"Tuleeko sieltä hirviöistä kauhein?" – siskokset kalassa

Berta, Greta ja Frida Hassel harrastavat vetouistelua yhdessä isänsä ja setänsä kanssa Kokkolan edustalla Pohjanlahdella.

9-vuotiasta Fridaa hieman jännittää, 8-vuotias Greta on odottavalla kannalla ja 6-vuotias Berta on innoissaan. Kokkolalaiset Hasselin siskokset ovat lähdössä isänsä Jukan ja setänsä Juhan kanssa vetouistelemaan pitkästä aikaa.

Koska pian on jo ilta, Hasselit suuntaavat Kokkolan sataman edustalle meritaimenjahtiin vain pariksi tunniksi. Päiväreissuilla vierähtää tunteja, kisoissa vähintään kymmenen.

– Bertalla on isoin innostus, Frida määrittelee.

– Berta viihtyy kisoissakin, isä vahvistaa.

koristeellinen
Meritaimen haavissa! Hasselit vetouistelevat Kokkolan saaristossa, Trullevista Öjaan ulottuvalla merialueella.

Eväät ja lämmintä mukaan

Pitkille reissuille siskokset ottavat mukaan pitkähihaista ja -lahkeista. Auringolta suojaudutaan lippiksellä ja aurinkolaseilla. Veneessä käytännölliset ovat kevyet kengät. Tennarit eivät luista.

– Lukemista, väritysvihkoja ja silleen, Frida ottaa mukaan myös ajanvietettä.

– Eväänä on yleensä leipää, Greta jatkaa.

– Ja herkkuja te otatte mukaan, isä lisää.

Varmuudeksi Gretalla on ranteissaan apteekista ostettu ranneke, jossa on muovinen kuula. Se painaa akupunktiopisteitä.

– Ettei tule huono olo, Greta selittää.

Yllä ovat aina painonmukaiset pelastusliivit, ja isä kertoo myös tytärtensä uimataidosta. Tärkeä turvallisuusväline on myös veneen meri-VHF-puhelin.

koristeellinen
Merellä väsymys ottaa helposti vallan. Hytissä Greta, Frida ja Berta huilaavat ja usein myös nukkuvat.

Meri jää mieleen

– Pomputus tuntuu hauskalta, Frida kokee matkalla apajille.

Hytissä siskosten seurana pörrää paarma.

– Hytti vai juusto, Berta jutustelee niitä näitä ajankulukseen.

– Kyllä täällä nukutaankin, Frida kertoo.

– Hyvää yötä, toivottaa Berta.

Vielä ei kuitenkaan ole nokosten aika.

– Suosikkikalani on ahven, Greta vaihtaa aihetta. Frida on samaa mieltä. Ahventa perhe kalastaa yleensä virvelillä, mutta myös uistellen ja talvisin pilkillä.

Merellä on Fridan mielestä kivaa, koska sitä voi vain katsoa ihaillen. Myös auringonlaskut ovat vaikuttavia.

– Merellä on rauhallista, Greta arvostaa.

– Nyt ruvetaan kalastamaan! isä kutsuu.

– Jee, huutaa Berta.

koristeellinen
Hyrräkelan suorituskyky riittää kaikille kaloille. Siimamittari kertoo tarkasti vieheen etäisyyden veneestä.

Pyyntiä monella vavalla

Siskokset saavat kukin valita vaapun. Juhan opastuksella Berta haluaa myös auttaa niiden kiinnityksessä siiman päähän ja pikkuplaanareiden kiinnityksessä siimaan. Plaanarit ohjaavat siimoja pysymään vedessä vierekkäin, etteivät ne mene sekaisin.

Siimaa lasketaan jopa 30 metrin päähän veneestä, lähimmät veneen tuntumaan takilaan. Vavat nostetaan pidikkeisiin veneen katolle.

Greta tutkii karttaplotteria ruorin vieressä. Tekninen laite kertoo veden syvyydestä, matalikoista ja meriliikenteen väylistä.

Kun kaikki aiotut vaaput on laskettu, veneen ympärillä on pyynnissä 13 vapaa. Määrä on porukan onnenluku.

– Mitä pitikään huutaa, kun uistimet on laskettu? isä muistuttaa.

– Kälä, kälä, kälä!

koristeellinen
Berta on osallistunut aikuisten vetouistelu-kisojen yhteydessä Lapsi mukaan kalaan -tempauksiin, jossa hänet on palkittu kalastusvälineillä.

Kärsivällisyyttä oppimassa

Sitten varrotaan ja varrotaan.

– Milloin lähdetään takaisin kotiin, kysyy Frida.

– Miljoonan tunnin kuluttua, arvioi Greta.

– Kuuleeko kukaan, kuuleeko laiva, Berta puhuu leikisti radiopuhelimeen.

Isä ajattelee, että kalastaessa tyttäret oppivat kärsivällisyyttä. Hän toivoo heidän oppivan myös rakastamaan merta.

Retkillä Greta on havainnut merellä ainakin lokkeja ja muiden veneitä.

– Minä olen nähnyt hylkeen, merihirviön ja delfiinin, Berta on varma.

Samassa nappaa.

– Vai tuleeko sieltä hirviöistä kauhein, Berta arvuuttelee.

– Se oli mörkö, putsasimme merta. Koskaan ei tiedä mitä saa, Juha sanoo irrottaessaan vesikasvustoa vaapusta.

koristeellinen
Retkellä apuopettajana on tyttöjen Juha-setä. Harrastaessa tärkeää on, että on hauskaa ja syödään eväitä. Innostusta ruokkii myös saalis.

Yhtäkkiä tunnelma sähköistyy.

– Nyt on iso kala, hyvä taimen! aikuiset huudahtavat.

– Jos se on noin voimakas, se on kalkkunakala, Berta tuumii, kun isä kytkee automaattiohjauksen, nappaa haavin ja rientää veljen avuksi perätuhdolle.

– Isi, pelottaa, minne menet, Berta seuraa.

– Isi on tehnyt tuota ennenkin, Frida muistuttaa.

Kala on istutettu meritaimen, jota saa pyytää. Sillä on leikattu rasvaevä. Alamitta on yli sallitun 50 sentin. Tainnutettu vonkale laitetaan meriveteen sumppuun.

– Ootko sä turvassa siellä, Berta juttelee ja sanailee: – Sitten sä et enää näe ketään paitsi meidän mahan.

Kalasta onnelliset kopsauttavat vielä rystysiä yhteen ja huudahtavat ”hop!”.

Jännittävin on ohi. Laineet lyövät ja moottorit puksuttavat, lastenohjelmakin puhelimessa unettaa: Berta nukahtaa. Tohkeissaan retkiseura herättää hänet vielä pari kertaa, mutta kalat pääsevät karkuun.

Juttu on julkaistu Lapsemme 3/2021 -lehdessä Lasten mukana -palstalla.

Anne Saarikettu

Kirjoittaja

Ulla Nikula

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Aiemmin Lasten mukana -palstalla julkaistuja juttuja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.