Kaveriviikko

Kaveriviikko on paikallinen viikko, jolloin lapset ja nuoret harjoittelevat kaveritaitoja ja toisten huomioon ottamista. Kaveriviikolla on mahdollista tehdä monenlaista mukavaa, mutta sen ei tarvitse olla mitään isoa ja työllistävää.

Se voi olla pieniä tekoja esimerkiksi koululla, päiväkodissa, MLL:n perhekerhossa tai nuorisotilassa, kuten:

  • ystävällisyyshaasteita
  • viestejä lapsilta aikuisille
  • kaveritaitoaiheisia tukioppilastunteja
  • oppilaiden ohjaamia virikevälitunteja
  • keskusteluja kaveruudesta

Kaveriviikkoa voi viettää silloin, kun se itselle parhaiten sopii.  Mitään tiettyä aikaa sen pitämiselle ei ole.

Ideoita kaveriviikolle
 

Kaveriviikolla harjoitellaan kaveritaitoja

Kaverisuhteilla on suuri merkitys lapsen ja nuoren kasvulle, sosiaalisille taidoille ja hyvälle itsetunnolle. Kavereiden kanssa koetaan yhteenkuuluvuutta, onnistumisia ja iloa. Päästäkseen ryhmään ja löytääkseen siinä paikkansa lapsi tarvitsee kaveritaitoja: taitoa kuulla toisia, ilmaista itseään sekä toimia rakentavasti vuorovaikutustilanteissa.

Kaveriviikolla tuetaan lasten ja nuorten osallisuutta

Lapselle ja nuorelle on tärkeää tuntea olevansa merkityksellinen osa ryhmää, kuten koululuokkaa tai vapaa-ajanryhmää. Kun lapset ja nuoret saavat itse ideoida ja tehdä, heidän itsetuntonsa vahvistuu sekä innostuksensa ja motivaationsa kasvavat. Onnistumiset ja kokemus toisten saman ikäisten ja aikuisen luottamuksesta vahvistavat uskoa omiin kykyihin.

Kaveriviikon tekevät lapset, nuoret ja aikuiset yhdessä. Lapsille ja nuorille annetaan mahdollisuuksia suunnitella ja tehdä itse ja arvioida tekemiään asioita. Aikuiset ovat tukena ja apuna tarvittaessa.

Kaveriviikko lujittaa alueellista yhteistyötä 

Kaveriviikolla lujitetaan alueellista yhteistyötä ja edistetään yhdessä lasten kaveritaitoja. Yhteinen tekeminen tuo toisten tekemää työtä tutummaksi, lisää luottamusta ja herättää aikuisia välittämään yhteisesti.

Kaveriviikko on MLL:n yhdistysten koordinoimaa toimintaa, joka antaa mahdollisuuden verkostoitumiseen. Kaveriviikon voi järjestää yhdessä paikkakunnan lasten ja nuorten kanssa toimivien tahojen kanssa. Mukaan voi ottaa esimerkiksi alueen koulut, nuorisotilan, kirjaston, muut järjestöt, seurakunnan ja Terhokerhon.

Alueellinen yhteistyö