Siirry sisältöön
Lapsemme-lehden kuva, EI KÄYTETÄ MUUSSA YHTEYDESSÄ.

Lemmikki on parhaimmillaan perheen yhteinen juttu

Lemmikkieläin tarvitsee hoivaa, tekemistä ja yhteistä aikaa.

Miettikää, minkälainen lemmikki sopii perheen arkeen. Nyrkkisääntö on, että lemmikille pitää omistaa vuorokaudestaan tunteja, vaatimattomimmillekin vähintään kaksi. Sisätiloissa viihtyvälle kissa on hyvä ratkaisu, kunhan muistaa, että kissa ei ole helppo koira: jos kissa ei esimerkiksi pääse toteuttamaan saalistusviettiään ulos, täytyy omistajan keksiä sille saalistusleikkejä.

Koiran omistajan pitää olla säänkestävä, sillä ulos pitää lähteä säällä kuin säällä. Tutustu siihen, mihin eri rotuja on alun perin käytetty. Metsästyskoira lähtee herkästi taluttajan käsistä, jos pusikossa vilahtaa jänis ja laumanvartija suhtautuu epäluuloisesti kotiin tuleviin vieraisiin.

Turkin laatukin on hyvä ottaa huomioon, sillä joitakin koiria pitää pestä viikoittain tai kammata päivittäin.

Kun jokin rotu alkaa kiinnostaa, kannattaa tutustua ihmisiin, joilla on itseä kiinnostavan rodun koira. Facebook-ryhmissä voi kysellä aiheesta ja tehdä esimerkiksi Kennelliiton sivuilta löytyvä koiranhankkijan testi.

Lapsi voi luvata, että hoitaa, ulkoiluttaa ja tekee mitä vain, jos perheeseen hankitaan lemmikki. Vanhemman on silti hyvä ottaa huomioon se, että jos lapsen motivaatio loppuu, aikuisen ei voi loppua.

Lapsi on viisasta ottaa alusta alkaen mukaan suunnitteluun. Voi miettiä, mikä olisi sopiva rotu, mikä nimi annetaan ja mitä lemmikin kanssa tehtäisiin yhdessä. Kun lemmikki nähdään alusta asti rakastettuna perheenjäsenenä, kasvaa kiintymys ja vastuu. Yhdessä tekemällä lapsi oppii, että eläimellä on omat tarpeensa ja että hyvinvoivan lemmikin kanssa on mukavampi olla.

Lapset voi mainiosti ottaa mukaan myös lemmikin opettamiseen, sillä lemmikin oppiminen on onnistumisen kokemus myös lapselle.

Lainakoira tai koirakaveri on hyvä vaihtoehto, jos oman hankkiminen ei ole mahdollista tai jos vielä harkitsee omaa koiraa. Esimerkiksi Facebookin kautta voi löytää ylimääräistä ulkoiluttajaa kaipaavia koiranomistajia.

Lapselle kannattaa opettaa koiran kielen perusasioita: koiraa kohti ei juosta, ei halata eikä kosketa ilman omistajan lupaa. Lainakoiraan tutustutaan vähitellen, käydään vaikka kylässä rapsuttelemassa, sitten lähdetään pienelle lenkille, sitten pidemmälle ja lopulta koira voi tulla ehkä yökylään. Koiraan tutustuminen on kaverisuhteen rakentamista.

Lapset haluavat tehdä asioita yhdessä vanhempiensa kanssa, siksi on mutkatonta ottaa lapsi mukaan lemmikin hoitamiseen. Jo perustaitojen opettamista voidaan tehdä yhdessä, esimerkiksi koiran totuttaminen hihnaan ja vierellä kulkemiseen, liikkumiseen bussissa ja kaupungilla.

Rotukoirayhdistyksistä löytyy tavallisesti paljon erilaisia tapahtumia, joihin lapsetkin voivat osallistua. Joillakin paikkakunnilla on myös koirakerhoja lapsille. Koirakoulutuspalveluita kannattaa myös harkita.

Lemmikin kasvua ja kehitystä on antoisaa seurata ja lemmikkien kautta lapsi oppii myös tunnistamaan omia tunteitaan. Ja tärkein juttu on tietenkin ajan antaminen lapselle ja lemmikille. Yhteinen arki riittää pitkälle.

Jos yllättäen tulee tilanne, jolloin lemmikistä on luovuttava, on sille löydettävä paras mahdollinen koti. Silloin on syytä varautua siihen, että kodin löytymiseen kuluu aikaa, sillä mahdolliset uudet omistajaehdokkaat pitää haastatella.

Apua voi etsiä Facebookin lemmikkien kodinvaihtajat -ryhmistä ja eläinsuojeluyhdistyksistä. Koiranomistaja voi varautua ennakolta yllättäviin tilanteisiin valitsemalla hyvän kasvattajan tai vastuullisen rescue-yhdistyksen. Kasvattaja voi esimerkiksi ottaa koiran takaisin tai auttaa kodin etsimisessä. Rotukoiraharrastajilla on omia kodinvaihtokanavia.

Lapsille pitää olla asiassa rehellinen ja antaa heidän surra. Jos on löydetty hyvä koti, voi olla mahdollista, että lemmikkiin voi edelleen pitää yhteyttä ja vaikka tarjota väliaikaista hoitoa.

Vinkit lemmikin hankintaan antoi Suomen eläinsuojelun (SEY) vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist.

Juttu on julkaistu Lapsemme-lehdessä 2/2021.

Merja Räty

Kirjoittaja

Adrianna Calvo / Pexels

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Lisätietoa

Lapsemme-lehden vinkkipalstalla aiemmin julkaistuja juttuja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös