Siirry sisältöön

Kaveritoiminta

Kaveritoiminta on MLL:n piirien järjestämää, ammatillisesti ohjattua vapaaehtoistoimintaa. Toiminta on suunnattu piiristä riippuen 6-17 -vuotiaalle lapselle tai nuorelle. Tavoitteena on vahvistaa lapsen tai nuoren ja hänen perheensä elämänhallintaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

MLL:n vapaaehtoisesta kaverista voi olla apua esimerkiksi silloin jos

  • lapsi tai nuori ei löydä kavereita
  • lapsi tai nuori kokee itsensä yksinäiseksi
  • vapaa-ajalla ei ole mielekästä tekemistä
  • koulu ei suju toivotusti
  • omasta lähipiiristä ei löydy aikuista juttuseuraa tai harrastuskaveria

Kaveri on täysi-ikäinen ja hän on saanut kaveritoimintaan koulutuksen. Hän on kiinnostunut lasten ja nuorten auttamisesta ja haluaa antaa vapaa-aikaansa tähän. Kaveri on tavallinen ja luotettava aikuinen, joka noudattaa vapaaehtoistyön eettisiä periaatteita, joita ovat muun muassa vaitiolovelvollisuus ja vastavuoroisuus.

Kaveria voi hakea ottamalla yhteyttä piirin työntekijään tai täyttämällä piirin nettisivuilla lomakkeen.

1.5.2014 on tullut voimaan laki lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan selvittämisestä. Pyydämme kaikilta kaveriksi hakeutuvilta suostumuksen rikostaustan selvittämiseen.

Piirien nettisivuilta löydät tarkemmat tiedot paikallisesta toiminnasta ja koulutuksista. Katso yhteystiedot sivun alareunasta.

  • Hämeen piirissä (lasten ja nuorten tukihenkilötoiminta)
  • Järvi-Suomen piirissä
  • Kaakkois-Suomen (ent. Kymen) piirissä
  • Kainuun piirissä
  • Pohjanmaan piirissä
  • Pohjois-Pohjanmaan piirissä
  • Satakunnan piirissä (lasten ja nuorten tukihenkilötoiminta)
  • Varsinais-Suomen piirissä

Aiheeseen liittyvät

Takaisin ylös