Harrastuskerhot

Tyttö kuvataidekerhossa. Kuva: Matti Matikainen

MLL:n kerhoihin ovat kaikki lapset tervetulleita ja jokainen lapsi on yhtä arvokas. Kerhoissa lapset voivat harrastaa ilman keskinäistä kilpailua tai suorituspaineita. Tärkeintä ovat leikki, ilo ja osallisuus.

MLL:n paikallisyhdistykset järjestävät erilaisia kerhoja sekä lapsille että lapsille ja vanhemmille yhteisesti. MLL:n kerhoissa lapset saavat tutustua itseään kiinnostaviin asioihin, leikkiä, tutkia ja oppia omassa tahdissaan. Kerhossa lapset oppivat toimimaan ryhmässä ja saavat uusia ystäviä.

MLL:n kerhoissa lapset ovat mukana suunnittelemassa kerhotoimintaa ja heidän toiveitaan ja mielipiteitään kuullaan. Myös vanhemmat ovat mukana sopimassa kerhon tavoitteista ja toimintakäytännöistä.

Tavallisimpia kerhoja ovat lasten musiikki-, liikunta- ja taidekerhot. Lisäksi MLL:n yhdistykset järjestävät esimerkiksi äiti-lapsi ja isä-lapsi -kerhoja, perhesählykerhoja, luontokerhoja jne. Kerhoja pidetään yleensä kunnan ylläpitämissä tiloissa, MLL:n perhekahvilan tiloissa, päiväkodeissa, seurakunnan tiloissa tai nuorisotalolla. 

 

Tarkista paikkakuntakohtainen kerhotarjonta asuinalueesi paikallisyhdistyksen nettisivuilta

Hae paikallisyhdistystä


Jos paikkakunnaltanne puuttuu kerho, vaikka kiinnostusta olisi, ota yhteyttä paikallisyhdistykseen – ehkä sellainen saadaan perustettua.