Siirry sisältöön

Kouluilmapiiriä ja hyvinvoivaa arkea rakennetaan yhdessä

Kuinka rakentaa myönteistä ilmapiiriä kouluun? Miten ryhmäyttää oppilaita? Mistä ideoita tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoitteluun? Kuinka treenata ensiaskeleita digitaalisessa mediassa? Mitä tekemistä koulun teemapäiville tai opettajan sijaiselle?

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on mukana kehittämässä myönteistä ilmapiiriä sekä lasten ja nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua. Työskentelemme monipuolisesti lasten, nuorten, opettajien ja heidän parissaan työskentelevien tahojen kanssa.

– Koronakriisin jatkuessa on ensisijaisen tärkeää kiinnittää huomiota toimenpiteisiin, joilla vahvistetaan koulun ilmapiiriä ja hyvää yhteishenkeä. Tuotamme kouluille maksuttomia materiaaleja ja järjestämme koulutusta esimerkiksi kummi- ja tukioppilastoiminnasta, mediakasvatuksesta, tulevaisuustaidoista ja kiusaamisen ehkäisemisestä, kouluyhteistyön ja digitaalisen nuorisotyön päällikkö Paula Aalto kertoo.

Kouluyhteistyön ja digitaalisen nuorisotyön tiimi on koonnut alle tärppejä ja vinkkejä kouluille kevätlukukautta varten.

MLL tuottaa koulujen ja oppilaitosten käyttöön maksuttomia aineistoja eri teemoista. Tehtäväkorteista löytää harjoitteita ja oppituntimalleja eri kohderyhmille. Niissä on lukuisia yhteishengen, kaveritaitojen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen sopivia harjoituksia, pelejä ja tehtäviä.

– Alkuvuodesta kannattaa panostaa oppilaiden ryhmäyttämiseen. Turvallinen ryhmä ei rakennu hetkessä, vaan ryhmän vuorovaikutus vaatii tietoista kehittämistä pitkin lukuvuotta. Merkitse kalenteriisi myös valtakunnallisen Koulurauhan julkistustapahtuma, joka striimataan Joensuusta 17. elokuuta, kouluyhteistyön suunnittelija Elina Rautiainen sanoo.

MLL:n mediakasvatuksen painopisteinä ovat hyvinvoinnista huolehtiminen digiajassa, turvallisen netinkäytön harjoitteleminen ja nettikiusaamiseen puuttuminen.

– Meiltä löytyy selkeät askelmerkit mediakasvatuksen oppitunneille tehtäväkorteista. Rakenna oppitunti esimerkiksi digihyvinvoinnin ympärille tai käsitelkää yhdessä oppilaiden kanssa, miten parempaa pelikulttuuria rakennetaan. Mediataitoviikolla 7.2.–13.2.2022 kannattaa olla kuulolla, sillä julkaisemme uutta mielenkiintoista materiaalia, mediakasvatuksen asiantuntija Inka Kiuru paljastaa.

Monet opettajat käyttävät jo Nuortennettiä opetuksessa. Nuortennetti tarjoaa tekemistä nuorille kuten tietotekstejä, testejä ja somekanavat. Nuortennetin keskustelupalstalla voi jutella toisten nuorten kanssa elämän iloista ja suruista.

– Nuortennetistä löytyy paljon sisältöjä oppilaille nettikiusaamisesta, digitaalisesta pelaamisesta tai vaikka keskittymisestä digiajassa. Erilaiset testit toimivat myös hyvin oppitunneilla käsiteltävän aiheen lämmittelynä. Julkaisemme myös nuorten omia mediatuotoksia, Nuortennetin asiantuntijan Hanna Iso-Metsälä kertoo.

Alakoulujen kerhotoimintaan meillä on leikkiä ja iloa tarjolla aikaseikkailun kautta. Valmis Aikaseikkailu-kerhokokonaisuus on kouluille maksuton. Kymmenen kerhokerran kokonaisuuden ohjaajana voi toimia koulun opettaja, koulunkäynninohjaaja tai esimerkiksi kuraattori.

– Aikaseikkailu-kerho sisältää hauskoja hahmoja ja innostavia tehtäviä, joiden tavoitteena on luoda uskoa itseen ja vahvistaa lasten luottamusta omaan ja yhteiseen tulevaisuuteen. Kerhon toteuttamisessa kannustamme oppilashuoltoa ja koulun muita aikuisia rohkaisemaan kerhoon muun muassa lapsia, jotka viettävät paljon syystä tai toisesta aikaa yksin, MLL 100 -kerhokoordinoija Erja Anttonen sanoo.

Tutustuminen alkaa siitä, kun uskaltaa lähestyä toista ja esitellä itsensä. Tukioppilastoiminnan tavoitteena on edistää toiset huomioivaa käyttäytymistä, luoda koulun yhteishenkeä, torjua yksinäisyyttä ja lisätä nuorten osallisuutta. Tänä vuonna tukioppilastoiminta täyttää 50 vuotta, ja juhlavuosi saa oman Moi, mä oon -kampanjan, joka lanseerataan pian.

– Tässä pandemia-ajassa lasten ja nuorten yksinäisyys on lisääntynyt ja yhteenkuuluvaisuuden tunne laskenut – tukioppilastoiminta on tärkeämpää kuin koskaan! Tukioppilasohjaajakoulutuksemme ovat vuodesta toiseen suosittuja tapahtumia, joissa päivittää omaa osaamistaan ja saada työlleen vertaistukea. Peruskoulutusten lisäksi järjestämme tänä vuonna teemakoulutuksia osallisuudesta ja siitä, kuinka tukioppilastoiminnalla voidaan ehkäistä kiusaamista koulussa. Uutta tukaritoiminnassa on digitaalinen oppimateriaali TukariMoodle, josta ohjaaja saa valmiin sisällön tukioppilaiden peruskoulutukseen, iloitsee kouluyhteistyön suunnittelija Anna-Kaisa Hiedanniemi.

MLL:n kouluttajan voi tilata vanhempainiltaan, ammattikasvattajien tilaisuuteen tai pitämään oppilaille toiminnallista koulutusta. Koulutuksia pidetään esimerkiksi tukioppilas- ja kummioppilastoiminnasta, mediakasvatuksesta, kiusaamisen ehkäisemisestä sekä ryhmän toiminnan ja turvallisuuden tukemisesta.

Olitpa sitten varhaiskasvatuksen, perusasteen tai toisen asteen opettaja, uusimman tiedon MLL:n kasvattajille tarkoitetuista materiaaleista ja koulutuksista saat tilaamalla uutiskirjeen. Tutustu MLL:n kasvattajille suunnattuihin uutiskirjeisiin.

Meidät löydät myös Freeedistä, joka on maksuton yhteisö, verkosto ja työkalu varhaiskasvattajille, opettajille ja opetusalan ammattilaisille. Jaamme verkostossa sisältöjä, tehtäväkortteja, oppituntimalleja sekä paljon muuta. Seuraa meitä ja saat tuoreimmat materiaalit käyttöösi!

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Yhteishengen vahvistaminen ja kohtaamisen harjoittelu

Mediakasvatuksen harjoitukset

Aikaseikkailu-kerho

Tukioppilastoiminta

Kouluttajat ja uutiskirjeet

MLL mukana tapahtumissa

Opetusmateriaalit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös