutus, jonka oppeja hän on päässyt toteuttamaan ilman odottelua.

– Kävin ohjaajaparini Heidi Luoma-ahon kanssa koulutuksen keväällä ja olemme rakentamassa meille Evijärvelle tätä uutta toimintaa, Hanka kertoo.

Uusia näkökulmia

Evijärvellä kohderyhmänä ovat nuorten vanhemmat. Kokoontumisia on suunniteltu järjestettävän kerran lukukaudessa, yksi keväällä ja yksi syksyllä.

– Ensimmäinen Jututtamo oli viime keväänä koulun loppumisen korvalla teemalla nuori vapaa-aikana ja kotona. Mukaan voivat vapaasti tulla kaikki vanhemmat, jotka kokevat, että perheessä on nuoria, oli lapsen ikä mikä tahansa. Kokoonnumme nuorisotilassa, joten näin paikka tulee vanhemmillekin tutuksi.

Nimensä mukaisesti Jututtamo on paikka, jossa ohjaaja jututtaa vanhempia ja pyrkii esittämään kysymyksiä, jotka saavat vanhempia jakamaan kokemuksiaan.

– Täsmäohjeita Jututtamossa ei jaeta, vaan tärkeää on mahdollisuus kertoa omista kokemuksista ja pohtia niitä yhdessä muiden vanhempien kanssa. Tarkoituksena on avata erilaisia näkökulmia, Jenni Hanka kuvaa.

Kurkistus kiukun taakse

Yksi Jututtamon ajatuksista on miettiä sitä, mitä lapsen kulloisenkin käytöksen takana on. Ei siis esimerkiksi tuijoteta vain kotiintuloajoista lipeämistä, vaan koetetaan kurkistaa lapsen mielenliikkeisiin. Pyritään katsomaan käytöksen taakse, syvemmälle.

– Jokin tilanne voi olla yhdessä perheessä uusi, mutta toisessa perheessä jo monesti koettu. Kokemuksia jakamalla saa toisaalta tietoa, mutta myös uutta perspektiiviä omaan tilanteeseensa.

Elämä lasten kanssa ei ole pelkkää ongelmasta toiseen raahautumista, sekin pidetään mielessä.

– Tilanteet ovat moninaisia ja keskusteluissa pyritään nostamaan esille myös hyviä hetkiä. Hankalassakaan tilanteessa ei kaikki ole välttämättä mennyt pieleen.

Tiimityössä on voimaa

Hanka pitää ehdottomana etuna sitä, että Jututtamoa saa ohjata parin kanssa.

– Parituntinen Jututtamo täytyy suunnitella huolella. Silloin on eduksi, että tekijöitä on kaksi. Myös kokoontumisessa voi syntyä uusia ajatuksia ja kysymyksiä, kun työskennellään kaksin. Yhdessä voi myös purkaa ja jakaa kokemukset.

Jututtamon myötä Jenni Hanka on löytänyt uusia eväitä elämään oman 3-vuotiaansa kanssa.

– Olen oppinut, että lapsen käytöksen taakse katsominen vaatii tietoista harjoittelua. Lapsen kokemukset, ajatukset ja tunteet voivat olla melkoisen kaukana vanhemman näkökulmasta. Lapsen käyttäytymisen pohtiminen ja erilaisten vaihtoehtojen tiedostaminen käyttäytymisen taustalla auttavat ymmärtämään lasta. Tämä ei kuitenkaan aina tarkoita, että arjen tilanteista selviytyisi kompuroimatta. Mutta se on auttanut jo nyt keskustelua paljon puhuvan pojan kanssa ja lisännyt vuorovaikutusta.


Oivallukseni

  • Tiimityö on antoisaa. On hyvä, että työtä voi pohtia ja jakaa toisen kanssa.
  • Jututtamon kiireettömyys syntyy hyvästä suunnittelusta.
  • Keskustellen löytyy vaihtoehtoja ja näkökulmia.

Jututtamon ohjaajat vetävät vanhempainryhmiä, joissa keskustellaan vanhemmuudesta ja lapsiperheiden arjesta. Ohjaajat auttavat kysymyksillään vanhempia pohtimaan asioita erityisesti lasten näkökulmasta. ”Jutututtaminen” pohjautuu mentalisaatioon – kykyyn ymmärtää omia reaktioita ja eläytyä toisen mieleen. Tehtävään saa koulutuksen ja tukea. Kysy lisää lähimmästä piiristä.

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 4/2019 -lehdessä Vapaaehtoinen-palstalla.

Merja Räty

Kirjoittaja

Päivi Karjalainen

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Aiempia Lapsemme-artikkeleita vapaaehtoisuudesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.