Vapaaehtoinen perhekummi
MLL:n perhekummina annat omaa aikaasi ja tukeasi sitä tarvitsevalle perheelle. Perhekummiksi voivat ryhtyä tavalliset luotettavat aikuiset, ja tehtävässä toimitaan omana itsenä, omia kokemuksia ja persoonaa hyödyntäen.
Perhekummeja etsivät tavalliset lapsiperheet, jotka kaipaavat arkeensa lisätukea – ehkä tukiverkosto on ohentunut, elämäntilanne muuttunut tai vanhempi kaipaa rinnalleen kuuntelijaa ja kannustajaa.
Perhekummit kulkevat lapsiperheen rinnalla tyypillisesti yhden vuoden ajan. Kummi tapaa perhettä tavallisesti joka toinen viikko, muutaman tunnin kerrallaan.
Yhdessä tehdään kumpaakin osapuolta kiinnostavia asioita, esimerkiksi leivotaan tai retkeillään. Perhekummi kuuntelee ja keskustelee vanhemman tai vanhempien kanssa arkisten touhujen parissa esimerkiksi vaunulenkillä, puistossa tai ruokakaupassa. Perhekummi ei ole lasten- tai kodinhoitaja.
Joillakin alueilla perhekummiksi voi lähteä myös perheenä. Ystäväperhetoiminnassa kaksi lapsiperhettä viettävät aikaa yhdessä, jakavat arkea ja saavat vertaistukea.
Kuka sopii perhekummiksi?
Perhekummiksi voivat ryhtyä tavalliset luotettavat aikuiset, jotka haluavat antaa aikaansa ja tukea sitä tarvitsevalle perheelle.
Vapaaehtoiset perhekummit haastatellaan, he osallistuvat koulutukseen ja heiltä pyydetään rikosrekisteriote.
Perhekummin tulee sitoutua toimintaan vähintään vuodeksi.
Miten perhekummiksi pääsee?
Jos olet kiinnostunut toimimaan perhekummina, ota yhteyttä alueellasi toimivaan piiriin tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi. Voit myös selata tulevia koulutuksia osoitteessa olettarkea.fi.
Mitä perhekummi tekee?
Perhekummi tarjoaa lapsiperheelle tukea ja seuraa arjen keskellä vuoden ajan. Hän tapaa perheen noin joka toinen viikko ja viettää heidän kanssaan aikaa esimerkiksi leipoen, ulkoillen tai jutustellen vaunulenkin lomassa.
Perhekummi kuuntelee ja tukee etenkin vanhempaa, mutta ei ole lasten- tai kodinhoitaja.
Perhekummi kulkee rinnalla ja jakaa arjen hetkiä. Lue lisää siitä, miten voit saada perheellesi MLL:n perhekummin.