Siirry sisältöön

Hyvä alku yläkouluun – vinkkejä vanhemmille

Yläkoulun alkaminen on lapselle iso juttu. Elämässä alkaa uusi vaihe ja murrosikäkin koittaa. Lapsi voi kasvaa nopeasti aikuisen mittaiseksi, mutta kaipaa silti juuri nyt paljon vanhempansa aikaa, huomiota ja hyväksyntää – vaikka ei aina sitä itse ilmaise.

Lapsen uusi elämänvaihe haastaa myös vanhemman muuttumaan, mutta läsnäolo, kuunteleminen ja hyväksyntä ovat edelleen toimiva resepti hyvään vanhemmuuteen.

Kokosimme lukupaketin yläkoululaisten vanhemmille ja muille läheisille aikuisille.

Murrosikä alkaa? 6 vinkkiä vanhemmalle

Lapsen alkava murrosikä saattaa jännittää myös vanhempaa. Miten pärjään vanhempana lapsen uudessa elämänvaiheessa?

MLL:n auttavien puhelinten päällikkö, sosiaalipsykologi Tatjana Pajamäki kokosi vanhemmille kuusi vinkkiä hyvään murrosikään.

Miten vanhempi voi valmistautua lapsen murrosikään?

Tunteiden ilmaisu ei ole huonoa käytöstä

Nuoruusiässä tunteet kuohuvat. Vanhemmalle oman nuoren myllertävien tunteiden vastaanottaminen voi olla kova paikka. Nuori tuntee ja reagoi usein siksi, että hän pyrkii irti vanhemmistaan matkalla lapsesta aikuiseksi. Prosessi on joskus kipeä, mutta aikuisen tehtävänä on kestää nuoren kuohut.

Lue vinkit siihen, miten vanhempi voi tilanteissa toimia ja mitä reaktiot viestivät nuorelle.

Näin kohtaat nuoren tunteenpurkaukset

Kaverisuhteet ovat yläkoululaiselle tärkeitä

Porukkaan kuuluminen ja ystävyssuhteet ovat nuoren kehitykselle merkittäviä. Samassa iässä oleva kaveri ymmärtää, mistä nuoruudesta on kyse. Ystävien kanssa opitaan tuntemaan toista, viihtymään yhdessä, keksimään kiinnostavaa tekemistä ja luottamaan toiseen.

Yksinäisyys on kipeä kokemus, ja siksi on tärkeää, että vanhempi tunnistaa yksinäisen nuoren ja auttaa etsimään keinoja tilanteen ratkaisemiseksi.

Miten vanhempi voi tukea yläkoululaisen kaverisuhteita?

Mistä asioista nuori voi päättää itse?

Kehittyäkseen nuori tarvitsee lisää vapautta, mutta samalla tärkeitä ovat vanhempien suoja ja huolenpito. Kohtuulliset rajat tukevat nuoren itsenäistymistä, mutta mihin ne pitäisi vetää?

Liikennevalomalli auttaa hahmottamaan, millaiset asiat kuuluvat nuoren päätösvaltaan ja mistä päättää edelleen vanhempi.

Tutustu liikennevalomalliin

Miten puhua yläkoululaiselle seksuaalisuudesta?

Seksuaalisuudesta puhumisen tavoitteena on, että nuori omaksuu tiedot, taidot, asenteet ja arvot, joiden avulla hän voi nauttia omasta seksuaalisuudestaan, tehdä tietoon perustuvia päätöksiä sekä luoda ja ylläpitää ihmissuhteita. Lapselle on hyvä kertoa mm. kehon muutoksista, toiminnasta ja seksuaaliterveydestä, ihastumisesta ja romanttisista ihmissuhteista sekä itsemääräämisoikeudesta.

Seksuaalisuudesta puhuminen voi tuntua vaikealta. Katso käytännölliset vinkit siihen, miten aiheesta voi puhua perheessä.

Näin puhut nuorelle seksuaalisuudesta

Yläkoululainen tarvitsee unta

Murrosikäinen nuori tarvitsee unta noin 10 tuntia yössä. Liian vähäinen uni ja väsymys voivat haitata mm. oppimista ja kasvua.

Yhdessä nuoren kanssa on hyvä sopia nukkumaanmenoajoista, kotiintulosta ja puhelimen käytöstä iltaisin. Kapina kuuluu murrosikään, mutta nuori kaipaa silti edelleen aikuista ja rajoja.

Lue myös vinkit nukkumisen parantamiseksi.

Tue nuoren unta

Huolestuttaako kiusaaminen?

Moni yläkoulun aloittajan vanhempi on huolissaan mahdollisesta kiusaamisesta, selviää MLL:n kyselystä.

Kiusaaminen on ryhmäilmiö, joka koskettaa kaikkia ryhmän jäseniä. Kaikki lasten väliset erimielisyydet eivät ole kiusaamista, mutta vanhemman on hyvä olla kiinnostunut lapsen maailmasta ja keskustella kiusaamisesta myös yleisellä tasolla.

Miten vanhemmat voivat ehkäistä kiusaamista?

Nuorilla riskit liikenteessä kasvavat

Yläkouluun siirtyessä nuoren koulumatka muuttuu, usein myös kulkutapa. Nuori etsii rajojaan, ja se näkyy liikkumisessa ja suhtautumisessa turvallisuuteen. Esimerkiksi pyöräilykypärän käyttö vähenee usein yläkouluun mentäessä. Myös halu kuulua joukkoon ja hyväksynnän hakeminen muilta voi saada nuoren tekemään asioita, joita hän ei normaalisti tekisi.

Vanhempi voi ohjauksella ja omalla esimerkillään tukea nuoren itsenäisen liikkumisen taitoja.

Lue Liikenneturvan vinkit yläkouluikäisen vanhemmalle

Anna lahja lapsille

Lahjoittamalla tuet MLL:n työtä ja annat kotimaan lapsille, nuorille ja perheille lahjan, jonka arvo kestää läpi elämän.

Takaisin ylös