Siirry sisältöön

Kiusaamisen vastaisen työn tukeminen

MLL tekee työtä kiusaamisen ehkäisemiseksi päiväkodeissa, peruskouluissa, toisen asteen oppilaitoksissa, harrastustoiminnassa sekä digitaalisissa ympäristöissä. MLL:n kiusaamisen vastaisen työn tavoitteena on lasten ja nuorten kaverisuhteiden ja ryhmässä toimimisen taitojen tukeminen. Erityisenä painopisteenä on lasten ja nuorten oma toiminta kiusaamisen ehkäisemiseksi.

  • Kiusaaminen on tekoja, joilla pyritään vahingoittamaan tai loukkaamaan toista. Esimerkiksi tönimistä, lyömistä, haukkumista, yksin jättämistä tai ilkeitä puheita toisen selän takana.
  • Kiusaaminen on ryhmäilmiö. Jokaisella silminnäkijällä on ratkaiseva rooli siinä, pääseekö kiusaaminen jatkumaan vai ei.
  • Kiusaamista tapahtuu kaikenikäisten joukossa.

Kiusaamisen mahdollistaa ilmapiiri, jossa sallitaan muiden loukkaaminen tai toista halventava puhetapa. Siksi kiusaamista ehkäistään tukemalla koko ryhmän tai yhteisön hyvää ilmapiiriä. On tärkeää kertoa lapsille ja aikuisille siitä, mitä kiusaaminen on, mitä seurauksia sillä on ja miten siihen voi puuttua. Yhteisöissä on tärkeää sopia siitä, miten hyväksyvää ilmapiiriä rakennetaan ja miten puututaan kiusaamiseen.

Kokemus koulussa tai ryhmässä viihtymisestä on monen tekijän summa. Hyvinvointia voidaan lisätä muun muassa osallisuuden keinoin – jakamalla lapsille ja nuorille vastuuta sekä rohkaisemalla heitä ideoimaan, toteuttamaan ja arvioimaan itse toimintaa.

Aikuiset voivat vaikuttaa lasten ja nuorten keskinäisiin suhteisiin. Taitavat ryhmänohjaajat rakentavat ryhmään hyväksyvän ilmapiirin, jolloin jokainen voi olla oma itsensä ja tuntea kuuluvansa ryhmään. Osaava ryhmänohjaaja ottaa lasten ja nuorten kanssa puheeksi kiusaamisen seuraukset. Sen, miten ryhmästä poissuljetun elämästä katoaa ilo ja miten kiusaaminen on väkivaltaa, joka jättää pysyviä jälkiä kiusatuksi tulleen ja kiusaajan elämään.

  • tarjoamaan tukea kiusaamista kokeneille lapsille ja nuorille
  • auttamaan yhteisöjä rakentamaan ryhmiin turvallista ilmapiiriä ja kiusaamisen puuttumisen käytäntöjä
  • tukemaan nuorten omaehtoisia, myönteisen ilmapiirin rakentamiseen tähtääviä projekteja
  • mahdollisuuden olla mukana työssä, joka aidosti muuttaa maailmaa.
  • näkyvyyttä tärkeän asian tukijana sekä lasten ja nuorten puolustajana.
  • MLL:n vahvan brändin ja kiusaamisen vastaisen työn, osallisuuden edistämisen ja turvallisen ryhmän rakentamisen asiantuntemuksen yrityksen oman viestinnän työkaluksi.

MLL:n kiusaamisen vastainen työ

Ota yhteyttä

Tiina Vienanlinna

Varainhankintapäällikkö

tiina.vienanlinna(at)mll.fi
050 472 2445

Oliko tästä sivusta sinulle hyötyä?

Takaisin ylös