Siirry sisältöön

Ketterä 100-vuotias tuki perheitä pandemian keskellä

Vuonna 2020 MLL täytti 100 vuotta ja koronapandemia muutti arjen Suomessa. Vaikka liiton juhlia ei voitukaan järjestää suunnitelmien mukaan, tärkein toteutui; tuki lapsille, nuorille ja lapsiperheille ei katkennut vaan eli uusissa olosuhteissa. Tervetuloa tutustumaan Mannerheimin Lastensuojeluliittoon, 26 000 vapaaehtoiseemme ja siihen, mitä yhdessä teimme lasten hyväksi vuonna 2020.


MLL:n pääsihteeri Milla Kalliomaa hymyilee karusellin edessä Linnanmäellä.

Päivääkään ei ole vuoden aikana kulunut, ettei olisi puhuttu koronasta.

Ehkä turhan vähän siinä on kuulunut kiitosta siitä, miten hienosti olemme yhdessä selvinneet poikkeusajasta tähän saakka. On selvitty, koska kodeissa, päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla on venytty. Suomessa on erilaisissa yhteisöissä valtava määrä sosiaalista pääomaa, joka toimii tärkeänä puskurina poikkeusoloissa.

MLL:n tärkeä viesti tämän erikoisen vuoden aikana on ollut se, että tässäkin kriisissä kovimmilla ovat olleet ne, joilla on muutenkin vaikeuksia. Sitä emme saa unohtaa kriisistä selviytymisessä.

Kiitos kaikille MLL:n vapaaehtoisille, tukijoille ja työntekijöille, saimme yhdessä paljon aikaan myös viime vuonna. Se on vaatinut uudenlaisia tekemisen tapoja ja paljon ruutuaikaa. On ollut upeaa nähdä, miten ihmiset ovat olleet valmiina auttamaan ja tukemaan työtämme!  

Milla Kalliomaa, pääsihteeri

Hymyileviä aikuisia ja lapsia maalaa vesiväreillä pöydän ääressä MLL:n perhekahvilassa.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on kansalaisjärjestö, jonka työ on mahdollista vapaaehtoisten, jäsenten ja lahjoittajien tuella. Me kaikki yhdessä, me olemme MLL!

Sinisiä, keltaisia ja vihreitä päällekkäisiä muotoja, joiden päällä lukee seuraavat teksti: 546 paikallista yhdistystä, toimintaa lähes jokaisessa Manner-Suomen kunnassa. 12 000 vapaaehtoista yhdistyksissä, joita tukee 10 piiriä ja keskusjärjestö.


Prinsessapukuinen tyttö ja kaksi pientä poikaa juoksevat ulkona nurmikolla.

MLL:n yhdistysten tapaamisiin perustuva toiminta hiljeni maaliskuussa, mutta löysi nopeasti uusia uomia.

Poikkeusolot sulkivat keväällä perhekahviloiden ja kerhojen ovet. Tartuimme nopeasti toimeen ja käynnistimme etäperhekahviloita, jotta vanhemmat pystyivät keskustelemaan muiden vertaisten kanssa arjen tuomista haasteista. Tarjosimme myös perheille maksuttoman nettimuskarin ja pienille etäkoululaisille lähdettiin kokeilemaan läksykummitoimintaa. Jaoimme verkossa ruoka- ja askarteluvinkkejä ja ulos rakennettiin rastiratoja. Monilla perheillä taloudelliset tilanteet heikkenivät ja useilla paikkakunnilla tartuimme toimeen ja  käynnistimme ruoka-avun jakamisen yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Perhekeskustoiminnan päällikkö Tarja Satuli-Kukkonen

MLL jakoi hätäapuna ruokaa piiriensä kautta lapsiperheille yli 50 000 eurolla. Ruoka-apua jaettiin myös osana Itlan Lapselle lounas -kampanjaa, jossa 1 784 perhettä sai viikon ruokalaatikon MLL:n kautta ja perinteikkäässä Hyvä joulumieli -kampanjassa, jossa 50 euron arvoisia ruokalahjakortteja jaettiin 25 000 kappaletta jouluksi.

Koronaepidemian seurauksiin lapsille ja perheille pystyttiin vaikuttamaan korkealla tasolla. MLL:n asiantuntija Esa Iivonen toimi STM:n asettamaan lasten, nuorten ja perheiden asioita käsittelevän koronatyöryhmän puheenjohtajana. Työryhmän raportit julkaistiin kesäkuussa 2020 ja tammikuussa 2021.

Autetaan yhdessä -keräys järjestettiin perheiden tukemiseen koronapandemian aikana. Keräystuotto ohjattiin MLL:n Lasten ja nuorten puhelimelle ja chatille sekä pikaisesti organisoituihin kesäkerhoihin, jotka auttoivat perheiden lomajärjestelyjä poikkeusvuonna.

Koronakeväänä 2020 MLL:n Facebookissa julkaistu kuva, jossa on sinisten päällekäisten muotojen päällä teksti: Ruuhkauta, kuormita, kysele meiltä. Koronakeväänä 2020 MLL:n Facebookissa julkaistu kuva, jossa on sinisten päällekäisten muotojen päällä teksti: Ei mitään tekemistä? Meillä on. Koronakeväänä 2020 MLL:n Facebookissa julkaistu kuva, jossa on sinisten päällekäisten muotojen päällä teksti: Sääkartalla tunnemyrskyä. Koronakeväänä 2020 MLL:n Facebookissa julkaistu kuva, jossa on sinisten päällekäisten muotojen päällä teksti: 7 vinkkiä perheiden arkeen.

MLL:n someviestintä koronasulun aikana keväällä 2020 kannusti ja tuki uudessa tilanteessa olevia vanhempia.

Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin sekä Vanhempainpuhelimen ja chatin tuhannet yhteydenottajat eivät kokeneet palvelussa katkoksia, vaikka toiminta jouduttiin organisoimaan täysin uudestaan. Vanhempien palveluissa vastattiin ennätysmäärään yhteydenottoja.

Vuoden suosituimpia sisältöä Vanhempainnetissa oli ”Lapset puhuvat koronasta, mitä aikuinen voi tehdä”. Teksti käännettiin 10 lapsiperheiden yleisimmin puhumalle kielelle Suomessa.

Miten puhua koronasta lapsen kanssa?


Seitsemän hymyilevää vapaaehtoista, jotka seisovat talon edustalla. Heillä on päällään turkoosit Lapset ensin -T-paidat.

Poikkeusvuonna MLL:n vapaaehtoiset osoittivat kekseliäisyyttä ja venymistä. Vaikka vuosi haastoi vapaaehtoistoimijaa ja ihmisten jaksamista, moni käänsi tilanteen edukseen. Perhekahvilat kokeilivat verkkotreffejä ja ulkotoimintaa, tukihenkilöt tapasivat ulkona ja verkossa epidemiatilanteen mukaan. Myös vapaaehtoisten koulutus siirtyi verkkoon. Kun monella vapautui aikaa arjesta enemmänkin kuin olisi halunut, verkkokoulutuksiin oli yllättävän paljon tulijoita.

Vihreällä taustalla pyöreä kuvakehys. Kuvassa juttelee kaksi naista, toisella on sylissään taapero. Taapero etualalla. Kuvassa lukee 664 perhekummia. Keltaisella taustalla pyöreä kuvakehys. Kuvassa kaksi tyttöä hyppii twist-narua. Aikuinen on taustalla. Kuvassa lukee 406 lapsen tai nuoren kaveria. Beigellä taustalla pyöreä kuvakehys. Kuvassa hymyilee kaksi naista, toisella on sylissään taapero. Kuvassa lukee 1020 maahanmuuttajaäidin ystävää. Sinisellä taustalla pyöreä kuvakehys. Kuvassa vaari lukee lapsille kirjaa. Kuvassa lukee 889 lukumummia ja -vaaria. Keltaisella taustalla pyöreä kuvakehys. Kuvassa kylämummo leikkii lattialla tytön kanssa. Kuvassa lukee 367 kylämummoa ja -vaaria. Vihreällä taustalla pyöreä kuvakehys. Kuvassa hymyilevä nainen, joka pitää käsissään keltaista liinaa. Kuvassa lukee 12 000 yhdistysten vapaaehtoista.Sinisellä taustalla pyöreä kuvakehys. Kuvassa kaksi hymyilevää tukioppilasta. Kuvassa lukee 11 000 tukioppilasta. Beigellä taustalla pyöreä kuvakehys. Kuvassa auttavien puhelinten päivystäjä tietokoneen ääressä. Kuvassa lukee 270 auttavien puhelinten ja chatin päivystäjää.

Oli mukava tuntea itsensä jollain tavalla tärkeäksi osaksi perheen arkea.

Oli hienoa nähdä, miten lasten luottamus minua kohtaan kasvoi perhekummisuhteen aikana. Lasten iloinen vastaanotto oli myös mahtavaa. Kävimme paljon eri puistoissa leikkimässä sekä kirjastossa. En usko, että perheen äiti olisi jaksanut lähteä yksin arki-iltana ko. paikkoihin kovin usein.

Palautteita perhekummeilta

Parasta ehdottomasti se, että olemme oikeasti muodostaneet ystävyyssuhteen joka toivottavasti jatkuu vielä pitkälle. Jo aika pian suhteen alkamisesta en enää edes muistanut että olemme tutustuneet MLL:n kautta. Uuteen kulttuuriin tutustuminen ja uusien ihmisten saaminen elämään on antanut kyllä paljon sekä minulle että lapsilleni.

Palaute maahanmuuttajaäidin ystävältä

Hyvin johdetussa vapaaehtoistyössä viihdytään. MLL:n paikallisissa yhdistyksissä toimii 12 000 vapaaehtoista, joiden työtä johtaa yhdistyksen hallitus, etunenässä puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Vapaaehtoistyön johtamiskoulutus järjestettiin yhdistysten vastuuhenkilöille kuudennen kerran ja koulutuskokonaisuus uudistettiin. Vuoden 2020 koulutuksen käyneistä 93 prosenttia kertoi heidän osaamisensa MLL:n strategiasta, arvoista ja johtamisfilosofiasta vahvistuneen. Yhdeksän kymmenestä kokee olevansa entistä vahvemmin osa MLL:n koko yhteisöä.

Olen viiden vuoden aikana puheenjohtajana toimiessani oppinut toisista ihmisistä ja yhdessä tekemisestä paljon enemmän, kuin mitä olen viiden vuoden aikana oppinut työelämässä.

MLL:n paikallinen toiminta lisää niin sitä toteuttavien vapaaehtoisten kuin oman kotiseudun lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. Vapaaehtoiset haluavat vaikuttaa oman yhteisönsä asioihin.

Sinisiä, keltaisia ja vihreitä päällekkäisiä muotoja, joiden päällä lukee seuraavat teksti: Mitä sait vapaaehtoistyöstä MLL:ssa? Uusia ystäviä, iloa ja hyvää mieltä sekä mielekästä tekemistä arkeen. Mitä vapaaehtoistyössä opitaan? Tapahtumien järjestämistä, sujuvaa vuorovaikutusta, viestintää ja markkinointia, johtamista, ryhmänohjaamista ja yhdistyshallintoa. Mikä innostaa toimimaan MLL:n vapaaehtoisena? Haluan vaikuttaa asuinpaikkani lasten ja perheiden hyvinvointiin.

Lähde: Vapaaehtoistyökysely MLL:ssa 2020

Tule vapaaehtoiseksi


Mietteliäs äiti istuu lattialla lelujen keskellä. Taapero leikkii taustalla.

Kiitos kaikista pienistä vinkeistä, joita annoit, ja kun kuuntelit niin empaattisesti. Oli helpottavaa saada purkaa väsymystä ja turhautumista jollekin ihan ulkopuolisille.

Palaute Vanhempainpuhelimen yhteydenottajalta

Vuonna 2020 teimme vanhempien tukemiseksi esimerkiksi tällaisia asioita:

  • MLL:n Vanhempainpuhelin ja chat vastasi ennätysmäärään yhteydenottoja. 2100 vanhempaa tai muuta lapsen läheistä keskusteli vapaaehtoisen päivystäjän tai ammattilaisen kanssa puhelimessa chatissa ja kirjepalvelussa.
  • Vanhempainnettiin avattiin uusi kokonaisuus, Nuorisoneuvola, joka tarjoaa työkaluja, tietoa ja mahdollisuuden keskusteluun ammattilaisen kanssa nuoren vanhemmille.
  • MLL:n mediakasvatuskoulutuksiin osallistui 1820 vanhempaa ja 9222 ammattilaista.
  • Uskalla kuunnella podcast purki vanhemmuuden tabuja; esimerkiksi riittämättömyyden tunteita, lapselle suuttumista.
  • Koulujen alkaessa yläkoulun aloittavien vanhempia tuettiin kampanjalla, jossa kerrottiin nuoren kehityksestä ja tuen tarpeesta. Kampanjasivulla käytiin 33 000 kertaa.
  • 46 000 ekaluokkalaisen vanhemmat saivat MLL:sta postia koulutien alkaessa. Helli ja hoivaa pientä koululaista vihkonen muistuttaa siitä, millaista tukea uusi koululainen vanhemmiltaan tarvitsee.
  • MLL:n Vanhempainnetissä vierailtiin vuoden aikana 1,5 miljoonaa kertaa hakemassa tietoa, tukea ja työkaluja lapsen kasvuun ja omaan vanhemmuuteen.

Tutustu Nuorisoneuvolaan


Tummahiuksinen ja punapaitainen tyttö istuu koulun lattialla ja selaa kännykkää.

Kiitos ihan tosi paljon kun olit siellä. Sä olit eka, joka kuuntelee ihan oikeesti hyvin.

Lasten ja nuorten puhelimen yhteydenottaja

Vuonna 2020 teimme lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen esimerkiksi tällaisia asioita:

  • Lasten ja nuorten puhelin ja chat vastaanotti 15 000 yhteydenottoa puhelimitse, chatissa ja nettikirjeinä. Yhteydenottoja tulee enemmän kuin mihin pystytään vastaamaan.
  • Toukokuussa avattiin Lasten ja nuorten puhelimen ruotsinkielinen palvelu, Barn och Ungdomstelefon. Palvelu laajeni myös nettikirjepalveluksi.
  • 11 000 tukioppilasta tekivät vertaisina työtä hyvän kouluilmapiirin puolesta ja kiusaamista ehkäisten, lähes kaikissa Suomen peruskouluissa (<90%). MLL kouluttaa tukioppilasohjaajat ja suunnittelee ja tuottaa toiminnassa käytettävän materiaalin.
  • Nuortennetin kävijämäärä on kahdessa vuodessa nousut 170 000:sta 650 000:n. Koronasulun alkaessa keväällä 2020 Nuortennetissä järjestettiin lähes päivittäin ryhmächatteja, joissa tuettiin nuoria etäkoulun ja pandemiaan sopeutumisessa.
  • MLL:n mediakasvatusoppitunneilla kohdattiin 4535 lasta ja nuorta.
  • Meidän projekti! -hanke järjesti vapaaehtoistoiminnan kursseja toisen asteen opiskelijoille seitsemässä oppilaitoksessa. Kohderyhmänä olivat erityisesti valmentavan opetuksen (VALMA) opiskelijat.
  • Leikkipäivä 9.5. muistutti aikuisia ja lapsia leikin arvosta keskellä koronasulkua. Leikkipankista löytyi vuoden lopussa noin 900 leikkiä ohjeineen.

Kurkkaa Nuortennetiin


Nauravia lapsia, äitejä ja isiä kyykistelee nurmikolla sateenkaaren väreissä olevan leikkivarjon alla.

Yhteiskunnallisella vaikuttamistyöllä haluamme turvata jokaisen lapsen oikeuden hyvään lapsuuteen. Vaikuttamistyöntekijän arkisia työkaluja ovat lausunnot, kannanotot, haastattelut, Twitter-keskustelut, asiantuntijakirjoitukset, koulutukset, valtionhallinnon työryhmät ja suora yhteydenpito päättäjiin. MLL:n asiantuntemus on haluttua sekä median että päättäjien keskuudessa.

Vuotta 2020 hallitsivat koronakriisin kielteisten vaikutusten torjunta lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin ja kansallisen lapsistrategian valmistelu. Lisäksi vaikutettiin moniin muihin asioihin, kuten lapsivaikutusten arviointiin julkisen hallinnon päätöksenteossa, sote-uudistukseen ja perhevapaauudistukseen.

Aktiivinen osallistuminen kansallisen lapsistrategian valmisteluun oli vuonna 2020 MLL:n vaikuttamistyön keskeinen teema. Olimme Lastensuojelun keskusliiton Kirsi Pollarin kanssa tehneet paljon työtä lapsistrategian saamiseksi Suomeen. Nyt olimme myös mukana lapsistrategiakomitean sihteeristössä. Keväällä 2020 teimme ”Kansallisen lapsistrategian oikeudellinen perusta” -selvityksen, joka oli pohjana hallituksen asettaman parlamentaarisen lapsistrategiakomitean työlle.  Suomen ensimmäinen kansallinen lapsistrategia  käsiteltiin valtioneuvostossa ja julkaistiin helmikuussa 2021. Oli hieno saavutus, että kaikki eduskuntapuolueet sitoutuivat lapsenoikeusperustaiseen pitkän aikavälin lapsistrategiaan.

Johtava asiantuntija Esa Iivonen

Vuonna 2020 teimme esimerkiksi tällaisia asioita

  • MLL:n antoi 13 lausuntoa eduskunnalle ja ministeriöille lapsiin, nuoriin ja perheisiin vaikuttavasta lainsäädännöstä.
  • Blogi ja asiantuntijakirjoituksia tehtiin 29 kappaletta, joista osa julkaistiin useissa lehdissä.
  • Julkaisimme MLL:n kuntavaaliohjelman ”Tulevaisuuden kunta on lasten ja nuorten kunta” vaaleihin 2021.
  • MLL oli edustettuna mm. lapsiasianeuvottelukunnassa, ihmisoikeusvaltuuskunnassa, Väkivallaton lapsuus -toimenpideohjelman ohjausryhmässä, Lanzaroten sopimuksen toimeenpanosuunnitelman valmistelutyöryhmässä, lapsistrategian seurantaryhmässä, valtion nuorisoneuvostossa ja sen jaostoissa, kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnasa, Avoin hallinto -hankeryhmässä, Oikeus oppia -foorumissa ja Kansallisen audiovisuaalisen instituutin neuvottelukunnassa.
  • Twitterissä MLL:a seurasi vuoden lopussa 16 500 käyttäjää ja MLL:n twiittejä näytettiin yli 2 miljoonaa kertaa.

Kaksi alakoululaistyttöä piirtää pöydän ääressä ikkunan edessä värikynillä Aikaseikkailu-vihkoon.

Aikaseikkailu-kerhot ovat 100-vuotiaan MLL:n lahja lapsille. Kerhotoimintaa toteutetaan kouluissa 3. ja 4.-luokkalaisille ja sillä halutaan lisätä lasten luottamusta tulevaan.

Koronavirusepidemia horjuttaa monien lasten turvallisuudentunnetta ja luottamusta, vaikka se meneekin ajallaan ohi. Lapsemme elävät nopeiden globaalien muutosten aikakaudella ja heitä huolettavat aikaisempia sukupolvia useammin suuret kysymykset ja tulevaisuuteen liittyvät asiat, kuten ilmasto, luonto, teknologia, kulutus ja ravinto. Lapset tarvitsevat aikuisten tukea näiden kysymysten käsittelyyn.

MLL:n pääsihteeri Milla Kalliomaa

Tutustu aikaseikkailukerhoihin

MLL:n 100-vuotias historia pääsi juhlavuonna sekä kansiin että verkkoon. Eeva Kotioja tutki MLL:n historiaa kahden vuoden projektissa ja historiateos Hyvän lapsuuden rakentajat, Mannerheimin Lastensuojeluliitto 1920-2020 julkaistiin Siltalan kustantamana syksyllä 2020. Kansalaisjäörjestöjen historiasta ja tulevaisuudesta keskusteltiin myös keskustakirjasto Oodissa järjestetyssä MLL 100 -seminaarissa helmikuussa.

Lue Lapsemme-lehden juttu historiateoksen synnystä

Kävitkö jo muistelemassa, miltä lapsuus näytti silloin kun sinä olit pieni? Entä mihin lapsiin liittyvään MLL tahtoi juuri silloin kiinnittää huomiota ja saada aikaan muutoksia? Historia-sivustolla voit edelleen kurkistaa menneeseen!

Tutustu MLL:n historiaan uudella historiasivustolla

Juhlavuoden huipentumaa, Koko Suomen lastenjuhlia MLL:n syntymäpäivänä 4.10.2020, suunnitteli verkon ryhmässä yli 1000 MLL:n paikallista aktiivia. Juhlia oli suunniteltu yli 200 ympäri Suomen. Syksyllä juhlat päätettiin siirtää seuraavalle vuodelle. Niinpä sinutkin on kutsuttu 3.10.2021 juhlimaan lapsia!

Yhteistyössä Postin kanssa syntyi Mannerheimin Lastensuojeluliitto 100 -postimerkkiarkki, joka tuli myyntiin vuoden alussa. Kymmenen merkin arkissa oli kaksi erilaista lasten kuvittamaa postimerkkiä omasta perheestä. Moneta Oy:n kanssa toteutettiin MLL 100 -juhlaraha.

Juhlavuoden kunniaksi Sanoma ja Aku Ankka lahjoittivat MLL:lle oman juhla Aku Ankan, jossa seikkailivat Ankkalinnan lapset. MLL:n yhdistysten vapaaehtoiset jakoivat lapsille 28 000 kappaleen painoksen uniikkia lehteä, josta kiinnostuivat myös keräilijät.

Juhlavuonna MLL:n vapaaehtoiset innostuivat MLL:n omasta villasukkamallista ja sellaisen suunnitteli MLL:lle käsityöyrittäjä, MLL:n Pihlajamäen yhdistyksen puheenjohtaja Katri Tarkiainen.

Kurkkaa villasukkien ohje

100-vuotiaan liiton edustajat kokoontuivat liittokokoukseen syyskuussa 2020. Liittokokous linjasi liiton lähitulevaisuutta hyväksymällä koko järjestön yhdessä tuottaman kolmivuotissuunnitelman.


Alle kouluikäisiä lapsia piirtää ulkona liitutauluun.

Toiminnan volyymi oli 11,5 meur. Rahoitus kertyi monesta lähteestä, joista tärkein oli tänäkin vuonna STEA-avustus, yhteensä 2,8 meur. Muuta rahoitusta kertyi EU:n hankerahoituksesta, OKM:n avustuksesta, säätiöiden ja rahastojen avustuksista, jäsenmaksuista ja sijoitustoiminnasta.

MLL on yksi Lasten päivän säätiön kuudesta perustajajäsenestä ja normaalivuosina säätiön osuus rahoituksesta on merkittävä. Koronavuonna myös Linnanmäki hiljeni ja tuotto jäi noin kymmenesosaan tavallisesta.

Onneksi varainhankinta paikkasi vaikeaa tilannetta. Varainhankinta koostui lahjoituksista, keräyksistä sekä yritysyhteistyöstä. Vuodelle 2020 osuneet merkittävät testamenttilahjoitukset käänsivät vaikealta näyttäneen taloustilanteen, ja tilinpäätös muodostui niiden ansiosta ylijäämäiseksi.

Tuotot-piirakkagraafi. Piirakan osuudet ovat seuraavat: Lasten Päivän Säätiö 1 %, jäsenmaksut 4 %, Muut avustukset (mm. Eu, säätiöt, OKM, kunta-avustukset, Kavi) 7 %, sijoitus- ja rahoitustoiminta 10 %, muut tuotot (mm. kohdennetut lahjoitukset) 11 %, Stea-avustukset 25 % ja muu varainhankita (mm. testamentit, yleislahjoitukset, kuukausilahjoitukset) 42 %.

Kulut-piirakkagraafi. Piirakan osuudet ovat seuraavat: Varainhankinta 4 %, vaikuttaminen ja viestintä 10 %, sijoitus- ja rahoitustoiminta 10 %, tapahtumat ja kampanjat (mm. Hyvä joulumieli -lahjakortit perheille) 12 %, hallinto ja talous 17 %, lasten, nuorten ja vanhemmuuden tuki 19 %, vapaaehtoistoiminta ja järjestötyö 28 %.

Poikkeusvuosi näkyi poikkeuksellisena auttamishaluna: lahjoituksia kertyi erityisesti lasten ja nuorten puhelimelle ja chatille sekä Autetaan yhdessä -ruoka-apukeräykseen. Yritysyhteistyö auttoi käynnistämään esimerkiksi uuden Aikaseikkailu-kerhohankkeen.

Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin toiminta on julkisen tuen lisäksi riippuvaista lahjoitusvaroista. Yksi pandemiavuoden hienoista kokemuksista oli nähdä, miten moni herkistyi ajattelemaan lasten ja nuorten tilannetta. Saimme normaalia enemmän lahjoituksia niin yksityishenkilöiltä kuin yrityksiltäkin. Niiden avulla pystymme pitämään puhelut lapsille maksuttomina ja kouluttamaan uusia vapaaehtoisia vastaamaan puheluihin.

Tatjana Pajamäki, Auttavien puhelin- ja digipalveluiden päällikkö

Rahastojen tuella toteutettiin mm. nuorten vanhemmille suunnattujen verkkosisältöjen ja chat-palvelun kehittämistä sekä laajasti koululaisten vanhempia tavoittavat Hyvä alku koulutielle ja Hyvä alku yläkouluun -kampanjat.

MLL kiittää lämpimästi kaikkia tukijoitaan korvaamattomasta tuesta työhömme lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin varmistamiseksi:

Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Päivikki ja Sakari Sohlbergin Säätiö, Föreningen Granatenhjelm, Louise ja Göran Ehrnroothin säätiö

MLL:n yhteistyökumppaneiden logoja (Avainapteekit, Fortum, free.fi, KappAhl, Luin Living, mySafety, Piltti, Sampo Group, Suomen Moneta, Vaasan sähkö, Valhalla tribe, Varova.

MLL 100 -juhlavuoden kumppanit

MLL:n 100-juhlavuoden yhteistyökumppaneiden logoja (Aku Ankka, Parcero, Republic, Seidat, TIRA Jewellery).

Ladattavat aineistot

Tarkempaa tietoa MLL:n vuodesta 2020

Aiheeseen liittyvät

Takaisin ylös