Lapset hankkivat tulevaisuustaitoja pelaamalla

Kirjoittajana on Tivoli-tiimin käsikirjoittaja Ulla Pulkka. Tiimiin kuuluvat myös tulevaisuuden tutkija Jenna Puikkonen ja palvelumuotoilija AK Varjus.

Lapset ovat mestareita kuvittelemaan! Tivoli Utopia Junior on lautapeli, jossa lapset seikkailevat tulevaisuuden tivolissa ja keksivät hattaranmakuisia ratkaisuja tivolin muuttamiseksi entistäkin paremmaksi. Pelissä voitetaan tai hävitään kaikki yhdessä, eikä vääriä vastauksia ole olemassakaan.

Tulevaisuuden luomiseen on kaikilla oikeus osallistua – myös lapsilla. On tärkeää, että omat ideat paremmasta maailmasta tulevat kuulluksi jo ihan pienenä. Silloin tottuu kertomaan ääneen, mikä on itselle tärkeää ja mitä pitää reiluna.

Miten lapset innostuvat tulevaisuuden hahmottelusta?

Tivoliympäristö ja hyvät kysymykset pitävät innon yllä. Lapsille vaikeisiin kysymyksiin vastaaminen on usein helpompaa kuin aikuisille. Vai kuinka usein olet hyönteismyrkkyä suihkutellessasi tullut ajatelleeksi tivolin Ötökkäsirkuksen kysymystä:

Kumpi on parempi: Eläminen rohkeasti sovussa ötököiden kanssa vai ikävien ötököiden myrkyttäminen hyönteismyrkyllä?

Entä muistatko toisinaan pysähtyä tivolin Kolikkomereen pohtimaan seuraavaa:

Ennen vanhaan rahalla pystyi ostamaan mitä tahansa. Tai niin ihmiset ainakin luulivat. Mitä asioita rahalla ei saa?

Pelin tuoksinnassa lapset käyvät Taikametsässä ja keksivät yhdessä mitä kaikkea kivaa voi puuhata tivolin vanhoissa metsissä, he hyppäävät Kaverikaruselliin äänestämään siitä, onko tärkeämpää oppia ottamaan toiset huomioon vai olemaan paras, ja Törmäysautoissa keksitään bensavapaa menopeli.

Aikuisen rooli pelissä

Aikuinen ohjaa keskustelupeliä ja huolehtii sen sujumisesta sääntöjen mukaan. Tärkeintä on kuitenkin kuunnella lasten ajatuksia ja innostua niistä. Lapsilta löytyy usein yksiselitteinen vastaus aikuisten mielestä monimutkaisiin ongelmiin. Se saatetaan kiljaista yhdestä suusta! Pelatessa tuntuu helposti, että lasten oikeudentaju on parempi kuin aikuisten, se antaa perspektiiviä myös aikuiselle. Yhdessä voidaan pohtia myös erilaisia näkökulmia asioihin. Aikuinen pääsee vahvistamaan lasten luottamusta omia ideoitaan kohtaan ja innostumaan heidän ajatuksistaan.

Aikaseikkailu-kerhossa, ja ihan missä vain, pääsee pelaamaan!

Tivoli Utopia Junior -peli pohjautuu lukiolaisille ja aikuisille tehtyyn Tivoli Utopia -peliin. Molemmat on suunnitellut ja toteuttanut tulevaisuudentutkija Jenna Puikkonen, palvelumuotoilija AK Varjus sekä kirjoittaja Ulla Pulkka. Junior-version suunnittelussa on ollut vahvasti myös MLL:n Erja Anttonen, Jenni Helenius, Anna-Kaisa Hiedanniemi ja Eevamaija Paljakka mukana.

Tivoli Utopia Junior -pelin valmistumista on tukenut Lapsi ja luonto -säätiö. Peliä pelataan MLL:n Aikaseikkailu-kerhoissa ja sitä voi alkuvuodesta 2022 tulostaa tai painattaa itse ja pelata alakouluissa, kirjastoissa tai ihan missä tahansa.

koristeellinen.


Aikaseikkailuprofiili

Ulla Pulkka

Ammatti: käsikirjoittaja, kirjailija, toimittaja

Lempipeli: Catan, perustuu ihmisen luontaiseen hamstraamisen tarpeeseen. Tästä olisi hienoa saada versio, jossa luonnonvarat ehtyvät ja olisikin hamstrattava hyvinvointia köyhemmille pelaajille sekä lajirikkautta luonnolle! Harmonisimman kokonaisuuden luoja voittaisi.

Lempiasiani koulussa oli: Ainekirjoitus, rakastin tarinoita jo lapsena ja ihaninta oli päästä lukemaan niitä koko luokalle. Kirjoitin tarinoihin luokkakaverit mukaan, joka sai heidän aina odottamaan omituisten juttujeni kuulemista.

Kolme kirjavinkkiäni:

  1. Vapauden ylistys
    Tom Hodginsson

    Tämän kun lukee, ei ole paluuta. Hodginsson on onnistunut mielestäni paremmin kuin kukaan muu kirjoittamaan kestävän elämän houkutuksista.
  2. Ilmastoja
    Jenny Offill
    Romaani kertoo tässä ajassa elämisestä ja sivulauseessa ilmastoasioiden ahdistavuudesta ilman, että lukija ahdistuu
    .
  3. Koira nimeltä Kissa
    Tomi Kontio
    Maailman paras lastenkirja.

 

Aiheeseen liittyvät

Aikaseikkailu-kerho