Siirry sisältöön

Terhokerhot

Terhokerhot ovat maksuttomia ja kaikille avoimia kohtaamispaikkoja, joihin ovat tervetulleita niin lapset kuin eläkeläiset ja muut aikuiset viettämään kiireetöntä aikaa ja leikkimään yhdessä. Etukäteisilmoittaumista ei tarvita. Kerhoon voi tulla yksin tai yhdessä perheenjäsenen tai vaikka kummilapsen tai ystävän kanssa.

Terhokerhoja järjestetään säännöllisesti, esimerkiksi viikoittaisina puuhahetkinä tai avoimina kokoontumispaikkoina.

Niissä leikitään, pelataan, askarrellaan, retkeillään, luetaan, lauletaan tai ollaan vaan yhdessä, sen mukaan mitä osallistujat ovat yhdessä suunnitelleet. Tekemistä voi ideoida vapaasti ja kerhoissa voi olla hyvin monenlaista toimintaa. Leikki tekee hyvää kaikenikäisille ja leikkiä voi hyvin monella tavalla. Eri-ikäisten ihmisten kohdatessa sekä lapset että aikuiset voivat oppia toisiltaan ja keksiä jotakin ihan uutta mukavaa tekemistä.

Terhokerhon tilana voi olla esimerkiksi koulu, kirjasto, MLL:n perhekahvila tai muu vastaava tila.

Aiheeseen liittyvät

Takaisin ylös