Siirry sisältöön

Lasta on kiusattu päiväkodissa

On tärkeää, että lapsi voi kertoa sekä päiväkodin aikuiselle että vanhemmalle omasta tai toisen kiusaamisesta ja ettei kertomista pidetä kanteluna. Vanhemman on hyvä kuunnella rauhallisesti lasta ja jakaa lapsen tunnekokemus. Lapsen kertoma pitää aina ottaa vakavasti mutta liian nopeita tulkintoja tilanteesta ei kannata tehdä.

Osoita lapselle myötätuntoa sekä auta häntä sanoittamaan ja ymmärtämään tilannetta samalla, kun pyrit selvittämään itsellesi, mitä on mahtanut tapahtua. Pohdi lapsen kanssa yhdessä tilanteen erilaisia näkökulmia. Auta lasta kertomaan kokemuksestaan muistelemalla yhdessä tilannetta kysymysten avulla.

Kertoisitko:

  • Mitä tapahtui? Ketkä olivat paikalla? Oliko paikalla aikuisia? Milloin tämä tapahtui? Missä? Mitä sitä ennen tapahtui?
  • Mitähän sinä ajattelit?
  • Miltä sinusta tuntui?
  • Miltä toisesta/toisista mahtoi tuntua silloin?

Lasta helpottaa myös, kun kerrot lapselle, että mikään ei oikeuta kiusaamista, sitä ei tarvitse hyväksyä ja oli hyvä, että puhuitte asiasta. Miettikää yhdessä myös eri vaihtoehtoja sille, mitä lapsi voisi tehdä silloin, jos joku kiusaa. Esimerkiksi sanoa lopeta, tuo ei tunnu kivalta tai lähteä pois ja kertoa aikuiselle.

Voit auttaa lasta myös tunnistamaan toisen mahdollisia aikomuksia: ”Tarkoittikohan Kalle, että…?”, ”Harmittiko häntä ehkä jokin…”, ”Onkohan Kallella kavereita teidän ryhmässä…?”.

Piristä vielä lasta ja luo toivoa. Kerro, että autat häntä ja tilanne voidaan ratkaista. Kerro myös, että juttelet asiasta päiväkodin aikuisten kanssa.

Lapsen subjektiivinen kokemus on riittävä syy selvittää, mistä tilanteessa on kysymys. Aina kyseessä ei välttämättä ole kiusaaminen. Ota asia puheeksi lapsen päiväkotiryhmän aikuisen kanssa, jotta voitte pohtia yhdessä, mitä päiväkodissa/ryhmässä voitaisiin tehdä ja miten lasta voisi tukea. Kun asioihin puututaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, on se samalla isompien ongelmien ennaltaehkäisemistä.

Seuraa tilannetta: kysy kuulumiset päiväkodista, havainnoi lastasi ja pohdi hänen kokemuksiaan ja tunnetilojaan. Meneekö lapsi mielellään päiväkotiin? Mitä hän kertoo leikeistä ja leikkikavereista?

Aiheeseen liittyvät

Takaisin ylös